Niin se aika vaan rientää, ja nyt ollaan jo kohta ensimmäinen kuukausi huristeltu vuotta 2015. Vuoden vaihtuminen otettiin koko perheen voimin vastaan Lestijärvellä. Tämä on ihan hyvä vaihtoehto koirienkin kannalta, kun kotosalla ilotulitteiden pauketta kuuluu jopa sallitun ajan ulkopuolellakin. Vekku on koirista se, joka eniten pauketta pelkää, vaikka ei kyllä metsällä paukkuarka todellakaan ole. Olihan meillä muutamat ilotulitteet poikia varten ostettuna, ja niitä katseltiin tyytyväisenä sisältä käsin, ja silloinkin Vekku oli liimautuneena tärisevänä emännän jalkaa vasten. Sani ei ilotulitteista ollut moksiskaan ja veti tyytyväisenä unta kuulaan ketarat oikosellaan.

Vuoden ensimmäiset jänisajot kuultiin beaglejen toimesta ”vasta” 2.1. Flikka ja Viivi lähtivät yhteistuumin metsään (no, otti ne isännänkin mukaan ;)), ja poikkeuksellisen pitkän yöjäljen selvittämisen jälkeen löytyi ajettava. Ajo kesti reilu puolisen tuntia kunnes jänis tuli isännän passipaikalle. Siitä saatiin siis Viiville ensimmäinen kaato ajoon. Kuvaa ajureista ja saaliista ei isäntä muistanut ottaa, ja jälkikäteenkään se ei onnistunut, kun jänis jätettiin Reisjärvelle mummun ja papan luokse, joka joskus purkkilihan muodossa (toivottavasti) palautuu Laihialle.

Viivi ajoi 4.1. vuoden aloittajaisiksi myös oman ajoennätyksensä yksin. Ajolle tuli UltraPointin haukkuajan mukaan 66 minuuttia pituutta. Tällä kertaa vastuksena oli jänis, joka ei suurta lenkkiä tehnytkään,  pyrki karkottamaan koiran kintereiltään palaten alueelle, joka oli isännän sanojen mukaan ”trampattu täyteen tolia”. Tämä alue on alla olevassa kuvassa merkattu vihreällä ympyrällä. Sitkeästi Viivi kuitenkin töitä teki, ja ensimmäisiä kertoja selvitteli jäniksen tekemiä temppuja. Tällä kertaa kun vauhti ei korvannut järkeä parin päivän aikana sataneen lumimäärään ansiosta.