Tämän vuoden Junkkarista (eli mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmuksesta 9-24 kk:n ikäisille koirille) on jo kohta kuukausi aikaa. Kiirettä on mukamaste ollut, kun ei ole pientä raporttia saanut siitä kirjoitettua. Raportista toki menee kopiot rakennekatselmuskaavakkeesta ja kaer-pöytäkirjasta kera kuvien.
Onhan tuosta jo hetki vierähtänyt, kun viimeksi on tänne meidän lauman kuulumisia kirjoitettu. Eihän sitä katos ole lomalla aikaa istua koneen ääreessä. 😉 Mutta koitetaanpa nyt jotenkin summata, mitä tässä on oikein tapahtunut viimeisen 2 kuukauden aikana…
Elokuun 1. päivänä Vesku osallistui Keskipisteen Jousimetsästäjien järjestämään kesän viimeiseen SJML Cup -osakilpailuun. Kisa käytiin erittäin märissä olosuhteissa, mutta kaikillehan se keli oli samanlainen. Vesku sijoittui kisassa kolmanneksi, joka tarkoitti sitä, että Cupin kokonaiskilpailun voitto suuntasi ensimmäistä kertaa meidän talouteen. Cupin kokonaiskilpailun tulokset löytyvät täältä.
Kesäloma meillä alkoi elokuun puolesta välistä, ja heti kärkeen lähdin kokeilemaan Sanin kanssa uudestaan vesityökoetta. Pahimmat juoksuhuurut oli neidin päästä jo karissut, eikä Vekkukaan reagoinut Sanin ”tuoksuihin” enää ollenkaan koetta edeltävänä iltana. Suhteellisen hyvillä mielin kokeeseen lähdettiin, ja eikä sieltä lainkaan huonolla mielellä kotiin tultu. Olihan kotiin tuomisina täydet pisteet NUO-luokan vesityöstä.
Täydet pisteet! Jes!
Sorsastuksen aloituksessa oltiin perinteisesti Lestijärvellä. Vekku yllätti niin emännän kuin isännänkin positiivisesti rauhallisuudellaan passissa ja määrätietoisella työskentelyllään haavakoiden etsinnässä. Lintuja lenteli aloituksessa mukavasti, mutta turhan korkealla aurinkoisen kelin takia. Mutta kyllä sieltä muutama vaakku tuli alas asti, joten ilman sorsapaistia ei jääty tänäkään vuonna. Sani pääsi myös harjoittelemaan passissa oloa iltalennolle, mutta nuorelle koiralle sopivia noutoja ei tullut.
Sorsastuksen aloituksen iltalennolla keli oli turhankin komia.
Viimeisten vuosien tapaan koirien irtipitokauden alkaessa on kelit olleet turhankin lämpimät koirien juoksuttamiseen. Metsässä pitikin siis olla klo 21-08 välisenä aikana, jotta koirat jaksaisivat edes vähänkään juosta. Lämmin keli, lintujen vähyys kera nuoren koiran kokemattomuuden ja alkukauden puutteellisen kunnon takia Sanin ensimmäinen koestartti Münsteripäivien aikaan 5.-6.9. jäi ilman tulosta. Kokeisiin kuitenkin mennään ainakin Junkkarin tiimoilta, joka pidetään tulevana viikonloppuna Lapualla. Kenraaliharjoituksena kyseisiin karkeloihin käytiin viime viikonloppuna Virroilla Haaralan fasaanitilalla, jossa tarkoituksena oli saada Sanille pudotus. Ja sehän saatiin, vieläpä hienon riistatyön päätteeksi. 🙂
Sanin ensimmäinen pudotus
Flikan ja Viivin kanssa on metsässä käyty tasaisen epätasaisesti, ja mukavan pituisia ajoja on päästy molemmilta kuulemaan. Flikan kanssa kokeet taitaa kuitenkin olla historiaa, koska yöjäljelle annetaan ääntä välillä turhankin vuolaasti. Viivillä sitten on ihan toiset ongelmat… Sitä yöjälkeä kun harvemmin löytyy vajaan 50 metrin päästä isännästä taikka emännästä. Kokeisiin siis haun täysin puuttuessa on siis turha startata.
Metsäkanalinnustusta aloituksen aikaan (11.-12.9.) päästiin tänä vuonna kokeilemaan Kuusamon maastoissa, kun Xenan isäntäväki kutsui meidät sinne. Samalla katseltiin löytyisikö porojen seasta jäniksiä beagleille ajettavaksi. Harmittavasti näistä päivistä ei saatu ihan kaikkea irti, kun päivällä lämpötila nousi +20 asteen tienoille, joka oli aivan liian kuuma koirille ja ihmisille. Jäniksiä löytyi, mutta sen seudun jänikset juoksivat mielummin asfalttitiellä kuin metsässä, joten pituutta ajoille ei kertynyt eikä saalistakaan saatu. Lintujakin jopa nähtiin, ja sattuipa niistä jokunen jopa Vekun nokan eteen. Mutta ne yksilöt saivat pitää henkensä syystä taikka toisesta…
Sanin kanssa suunnattiin tiistaina 28.7. kohti Sulvaa ja vesityökokeita. Viimeisimmät harjoitukset neidin kanssa olivat menneet niin hienosti, jotta hyvillä mielin kokeeseen lähdettiin. Hieman kuitenkin pakkaa sekoitti juoksut, jotka olivat edellisellä viikolla Sanilla alkaneet. Sitä kun ei koskaan tiedä, että miten ne hormoonit sekoittaa koiran päätä.
Paikalle kokeeseen ilmestyi 10 koiraa, joista 5 oli nuorten luokassa, 3 avoimessa ja 2 voittaja luokassa. 10 koirasta peräti 5 oli pikkumünsteriä. Sanin oli tyydyttävä kohtaloonsa, ja koesääntöjen mukaisesti oli suoritusvuorossa viimeisenä. Sania tämä ei tuntunut hirveästi haittaavan, vaan neiti odotteli vuoroaan auton perässä erittäin rauhallisesti.
Kun suoritusvuoro koitti, alkoi emännälläkin pulssi hieman nousemaan. No, ei muuta kuin koira tuttuun tapaan sivulle istumaan, ja odottelamaan suorituslupaa. Hienosti Sani otti kontaktin linnun tiputtua veteen, ja siitä saikin sitten emännältä noutokäskyn. Pari askelta neiti ottikin veteen, mutta sitten viereisestä pusikosta tuli tuulen mukana jokin järjettömän hyvä haju. Sitä siis olisikin pitänyt päästä haistelemaan väkiselläkin emännän kielloista ja käskyistä huolimatta. Ei muuta kuin koira sivulle uudestaan, ja uusi lähetys veteen, jonka neiti olisi tälläkin kertaa mielummin jättänyt tekemättä ja mennyt huumaavien tuoksujen luokse. Ehkä jopa ihmeen kaupalla Sani kuitenkin lähti hitaasti, pitkin askelin ja ihan kuin välttäen strategisten paikkojen kastumisen, kohti lintua. Loppu suorituksesta sujui kuin oppikirjasta, mutta tiedossa oli kuitenkin pistemenetyksiä hitaasta veteenmenosta. Lopputulos oli kuitenkin hyvä 4/5! 🙂
Sanin Sulvan vesityökokeen arvostelulomake
Tyytyväinen täytyy jo olla tuohon 12 pisteeseen, jotka on jo hankittu syksyn kokeita ajatellen. Mutta kerran neidillä rahkeita on täysiinkin pisteisiin, niin odotellaan nyt juoksujen loppumista ja hormoonien tasaantumista, ja mennään sitten kokeilemaan vesitöitä uudestaan. Tämä saattaa jopa mennä sorsastuksen aloituksen jälkeen. Mutta onpahan neiti päässyt sitten harjoittelemaan kyseistä osiota ihan oikeassa tilanteessa (toivottavasti).
Kuva: Jonas Lindeman
Pitkän aikaa tässä on kestänytkin, että on joutanut hieman näppäilemään ylös meidän köörin kuulumisia ja menemisiä. Kiireisenä meidän perhettä, ja varsinkin emäntää, piti Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely ja sen järjestelyt aina tuonne kesäkuun puoleen väliin asti. Näyttelyhän järjestettiin 13.6.2015 Laihialla.
Mutta ennen pahinta kiirettä erkkarin järjestelyiden kanssa kerettiin Sanin kanssa käymään Lestijärvellä näyttelyssä. Päivän laatuarvostelu oli EH, jonka tuomari Raimo Louhio saneli näin: ”13 kk narttu, joka on erittäin hyvää tyyppiä. Lyhyehkö, muuten hyvä nartun pää. Hyvä kaula &selkä. Pitkä lanneosa. Hyvä häntä. Koira on n. 6 cm korkeuttaan pidempi. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki.” Laatuarvostelua siis laski se, että tuomari mittasi sanin sentin pidemmäksi kuin mitä rotumääritelmä sallii.
Sanin seisontaa Lestijärven näyttelyssä
Tuulihaan Attina, KÄY ERI, KÄK1, SERT, ROP, RYP-2
Vaikka Lestijärven näyttelystä Sanille ei sertiä tällä kertaa tullutkaan, niin onneksi sellaisen sai kuitenkin Tuulihaan Attina. Attinan kotijoukot ja vara-händleri ovat koittaneet sitä viimeistä sertiä metsästää yli vuoden verta, ja kolme kertaa toisen ja kolmannen sertin välillä on käteen lykätty se ”maailman huonoin lohdutuspalkinto” eli varaserti. Lestijärvellä sinnikkyys palkittiin, ja näin Attinasta tuli kolmen x:n ajuri. 🙂
Vesku on kerennyt kiertelemään parit jousikisat hyvällä menestyksellä. Savolaisten kisassa 23.5. sijoitus oli toinen ja Jyvässeudun Jousimetsästäjien 6.6. järjestämässä kisassa sijoitus oli ensimmäinen. 😀 Tänä kesänä isännän kisakalenteriin on ilmestynyt myös Suomen Jousimetsästäjäin Liiton kisojen lisäksi Suomen Jousiampujain Liiton kisoja. Vapaat viikonloput ovat siis harvinaista herkkua meidän perheessä.
Erikoisnäyttelyn viikonloppuna pääsivät lapset nauttimaan mumman ja paapan seurasta, kun äiti ja isä ahkeroivat näyttelyn talkooporukassa. Päivä olikin siis erittäin hektinen, kun vielä Vekku ja Sani oli ilmoitettu näyttelyyn, ja nekin piti keretä esittämään. Pikkumünsterit näyttelyssä arvosteli jo Lestijärveltä tuttu Raimo Louhio. Vekku sai laatuarvosteluksi ERIn, ja SA taisi jäädä saamatta herran pörröisen karvan vuoksi. Sani sai samaisen EH:n laatuarvosteluksi, ja tällä kertaa moitteita tuli muustakin kuin rungon pituudesta. Muutenkin tuomarin mielestä yllättävän moni koira oli pitkärunkoinen (jopa Vekku!) ja/tai pehmeäselkäinen…
Sanin tiukka katse emännän etusormeen
Vekun askellusta kehässä
Mutta tässäpä Vekun ja Sanin arvostelut kirjoitettuna.
Sani: ”15 kk narttu, joka on erittäin hyvää tyyppiä. Melko pitkärunkoinen narttu, jolla hiemn lyhyt mutta raskaahko pää. Hyvä kaula. Selkälinja voisi olla jäntevämpi. Hyvä häntä. Vielä hieman vaatimaton rintekehä. Normaalit kulmaukset. Hyvät liikkeet. Turkki hieman kesken.”
Vekku: ”5 v. koira, joka on erittäin hyvää tyyppiä. Kookas hieman pitkän vaikutuksen tekevä koira, jolla kaunis virheetön pää. Hyvä kaula, selkä ja häntä. Hieman matala rintakehä. Hyvät kulmaukset ja sivuliikkeet, takaa hieman kapeat. Turkki ei parhaassa kunnossa.”
Kesän koiratapahtumiin kuuluu tällä hetkellä Kurikan ryhmänäyttely 25.7. jonne Viivi on ilmoitettu kokeilemaan onneaan. Heinäkuun lopussa käydään myös tekemässä Sanin kanssa vesityökoe syksyä varten pois alta. Kesän muiden menojen kanssa, noissakin on jo ihan mukavasti tekemistä.
Vappua meidän perheessä vietettiin eri osoitteissa, kun kerran Sani oli tullut kasvattajan houkuttelemana ilmoitettu Oulaisten ryhmänäyttelyyn 2.5.2015 ja samaiselle päivämäärälle osui SJML:n lähin cup-kisa Kauhajoelle. Sani emännän ja poikien kera suuntasi siis lähemmäksi näyttelypaikkaa eli Ylivieskaan jo vappupäivänä.
Oulaisten ryhmänäyttelyn tavoitteena oli saada Sanille vähintään EH, jotta sillä olisi mahdollisuus osallistuja kasvattajaryhmään. Onneksi kasvattajaryhmän kasaantuminen ei ollut ainoastaan neljän Mäyräsalolaisen varassa, vaan paikalla oli jopa viisi Salmen ja Janin kasvattia. Sani oli näyttelyyn lähtiessä normaalia rauhallisempi… tai no suoraan sanottuna väsyneempi, kun edellinen yö oli pitänyt ulista ikävää. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun Sani oli yön yli reissussa ilman yhtäkään nelijalkaista oman lauman jäsentä. Kyllähän siinä ikävä tulee, kun seurana ei ole yhtikäs ketään… paitsi neljä suomenajokoiraa.
Sanin lisäksi näyttelyssä oli 9 muutakin münsteriä, joista junnuluokassa oli kaksi muutakin münsterityttöä, joista toinen oli Saaga-sisko. Tuomarina oli Pekka Teini, joka saneli kehäsihteerille Sanista näin: ”Keskikokoinen, sukupuolileimaltaan hieno ja lupauksia antava narttu. Päässä hyvä pituus ja hyvä huulilinja. Todella tasapainonen runko. Pitkä lantio ja leveä reisi. Hieno pitkä häntä. Kaunis eturinta. Liikkuu pitkällä askeleella ja ikäisekseen erittäin tasapainoisesti.” Teini tuumasi naureskellen arvostelua sanellessaan, että pitäisihän tästä koirasta nyt jotain moitittavaakin löytyä. Hän siis tykästyi Saniin täysin, ja niinpä tulokseksi tuli ERI, SA, JUK1, PN1 SERT. Neiti Näpsä siis nappasi toisesta näyttelystään toisen sertin ja ROP-kehässä käteen tupsahti puna-keltainen ruusuke rotunsa parhaan merkiksi.
Kasvattajaryhmässä esiintyi Sanin lisäksi Kafka-mamma, sisarukset Saaga ja Sony. Mäyräsalon kennelin historian ensimmäinen kasvattajaryhmä palkittiin kunniapalkinnolla, ja oli samlla ROP-kasvattaja. Ryhmäkehiä ei tarvinnut jäädä siis yksin odottelemaan. Ryhmäkehässä ei Sanilla ollut paljoa mahdollisuuksia 20 muun ROP-koiran seassa, kun kerran näyttelyssä oli yhdistetty 7 ja 8 ryhmät. Kasvattajakisassa oli yhteensä 7 ryhmää, joista Mäyräsalon jengi palkittiin BIS 4 kasvattajana. Hieno näyttelypäivä sai siis mahtavan lopetuksen!
Mäyräsalon kasvattajaryhmä. Vasemmalta oikealle Kafka, Sani, Saaga ja Sony.
Veskulla oli myös ollut mukava päivä 49 muun jousiampujan kanssa Kauhajoella. Miesten talja -luokassa oli yhteensä 31 osanottajaa. Haastavan ja pitkän kisapäivän päätteeksi kotia matkasi oman luokkansa kakkonen. Kokonaisuudessaan Jussi-cupin tulokset löytyvät EPJM:n nettisivuilta.
Alkaa näyttämään siltä, että Vaasan kansainvälinen koiranäyttely ottaa meidän vuosittaisissa koiratapahtumien kalenterissa oman paikkansa. Järjestetäänhän näyttely lähellä meitä, hyvänä aikana ja mukavassa paikassa. Tänä vuonna näyttelypaikalle Botnia-halliin ei tarvinnut mennä kuin lauantaina, kun näyttelyyn oltiin ilmoitettu vain Vekku ja Sani. Harmillisesti kun ryhmät 6 ja 7 ovat aina olleet eri päivinä.
Vaasan KV oli siis Sanin ensiesiintyminen virallisissa näyttelyissä, ja se laittoi hieman emäntää jännittämään. Jännitys ei johtunut siitä etteikö Sani osaisi kehässä käyttäytyä vaan siitä, että minkälaisen arvostelun neiti saisi. Onneksi jännitystä jakamassa oli hyviä ystäviä omien münstereittensä kanssa, ja antamassa auttavaa kättä. Yksin kahden münsterin kanssa näyttelyssä olisi muuten ollut aika mahdoton tehtävä.
Tuomarina münstereille toimi ruotsalainen Hans Rosenberg. Yhteensä münstereitä oli ilmoitettu 4 kappaletta, joista 2 oli urosta ja 2 narttua. Vekkua hän arvosteli seuraavin sanoin: ”Maskulin hane. Utmärkt typ, tilltalande helhet. Ej i bästa päls. Utmärkt huvud och uttryck. Utmärkta vinklar fram, mycket bra förbröst och kropp. Utmärkt benstomme. Bra bakparti. Rörs med bra steglängd från sidan, något brett fram, samt stolt för sin svans.” Sama suomeksi menee siis (kutakuinkin) näin: ”Maskuliininen uros. Erinomainen tyyppi, puhutteleva kokonaisuus. Ei parhaassa turkissa. Erinomainen pää ja ilme. Erinomaiset kulmaukset edessä, erittäin hyvä eturinta ja runko. Erinomainen (raaja)luusto. Hyvä takaosa. Liikkuu hyvällä askelpituudella sivusta, hieman leveästi edestä, ylpeä häntä.” Vaikka Vekun turkki ei todellakaan ollut parhaassa kunnossa, niin tulos oli ERI, SA, AVK1, PU1 ja CACIB.
Sanista tuomari tuumasi näin: ”Feminin tilltalande helhet under utveckling. Utmärkta proportioner. Vackert huvud och uttryck. Utmärkt hals och skuldror. Bra kroppsvolym, något kort i sitt bröstben. Bra länd-parti, bra kors och bakställ. Rörs med bra steg från sidan. Bra pälsstruktur.” Ja suomennos: ”Feminiininen puhutteleva kokonaisuus kehittymässä. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula ja lavat. Hyvä rungon tilavuus, hieman lyhyt rintaluu. Hyvä lanne, hyvä lantio ja takaraajat. Liikkuu hyvällä askelpituudella sivulta. Hyvä karvanlaatu.”
Kun kehäsihteeri vilautti Sanille punaista lätkää ERInomaisen merkiksi oli näyttelyn tavoite enemmän kuin saavutettu. Kilpailuluokassa Sani sijoittui ensimmäiseksi, ja siinä vaiheessa kun vaaleanpunaista lätkää näytettiin SAn merkiksi, en ollut uskoa silmiäni. Tämä tarkoitti Sanin ensimmäistä SERTiä ja myös sitä, että kaksi omaa koiraa olisi ROP-kehässä. Sanin lopputulokseksi tuli ERI, SA, JUK1, PN1, SERT. ROP-kehässä apukäsille oli tosiaankin tarvetta, ja onneksi Jonas oli valmiina astumaan kehään pyydettäessä. ROP-kehässä pyörähdettiin vain kierroksen verran, ja siinä vaiheessa tuomari oli jo päättänyt, että Vekku olisi ROP ja Sani VSP.
ROP ja VSP tuomarin kanssa kuvattuna
Vekun kanss käytiin vielä normaali yksi kierros pyörähtämässä ryhmäkehässä, mutta se ei kuitenkaan tunnelmaa päivän saavutuksista latistanut ollenkaan. Näyttelyn lopputulos ylitti siis odotukset reilusti. Ja mikä parasta näitä hienoja tuntemuksia oli monta ihanaa ystävää ja heidän münsteriään jakamassa. Niin ja ilman näitä kallisarvoisia ystäviä olisi tämän emäntä ollut solmussa kahden münsterin kanssa. 🙂
Sanin näyttelyura saa jatkoa seuraavan kerran Oulaisten ryhmänäyttelyssä 2.5. jonne onkin todennäköisesti ilmoitettu useampikin mäyräsalolainen kasvattajaluokka mielessä…
Kerran Sanin kanssa on tullut treenailtua tuota kehäkäyttäytymistä, ja ennen kuin Vaasan näyttelyihin mennään, niin hyvää tuntumaa koiralle näyttelyhulinaan saa match show’ssa. Siinä vaiheessa kun auton nokka oli ystävänpäivänä kohti Kauhajokea, kyydissä emännän ja koiran lisäksi pojat, niin toiveena oli, että reissu ei kovin pitkäksi venyisi. Onhan se pienten lasten viihtyminen kyseisessä tapahtumassa aina oma juttunsa.
Sani osallistui siis isojen pentujen luokkaan (8-12 kk), jossa osallistujia oli siinä parinkymmenen korvilla. Parikisassa Sanille sattui kaveriksi pitkäkarvainen collie, joka oli kirjaimellisesti tilanteesta kauhusta kankeana. Askeltakaan se ei suostunut ottamaan, joten Sani sai punaisen nauhan. Punaisten nauhojen saaneiden kehässä Sani jatkoi rauhallista esiintymistään, ja valikoitui näin ollen viiden parhaimman joukkoon. Siinä vaiheessa kun tuomari alkoi laittamaan joukkoa paremmuusjärjestykseen, ja meitä kohden tultiin luokkavoittajan ruusuke kourassa oli hämmästys valtava. Näinkö hyvin se neiti oikein esiintyi? Päivän tavoite oli siis mennyt tässä vaiheessa jo aivan ylitse odotusten, ja osallistumismaksu oli jo kuitattu saaduilla palkinnoilla. Toisaalta luokkavoitto tarkoitti myös BIS-kehään jäämistä, ja siinäpä vaiheessa pitikin jo miettiä, että mihin mennään poikien kanssa syömään, koska päivä venyi odotettua pidemmäksi.
Luokkavoittajan emännän on helppo hymyillä 🙂
BIS-kehään mentäessä tarkoituksena oli vain jatkaa hyvää esiintymistä, ja pitää hauskaa. Isäntä sanoikin leikillisesti, kun päivän aikana olimme soitelleet, että kyllähän sieltänyt BISinä (Best In Show’na) kotia tullaan. Tähän ei ihan emännän usko riittänyt, kun yleensä match show’n loppukarkeloissa on erittäin hyvin esiintyviä koiria. Pitkästä päivästä huolimatta Sani jaksoi esiintyä varmasti, mutta iloisesti. Ja kun enää kaksi parasta koiraa (Sani ja suloinen weimarinseisojan pentu) odotti sijoittumistaan kehässä, niin kieltämättä emäntää hieman jännitti. Kun tuomari lähti tulemaan meitä kohden kädessään BIS 1 -ruusuke, niin voi sitä hämmästyksen määrää. Ja kaupan päälle neiti sai vielä kehuja kauniista olemuksestaan ja hyvästä esiintymisestään, niin päivän saldo oli 10+.
Matka kotiin taittui siis hymy korvissa. Ja hymy leveni aina vaan, kun kävimme läpi palkintokasseja, joista löytyi koirille namuja, koirankuppi, nahkahihna ja -panta, leluja, lahjakortteja hierontaan, eri lemmikkiliikkeisiin, koiranruokaan ym. Kahdeksan euron osallistumismaksu maksoi siis itsensä moninkertaisesti takaisin.
Rentoutumista ennen BIS-kehää
BIS-kehässä
Viime lauantaina lähti auto, emäntä ja münsterit kyydissään, kohti Virtoja ja fasaanijahtia. Menossa mukana olivat myös münsterikaverit Meiko, Minik, Mocca, Trini ja Erri isäntineen ja emäntineen. Tarkoituksena oli vanhempien koirien kanssa saada muutama tipu tonttiin ja junnuille (= Sani, Meiko ja Trini) treeniä lähtevästä linnusta.
Päivä aloitettiin etsimällä maastoon aikaisemmin vietyjä lintuja. Vekku sai kunnian olla ensimmäisenä vuorossa. Hakualue oli hakkuuaukko, jossa lunta oli enemmän kuin tarpeeksi. Vekun hakuvauhti olikin siis rauhallista, mutta sitkeästi se jaksoi töitään tehdä, vaikka mahaa myöden menikin lumessa. Hyvät hajut maastossa auttoi Vekkua eteenpäin, ja lopulta Vekun nokkaan tuli sopivan pysäyttävä käry. Ampujille ilmoitusta, että nyt on seisonta, ja siitä sitten avanssia antamaan. Nostoluvan anto ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa, kun emännän jalka humpsahti kiven ja puunrungon väliin aivan haaruksia myöden. Sieltä sitä sitten koitettiin päästä pois, kun jalat oli jo maitohapoilla, ja niiden alla oli vain upottavaa lunta. Hetken rimpuilun jälkeen pattitilanteesta päästiin pois, ja uudestaan antamaan nostolupaa Vekulle. Taisipa olla vasta kolmannella kerralla, kun Vekku otti räväkän avanssin, josta lähti fasaanikukko lentoon. Ennen maastoon lähtöä oli sovittu, että Vekulle saa pudottaa vaikka se ei pysähtyisikään, mutta vain jos se nostaa luvasta. Pyöveli Saalastilla oli neuvot hyvin muistissa, ja sihti kohdallaan, ja niinpä tilanteessa tehtiin pudotus. Vekku nouti linnun moitteettomasti (vaikka menikin perään), ja luovutti istuen. Ja kyllä muutes emäntää hymyilytti. 😀
Vekku, tyytyväinen emäntä ja saalis
Kun isommat koirat olivat saaneet kukainenkin lintutilanteen alleen, niin oli aika paneutua junnujen treenaamiseen. Jokaiselle koiralle laitettiin launcheriin fasaani, joka sitten laitettiin sopivan suojaiseen paikkaan. Vuorotellen pentuja koitettiin saada sopivasti launcheriin nähden tuulen alle, josko sieltä se seisonta tulisi. Jos se ensimmäinen seisonta näkisi päivän valon, niin sitten (toivottavasti) käskystä nosto, peppu maahan ja tipu alas. Jos ei, niin sitten lintu ilmaan, peppu maahan, laukaus ja nouto. Yksikään junnuista ei vielä seisonut, ja harjoituksen kulun pääsee näkee seuraavasta videosta – Münsteripennut fasaanilla!
Päivä Virroilla täytti odotukset täysin, vaikka iltapäivästä Vekun tilanteet kariutui jäljityksiin ja törmäämisiin. Mutta hyvillä mielin kotimatka sujui, kun tiesi että Sanin kanssa ollaan oikeilla raiteilla. Noutoa meidän tulee kuitenkin treenata enemmän linnuilla, koska siitä nouto-otteen saaminen tuotti Sanille vaikeuksia. Maanantaina lähdettiinkin sitten treeneihin, mutta treenien aihe oli näyttelyt. Sani kun on ilmoitettu ensimmäisiin missikisoihinsa Vaasan KV-näyttelyyn, jotka on perinteisesti huhtikuun puolessa välissä.
Sanin tyylinäyte näyttelytreeneissä seisomisesta
Niin se aika vaan rientää, ja nyt ollaan jo kohta ensimmäinen kuukausi huristeltu vuotta 2015. Vuoden vaihtuminen otettiin koko perheen voimin vastaan Lestijärvellä. Tämä on ihan hyvä vaihtoehto koirienkin kannalta, kun kotosalla ilotulitteiden pauketta kuuluu jopa sallitun ajan ulkopuolellakin. Vekku on koirista se, joka eniten pauketta pelkää, vaikka ei kyllä metsällä paukkuarka todellakaan ole. Olihan meillä muutamat ilotulitteet poikia varten ostettuna, ja niitä katseltiin tyytyväisenä sisältä käsin, ja silloinkin Vekku oli liimautuneena tärisevänä emännän jalkaa vasten. Sani ei ilotulitteista ollut moksiskaan ja veti tyytyväisenä unta kuulaan ketarat oikosellaan.
Vuoden ensimmäiset jänisajot kuultiin beaglejen toimesta ”vasta” 2.1. Flikka ja Viivi lähtivät yhteistuumin metsään (no, otti ne isännänkin mukaan ;)), ja poikkeuksellisen pitkän yöjäljen selvittämisen jälkeen löytyi ajettava. Ajo kesti reilu puolisen tuntia kunnes jänis tuli isännän passipaikalle. Siitä saatiin siis Viiville ensimmäinen kaato ajoon. Kuvaa ajureista ja saaliista ei isäntä muistanut ottaa, ja jälkikäteenkään se ei onnistunut, kun jänis jätettiin Reisjärvelle mummun ja papan luokse, joka joskus purkkilihan muodossa (toivottavasti) palautuu Laihialle.
Viivi ajoi 4.1. vuoden aloittajaisiksi myös oman ajoennätyksensä yksin. Ajolle tuli UltraPointin haukkuajan mukaan 66 minuuttia pituutta. Tällä kertaa vastuksena oli jänis, joka ei suurta lenkkiä tehnytkään, pyrki karkottamaan koiran kintereiltään palaten alueelle, joka oli isännän sanojen mukaan ”trampattu täyteen tolia”. Tämä alue on alla olevassa kuvassa merkattu vihreällä ympyrällä. Sitkeästi Viivi kuitenkin töitä teki, ja ensimmäisiä kertoja selvitteli jäniksen tekemiä temppuja. Tällä kertaa kun vauhti ei korvannut järkeä parin päivän aikana sataneen lumimäärään ansiosta.
Viime viikonloppuna pääsi jokainen koiruus toteuttamaan itseään siellä missä he ovat parhaimmillaan, eli metsään. Edellinen viikonloppu olikin mennyt varsin harvinaisissa merkeissä, kun kennelin isäntäväki ilman lapsia lähti turistiksi ja kannustusjoukoiksi Tuulihaan Attinalle Helsinki Winner ja Voittaja -näyttelyihin. Koirissa olikin siis energiaa enemmän kuin tarpeeksi.
Lauantaina Flikka pääsi Norjan reissusta lähtien kestäneen tauon päätteeksi metsään. Vauhtia ei siis mammasta puuttunut, ja se tuottikin kaksi hyvää ajoa ilman turhia yöjäljelle loikumisia Matkamittarissa oli päivän pääteeksi reilut 40 kilometriä, ja se kyllä näkyikin sitten kotona tuhisevana möykkynä sohvan nurkassa. Molemmat Flikan ajettavista tekivät poikkeuksellista lenkkiä, ja aluksi näyttikin siltä, että nyt se viimeinenkin järjen hiven on Flikan pasta kadonnut. Mutta mitäpä se valkoinen jänis tummaa maata vasten ei tekisi, jotta kadottaisi koiruuden kintereiltään.
Flikan toisen ajon reitti lauantaina.
Sunnuntaina oli sitten Viivin ja münstereiden vuoro lähteä metsään. Viivin haku ei ole yrityksistä huolimatta lähtenyt aukenemaan. Mutta kun neiti jäljen löytää, niin sitähän ei nuon vaan metsästä pois saakkaan. Ja erityismaininnan Viivi ansaitsee siitä, että kuinka hyvin se saa jäniksen liikkeelle. Vauhti tahtoo aina vaan ajossa ja hukalla korvata järjen, ja kun jänis ensimmäisen tempun tekee, niin putoaa Viivi matkasta. Pientä parannusta paluuperien selvittämiseen kuitenkin on tullut, ja sunnuntaina ajo kesti enemmän kuin 5 minuuttia. 🙂
Viivin sunnuntain ajokäppyrää
Sani ja Vekku olivat Vaasan münsterikavereitten kanssa pellolla päästelemässä höyryjä. Sani ja Meiko pääsivät ensiksi harjoittelemaan hakua ja noutoa. Hakuharjoittelun pääteeksi koirat saivat hetken aikaa keskenään leikkiä, ja vauhdin hurmassa todella pienellä hakemattomalla alueella juoksivat keskelle peltopyyparvea. Meikon ohjaajalla oli onneksi pilli hyvällä hollilla, joten sai puhallettua junioreille pysähtymiskäskyn. Ei kummallakaan kyllä ollut aikomustakaan mennä perään, mutta ei siitä pilliin viheltämisestä haittaakaan ollut. Siihen päälle vielä parit onnistuneet noutotreenit, niin junioreitten treenipäivä oli taputeltu. Loppupäivä olikin sitten Vekun, Minikin ja Moccan aikaa. Lintukosketuksia ei hyvästä hausta huolimatta tullut. Mutta se ei haitannut, kun ilma oli mitä loistavin tähän harrastukseen. 🙂
