Tänä vuonna münsteripäiviä vietettiin 2.-4.9.2016 perinteisesti Lapualla ja Laihialla. Ja kuten edellisinäkin vuosina, lauantaina oli vuorossa Münsterikerhon mestaruuskoe. Tänä vuonna Sanin kanssa ilmoittauduttiin kokeeseen mukaan ajatuksella, että katotaan riittääkö rahkeet AVO-luokkaan. Vesityökokeesta saatuja pisteitä oli käyty edellisenä päivänä ”korottamassa” Ilmajoella, ja näin ollen pistetilillä oli jo 20 pistettä ennen kokeen alkua.

Koeryhmässä Sanin lisäksi oli 3 muuta pikkumünsteriä ja yksi isomünsterinseisoja. Jokaisen koiran kohdalle toivottiin onnistumisia, ja kun palkinnon syrjässä oli joukosta kiinni jo kaksi koiraa, niin meidän päivän tapahtumat olivat vasta alkamassa. Sani oli koko päivän ajan jaksanut hakea omalla vauhdikkaalla tyylillään jo kaksi erää. Kolmannen erän alussa Sanin nokka veti pusikkoon, joka oli suoranainen risuhelvetti. Epäilys siitä, että juokseva fasaani jallitti koiraa 6-0 oli olemassa, mutta kun näkyvyys pusikossa oli 5 metriä, niin paras ratkaisu oli ottaa koira kiinni, ja jatkaa hakua ”vähän” avoimemmassa maastossa, jossa olisi paremmat mahdollisuudet päästä toteamaan koiran riistatilanne.

Eipä mennyt kauaakaan, kun Sani oli hakemassa saarekkeessa, josta oli puut kaadettu edellisenä vuonna, ja emäntä tarkkaili saarekkeen reunassa, että mitä koira oikeen touhuaa, niin silmiin osui fasaani. Ei muuta kuin ohjaamaan koiraa hajulle, josta saatiinkiin seisonta. Pikainen ilmoitus seisonnasta, josta saatiinkin toimintalupa välittömästi. Ei muuta kuin avanssia kehiin, joka aluksi lähti vikasuuntaan, mutta jonka Sani käänsi hyvin äkkiä linnulle kohdistuvaksi. 20 metrin päästä seisontapaikasta ojan varresta fasaanikukko lähtikin lentoon, vihellys pilliin varmistamaan Sanin paikalleen jäänti, laukaus ja koira kiinni. Mahdollisuus palkintoon oli nyt olemassa!

Takajoukot alkoivat kyselemään riistatyön jälkeen, että sanoiko tuomari ja aspirantti minulle mitään. Siinä vaiheessa tajusin, että kylmänlinnun noudosta ei oltu mainittu, joten meidän päivä jatkuisi vielä. Ja tämä oman käsitykseni mukaan tarkoittaisi sitä, että mahdollisuudet kirkkaimpaan palkintoon olisi olemassa. Sani sai vielä yhden erän hakuaikaa, jonka pitkästä päivästä huolimatta neiti jaksoi hakea hienosti. Pienen mutkan jälkeen palattiin takaisin ensimmäisen riistatyön pelipaikoille, ja kuin taas ihmeen kaupalla emäntä bongasi faasanin. Ei muuta kuin koiraa ohjaamaan linnun hajuille, josta nopeasti saatiinkin seisonta. Yhtä nopeaa oli emännän käsi pystyssä seisonnan merkiksi, josta samalla nopeudella tuli toimintalupa. Äkkiä koiralle avanssilupaa, koska fasaani oli liikekannalla. Siinä koira ja emäntä aspirantin saattelemana menivät juoksevan fasaanikanan perässä, joka saarekkeen reunassa viimeinkin lähti lentoon. Vihellys pilliin, josta Sani hiljensi vauhtia, mutta ei pysähtynyt. Toinen voimakkaampi puhallus pilliin ja johan koira pysähtyi katselemaan sopivasti murakasan päälle putoavaa fasaania, joka otti huonosta osumasta johtuen jalat alleen ja paineli viereiseen saarekkeeseen. Ei muuta kuin koira noutamaan nopeasti, jotta lintu ei kauhean pitkälle kerkeisin juosta.

Tästä alkoikin sitten kokeen ”ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa” -vaihde. Sani lähti vauhdilla noutoon, ja vaikka aluksi tuntuikin, että se seurasi täysin pudotetun linnun jälkeä, niin nokka veti kuitenkin tuulen suuntaan, josta pyrähtikin fasaani lentoon. Sani jäi hetkeksi ihmettelemään, että mistäs tuo tuli, ja jatkoi etsintäänsä. Hetken päästä pyrähti taas fasaani lentoon, jota Sani seurasi katseellaan, ja jatkoi toimiaan. Pariin kertaan sain kutsua Sanin takaisin luokseni, ja lähettää uudelleen noutoon. Mutta maastossa olevat tuoreet hajut vetivät Sania puoleensa, ja kolmannenkin fasaanin nähtiin siivittävän Sanin etsintöjen edestä. Lopuksi Sania lähdettiin auttamaan, ja tällä kertaa aspirantin tarkat silmät havaitsivat fasaanin pienen kuopan pohjalla, jonka päällä oli ristikkäin kaatuneena kuusen ja männyn rangat. Sanilla ei ollut mahdollisuutta päästä rankojen alle fasaania noutamaan, joten aspirantti nosti hieman alempaa rankaa, jolloin Sani pääsi noukkimaan linnun suuhun ja luovuttamaan sen istuen emännälle.

Matkalla Karhunmäkeen kritiikkiä kuulemaan oli vähän epätodellinen olo. Oliko tässä tosiaan päässyt käymään niin, että Sani saisi ensimmäisn AVO-luokan tuloksen? Jotkut heittelivät mahdollisuuksia ykkösestä jopa ilmoille, mutta oma usko siihen ei kovin vahva ollut, koska noudossa oli ollut mutkia matkassa. Mutta tulos sieltä kuitenkin tulisi….

Meidän ryhmän kritiikin yhteydessä pidettiin myös koko münsterimestaruuskokeen palkintojenjako. Ryhmästämme 3 koiraa saivat palkinnon, ja Sani oli yksi niistä. Ennen pisteiden julkistamista kerrottiin myös palkintosija, ja siinä vaiheessa kerhon mestaruudessa oli kiinni Sani ja isomünsterinseisoja Riekkotokan Ava AVO2 tuloksella. Ja niinpä siinä vain kävi, että Sani pokkasi kerhon mestaruuden 75 pisteellä! Ja vaikka tätä osasi ehkä päivän tapahtumien jälkeen jo hieman odottaa, niin siltikin se tuli iloisena ja tunteellisenä yllätyksenä! Enpä 5 vuotta sitten ensimmäistä kertaa münsteripäiville osallistuneena osannut edes kuvitella, että minun koira voisi joskus kerhon mestaruuden itselleen pokata. Fiilis oli siis aivan uskomattoman hieno! Tästä on siis hyvä jatkaa kautta…

Münsterimestaruuskokeen tulokset ja kuvia löytyy täältä.

Menneestä viikonlopusta ei sadetta puuttunut, ja vallalla ollut säätilanne olisikin antanut oivan mahdollisuuden vain istuskella pentulaatikon reunalla ihastelemassa pentuja. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lauantaiaamuna suunnattiin Sanin kanssa pistejahtiin vesityökokeisiin Kauhavalle. Kovin montaa kertaa Sanin kanssa ei ole vesitöitä treenattu, koska vaarana on ollut se, että hyvin toimivan suorituksen saa liiallisella hiomisella pilattua. Ainahan sitä toki koepaikalla miettii, että mitä olisi voinut tehdä toisin tai mitä olisi pitänyt vielä treenata, ja sillä tavalla saa oman jännitystasonsa aika huippuunsa.

Sanin koesuoritus ei omista harjoituksistamme poikennut oikeastaan ollenkaan. Veteenmenossa oli normaalia epäröintiä, mutta ei siinä määrin, että emäntä olisi täysin hermojaan tilanteessa menettänyt. Loppu koesuorituksesta menikin hienosti ja lintu tuli emännälle istuen luovutettuna. Tuomarin mielestä Sanin koesuoritus oli hyvä, mutta innoton. Myöskin veteenmeno olisi hänen mielestään saanut olla ripeämpi ja lintuakaan ei olisi vastarannalla tarvinnut kertaalleen pudottaa. Tämä pudotus jäi kyllä emännältä huomaamatta… Kotiinviemiseksi tästä koesuorituksesta saatiin siis 12 vesityökoepistettä. Parannettavaa siis jäi seuraavaan kertaan. 😉

Sanin kanssa on tämän syksyn aikana tullut osallistuttua moniin kokeisiin. Edellisestä Ylivieskan kokeesta jäi hieman ristiriitaiset fiilikset, että mitenkä se Sanin avanssin laita oikeen on. Senpä takia oman seuran kokeisiin osallistuminen noin viikko ennen joulua ei ollut mitenkään itsestäänselvyys. Mutta eipä noita KAER-kokeita joka viikko omalla kylällä ole eikä niihin pääseminenkään aina käy tuosta vaan, niin eihän siinä auttanut kuin osallistua.

Keli koepäivänä oli joulukuulle poikkeuksellisen lämmin. Ilman lämpötila huiteli parin asteeen verran plussan puolella, maa oli vähän pakkasella, aurinko paistoi ja tuuli oli sopiva KAER-kokeisiin. Siihen vielä kun saa hyvän koeryhmän ympärilleen, niin johan päivän saldo oli jo tuossa vaiheessa plussan puolella.

Koemaastosta, joka oli pieni peltojen ympäröivän nevan ympäristö, ja sieltä löytyvästä riistasta (ts. fasaaneista) oli tiedossa, että ne olisivat erittäin juoksevaa sorttia. Siinä saisi siis jokainen koeryhmän koira näyttää parasta osaamistaan. Koeryhmä koostui neljästä koirakosta, joista Sani oli ainut nuortenluokan edustaja.

Sani oli kokeen aikana 3 hakuerää irti, joista jokaisessa oli riistakosketus. Juoksevat linnut jallittivat nuorta koiraa varsinkin toisen erän aikana sen minkä kerkesivät, joten siitä erästä ei jäänyt eräkertomukseen kuin maininta tuloksettomasta seisonnasta. Muuten Sani todellakin näytti parhainta osaamistaan, vaikka vastus ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tällä kertaa myös nouto meni niin kuin pitikin. Kokeen lopputulokseksi tuli NUO1 85 pisteellä! Ja voin todeta, että kyllä muuten tuntui hyvältä kuulla tuo tulos. 🙂

Seuraavan kerran Sanin kanssa startataan kokeessa ensi syksynä AVO-luokassa, jos (ja toivottavasti kun) koira on vielä lapasessa.

Tässä syksyn aikana on Sanin kanssa jo useampaan otteeseen osallistuttu kokeisiin sillä koiran ominaisuudet ovat olleet sitä luokkaa, että tulos olisi mahdollinen, jos vain sitä tarvittavaa tuuria olisi matkassa. Ylivieskassa 7.11.  järjestetyissä kokeissa Sani oli viidennen kerran starttiviivalla, ja tällä kertaa koepäivä saatiin viettää Sanin kasvattajaisän Janin ja Saaga-siskon kanssa.

Sani kerkesi hakemaan kokeessa kahden erän verran. Ensimmäisessä erässä Sani esitti tyylilleen ominaista vauhdikasta hakua, mutta lintuja ei tässä erässä eteen tullut. Toisessa erässä huomasi, että edellisenä hakuvuorossa olleen koiran tekemä riistätyö ja siitä johtunut ampuminen nostatti Sanin vireystilaa. Toisessa erässä näki siis, että Sanilla oli jo hieman haun aikana ”puukko hampaissa”. Hyvällä kuviolla ja vauhdilla luovien Sani sai lopulta ison ojan varteen seisonnan. Emäntä ei heti ollut tilanteen tasalla, koska ei nähnyt Sanin seisontaa. Tuomari ja opas kuitenkin huomasivat seisonnan, ja emäntäkin tajusi tilanteen, kun kaksikko pyyhkäisi ripeällä askelluksella ohitse.

Sanin seisonnalle päästiin, ja siinä vaiheessa alkoi jännitys nousta hieman pintaan, että kuinkahan tässä käy. Pelkona ei ole ollut, että Sani menisi perään vaan se, että kuinka hyvin avanssi otetaan. Ensimmäisestä avanssikäskystä Sani lähti tekemään tuttua kuviota eli ei menekään suoraan eteenpäin, vaan lähtee jommalle kummalle sivulle. Useamman komennon ja hetken edestakaisin sahaamisen jälkeen Sani menee kuin meneekin linnulle, ja saa sen lentoon. Ja samassa kun lintu siivittää on jo neidin pylly maassa (ennen kuin emäntä edes ehtii puhaltaa pilliin). Kun tuomarin suusta kuuluu sana ”kytketään”, niin siinä vaiheessa pieni riemunkiljahdus pääsee emännän suusta. Vielä kun tuomari tuumaa, että nyt on aika jäädä odottamaan kylmän linnun noutoa, niin se on jo selvää että jokin tulos tulee. 🙂

Kylmän linnun nouto meni melkein rutiinilla. Tällä kertaa yhden pisteen verran miinusta tuli siitä, että tarttuminen lintuun ei tapahtunut heti. Mikähän siinä oikein on, että kokeissa ei voi tehdä normi noutosuoritusta, vaan aina pitää jotain vähän säätää? Mutta kaikkien säätöjen ja sahaamisten jälkeen koepäivän saldoksi tuli Sanin (ja emännän!) ensimmäinen koetulos NUO2 62 pisteellä.´Tästä on hyvä jatkaa, vaikka avanssin kanssa joudutaankin töitä vähän tekemään. 🙂

Sanin ”arvostelu” Ylivieskan kokeessa