Kirjoittajan arkistot: nenn1

Pentuesuunnitelma ja kuulumisia

Tipulin kenneliin on suunnitteilla kennelin kolmas pienimünsterinseisojapentue. Pentueen emä tulee olemaan meille kotiin viimeisimmästä pentueesta valikoitunut Tipulin Siiri.

Haasteita sopivan uroksen löytymiselle on, ja tulee olemaan enemmän kuin tarpeeksi, joten katseita on suunnattu myös ulkomaiden suuntaan. Onneksi uroksen etsinnässä on apuna pienimünsterinseisojien jalostusneuvoja. Vaikka toki on niitä sukutauluja, koe- ja terveystuloksia tullut itsekin käytyä katselemassa.

Mitä meille muuten kuuluu?
Siitä on tosiaan reilu pari vuotta, kun tänne on tullut kirjoiteltua meidän sakin kuulumisia. Paljon on parin vuoden aikana tapahtunut, joista päällimmäisenä tulee mieleen Siirin väläytykset metsästyskoiran elkeistä, joista todisteena viime syksynä saadut AVO2 ja AVO3 tulokset KAER-kokeista. Näyttelyissäkin on tasaisesti tullut menestystä, ja viime kesänä eritoten mieltä lämmitti Sanin Maalahden ryhmänäyttelyn menestys.

Sanin kanssa on ollut viimeisen vuoden aikana myös hieman murhetta. Sanin vasemmassa kyynärässä todettiin S-pentujen jälkeen nivelrikkoa. Tämä esiintyi ontumisena kyseisellä raajalla. Hoidolla ontuminen saatiin kuntoon. Viime syksyn jahtireissujen jälkeen ontuminen palasi ja tutkimusten jälkeen todettiin nivelrikon pahenneen. Mikä ei toki yllätys ollut. Nyt yritetäänkin löytää sopivaa hoitoa, jolla ontuminen mahdollisesti saataisiin kuriin ja Sani saisi elää hyvää ja kivutonta elämää.

Ja jos ei nivelrikosta olisi ollut jo tarpeeksi murhetta, niin heinäkuussa Sanille tuli hammasjuuripaise. Itse paisehan hoituu hampaanpoistolla ja antibioottikuurilla, mutta pitkälle edennyt tulehdus aiheutti Sanille Hornerin syndrooman. Tilan nimi kuulostaa pahemmalta kuin oikeasti on. Kyseessä on siis sympaattisen hermon halvaustila, joka aiheuttaa silmän painumisen silmäkuoppaan, luomien roikkumisen ja vilkkuluomen esiin nousemisen. Onneksi tila ei aiheuta kipua ja ajan pitäisi tilan parantaa. Sitä siis odotellessa…

Silmäpuoli Sani

Uutta jahtikautta ollaan juuri aloittelemassa, joka toivottavasti jättää muistojen kirjoihin monta mukavaa muistoa.

Esittelyssä S-pennut

S-pennuille tulee kohta 6 kuukautta ikää täyteen, eikä heitä ole vielä edes näillä sivuilla esitelty. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. 😉

Alla siis S-pennut syntymäjärjestyksessä n. 7 viikon ikäisenä kuvattuna.

Pitkäperjantain pennut

Sanin ja Sisun pennut syntyivät odotetusti pitkäperjantaina 10.4. Olimme Sanin kanssa käyneet tiineysröntgenissä, jossa selvisi että odotettavissa olisi jälleen kerran suhteellisen iso pentue. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan eläinlääkäri pystynyt antamaan, mutta arvio pentujen määrästä oli 8+. Pentueen kokonaissaldo oli loppujen lopuksi yhteensä 11 pentua, joista 8 oli narttua ja 3 urosta, vaikka jo jossain välissä kerkesimme jo iloitsemaan yhdeksästä pennusta. Suuresta pentumäärästä huolimatta kaikki sujui synnytyksessä hyvin. Nyt ei auta kuin laittaa kaikki peukut ja pottuvarpaat pystyyn, että pentujen kasvu sujuu ilman suurempia ongelmia. Alku näyttää ainakin lupaavalta. 🙂

Odottavan aika on pitkä…

… ja sitä se todellakin on, kun odottaa koiran juoksuja alkavaksi.

Yleensä koiran juoksuja ei sen kummoisemmin odota alkavaksi, kun ne tuppaavat sotkemaan vain suunnitelmia. Mutta näin kun tarkoitus olisi koira astuttaa, niin juoksujen alku tarkoittaa suunnitelmien etenemistä.

Sani on ollut erittäin täsmällinen juoksujen aloituksen kanssa. Talven juoksut ovat alkaneet +/- 6 päivää vuoden vaihteesta, ja kesän juoksut heinäkuun lopulla. Liekkö tämä ”talvi” pistänyt Sanin hormoonitoiminnan sekaisin, mutta talven juoksut eivät ole vielä(kään) alkanut. Ei siis auta kuin jatkaa odottamista ja tarkkailua. Vaatii siis kasvattajilta nyt hieman kärsivällisyyttä. 😉

Syksy 2019

Marraskuu lähenee jo loppuaan ja metsästyskausi on lintujahtien osalta lähes ohi, mutta jänisjahtikausi on kuumimillaan (vaikka ulkona onkin kylmää, pimeää ja märkää). Omien koirien kanssa metsässä on käyty aina kun on ollut vain mahdollista. Vaikka muorikoira ei ole enää muonavahvuudessa, niin ulkoilutettavia metsässä on riittänyt. Kesällä kun meidän laumaamme liittyi Tipulin Poju.

Paluumuuttaja Poju
Poju lähti astutuspentuna reilu 3 vuotta sitten isänsä kaveriksi. Isän ja pojan yhteiselo muuttui Pojun kasvaessa riitaisammaksi eikä tappeluilta vältytty. Tilanne alkoi käymään niin koirille kuin omistajillekin erittäin stressaavaksi, jonka vuoksi päätös Pojun muuttamisesta syntyi. Meille tarjoutuikin mahdollisuus tarjota Pojulle kotia, ja päästä näkemään että kuinka yhteiselo meidän koirien kanssa lähtisi sujumaan. Tappeluilta ei ole meilläkään vältytty urosten kesken, mutta narttujen kanssa Poju tulee hyvin toimeen. 

Junkkari 2019
R-pennuilla oli nyt syksyllä edessään mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmus eli Junkkari. Junkkariin osallistui pennuista 7, joka erittäin hyvä määrä. Lauantaina oli münstereillä ulkomuotokatselmuspäivä. Alla tulokset ulkomuotokatselmuksesta, ja linkki ulkomuotokatselmuksen arvostelulomakkeeseen, joka täytettiin paikan päällä sähköisesti.

Ulkomuotokatselmuksessa ei pienimünsterinseisojille kovin montaa ERI+ arvostelua jaettu (uroksissa eikä) nartuissa. Risku ja Riana aka Lysti olivatkin siis kisaamassa kahden muun nartun kanssa parhaan nartun tittelistä. Lysti oli PN4 ja Risku pokkasi tässä kisassa ykkössijan. Rotunsa parhaan valinnassa uros päätti, että esiintymiset on tältä päivältä esiinnytty, joten Risku kruunattiin kasvattjan yllätykseksi rotunsa parhaaksi.

Risku ja ”junior handler”

Sunnuntaina oli vuorossa KAER-koe. Kokeista ei sen suurempia odotuksia ollut, koska pennut alkoivat vasta Junkkarin aikoihin heräilemään riistalle. Risku pääsi pellolle kasvattajamamman ohjastamana, koska Riskun isäntä oli joutunut jäämään kotosalle terveyssyistä. Koepäivä loppui Riskun kohdalla harmillisesti ensimmäisen erän jälkeen tehtyyn kylmänlinnun noutoon, jossa se säikähti laukausta. Märkä päivä pelloilla tuotti pentueeseen yhden NUO3 tuloksen, joka tuli Rymylle.

Kokonaisuutena Junkkari-viikonloppu oli mukava ja onnistunut. Ja eipä siitä olisi muuta voinut odottaakaan. kun sai viettää aikaa näiden ihanien pentujen ja heidän omistautuneiden omistajiensa kanssa.

Riekkoviikko Enontekiöllä
Ensimmäistä kertaa päätimme isännän kanssa lähteä viettämään lokakuussa lomaviikkoa Enontekiölle riekkojahdin merkeissä. Etukäteissuunnittelua ja sumplimistahan tällainen reissu vaatii, johon lähtee vain perheen vanhemmat ja osa koirista. Lapsille ja lopuille koirille piti siis löytyä hoitopaikat täksi ajaksi. Onneksi on mummat, paapat ja sisko perheineen, jotka huolehtivat lapsista ja koirista. 6 päivää saimme riekostaa hienoissa keleissä ja huippuseurassa. Saalistakin saatiin, joka takasi meille parit oikein maittavat riekkoillaliset. Sen verta mahtava reissu oli, että kyllä tässä on jo alettu suunnittelemaan ensi syksylle samanmoista reissua.

Tulevaa
Seuraavat askelmerkit koirien kanssa on Sanin suunniteltu astutus, joka todennäköisesti tapahtuu vuodenvaihteen tienoilla. Sanin sulhoksi valikoitui Tsekin maalta tuotu CVik z Romanova Chovu eli tuttavallisemmin Sisu. Elämme siis taas jännittäviä aikoja, että meneekö kaikki niin kuin Strömsöössä ja keväällä meidän taloudessa vipeltää pikkumünsterin pentuja.

Muorikoira on poissa

Reilu kuukausi sitten jouduimme sanomaan hyvästit muorikoiralle eli Flikalle.

Koko kesän Flikan ruokahalussa oli aina ajoittain ollut huomattavissa muutosta. Ruoka ei siis joka päivä maistunut entiseen malliinsa. Mutta kun tilanne normalisoitui aina seuraavana päivänä, niin tästä ei sen suurempaa murhetta kannettu.

Metsästyskauden alkaessa oli kuitenkin aika kiikuttaa muoria eläinlääkäriin pahalle haisevan hengityksen, äänen katoamisen ja tämän ajoittaisen ruokahaluttomuuden takia. Eläinlääkäri teki Flikalle kliinisen tutkimuksen, jonka perusteella ei mitään hälyttävää löytynyt. Epäiltiin siis äänihuulien tulehdusta, jota lähdettiin hoitamaan antibiootti- ja kipulääkekuurilla.

Lääkekuurien päättymisen jälkeen meni muutama päivä, kun Flikan kunto romahti. Muorikoira lakkasi syömästä kokonaan, ja liikkuminenkin näytti tuottavan kipua. Ei muuta kuin soittelemaan eläinlääkärille aikaa, jota ei siihen hätään tuntunut saavan mistään. Oli siis turvauduttava päivystävään eläinlääkäriin, joka hänkin kerkesi ottamaan potilaan vastaan illalla puoli yhdeksältä.

Flikalta otetussa virtsanäytteessä oli proteiinit ns. tapissa, joka viittasi selvästi tulehdukseen joko virtsateissä taikka munuaisissa. Röntgenkuvissa ei mitään muuta poikkeavaa näkynyt, paitsi erittäin tyhjä vatsalaukku ja suolisto. Päivystävällä eläinlääkärillä ei ollut itsellään mahdollisuutta tutkia verinäytteitä, joten ne meidän tuli itse viedä laboratorioon tutkittavaksi. Tämä siis meni seuraavaan päivään.

Flikan verinäytteiden tulokset kertoivat omaa karua totuuttaan. Jokainen veren neljästä munuaisarvosta oli yli viitearvojen ja kolme näistä erittäin reilusti.
Alla Flikan arvot ja suluissa viitearvot.

Veren ureatyyppi (BUN) – 60.4 mmol/L (2.5-8.9)
Kalsium (CA) –  3.05 mmol/L (2.15-2.95)
Fosfori (PHOS) – 5.92 mmol/L (0.94-2.13)
Kreatiniini (CRE) – 553 umol/L (27-124)

Tämä kertoi siis sen, että munuaisten toimintakyvystä oli jäljellä enää n. 25 %. Oli siis aika antaa Flikan lähteä paremmille metsästysmaille, joka oli meille ainoa, mutta niin pirun raskas päätös.

Kiitos Flikka, kun opetit meille millainen beagle on parhaimmillaan metsästys- ja perhekoirana. Ikävä on suunnaton, mutta onneksi meillä on muistot.

Flikka viimeistä kertaa kotisoffalla <3

Tipulin Pisku teki beaglehistoriaa

Tipulin Pisku osallistui 10 muun beaglen kanssa ensimmäisiin kauriinajon Ruotsin mestaruuskisoihin 10.12.2018. Tiukan kisapäivän aikana Pisku ajoi kolmannen ykköstuloksen, joka oikeuttaa anomaan Piskulle Ruotsin käyttövalion arvoa. Päivän tapahtumien ja ajojen yhteispisteet nostivat myös Piskun päivän päätteeksi korkeimmalle pallille. Näin ollen Piskusta tuli ensimmäinen Ruotsin mestari tässä lajissa. 🙂

Kasvattaja kiittää ja onnittelee Piskua taustajoukkoineen!

Kisan lopputulokset

Pisku n. 7 viikon ikäisenä

Tipulin kennelin ensimmäinen KVA kasvatti!

Niin vain tuli sekin päivä, että meidän kasvattamistamme koirista yksi on saavuttanut Suomen käyttövalion arvon. Ykköspentueen sisupussi Xena osallistui 29.9.2018 Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskilpailuun kotimaastoissa Valkeakoskella. Kotiin tuomisina oli piirinmestaruus BEAJ1 (60,42 p.) tuloksella, joka oikeutti anomaan Xenalle käyttövalion arvoa, joka nyt jo näkyy jalostustietojärjestelmässä.

Paljon onnea Xenalle kotijoukkoineen ja nöyrä kiitos kasvattajilta, että olette vieneet koiraa kokeisiin! Tämä oli ensimmäinen Tipulin kasvatin KVA arvo, mutta toivottavasti ei viimeinen. 😉

Xena 6-viikkoisena

Kesä 2018

Niinpä se on taas kesä kohta käytetty, ja syksyn kiireet metsästyksen ja koirien parissa alkaa painamaan päälle. Onhan sitä taas odotettukin viimeiset puoli vuotta, että koirat saa päästää metsään vapaana juoksemaan. 🙂 Mutta ei se kesä ole mennyt pelkästään syksyä odotellessa…

R-pentueen tapaamiset
Sanin ja Meikon lapsoset eli R-pennut kokoontuivat kasvattajan kutsumana kahteen otteeseen Vehniälle Vakkerin Timon oppiin (Tmi Erä-Vahti). Ensimmäisellä tapaamisella kesäkuun puolessa välissä saatiin paikalle peräti 9 pentua kymmenestä, ja toisella kerralla heinäkuun lopussa paikalle pääsi 6 pentua omistajineen. Kasvattajan rooli näissä tapaamisissa on ollut omien kokemusten kertominen, pentujen kuulumisten kyseleminen ja kahvitarjottavan tuominen. Jokainen pentu on osoittautunut sosiaaliseksi ja erittäin oppivaiseksi kaveriksi, ja sellaisiahan münsterin tuleekin olla.

Niin kiinnitkö kukaan huomiota pentuun? 😉

Kira tuli taloon
Kesäkuun lopussa meidän lauman jatkoksi saapui suomenajokoiranarttu Taikavuoren Kira. Isännän pitkäaikainen toive omasta ”pitkäjalkaisesta” lähti toteutukseen, kun tieto siitä, että omalle kylälle tulisi ajokoiranpentuja toukokuussa mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Pennun hankintaa puolsi myös se, että olimme löytäneet Pössölle erinomaisen uuden kodin, jossa se pääsisi toteuttamaan itseään lenkki- ja kaverikoirana. Kiralle meidän talon tapoja on opettanut Sani. Näiden kaverusten menoa onkin ollut kiva seurata, koska heidän kemiansa tuntuisi passaavan yhteen paremmin kuin hyvin.

Kira opettelemassa lepäämisen saloja Västerhankmossa

Vesilahti RN, 11.8.2018
Näyttelykäynnit on meidän koirien osalta ollut tänä kesänä lähes nollissa, jos ei lasketa emännän kehätoimitsija keikkoja. Flikan ilmoittaminen johonkin näyttelyyn veteraaniluokkaan on ollut mielessä jo viime kesästä lähtien, kun ikää muorille tuli tarpeeksi kyseiseen luokkaan pääsemiseksi. Ajatus on kuitenkin saanut rauhassa muhia, kunnes viimein tuli sopiva näyttely, jonka yhteyteen saatiin sovittua vielä kyläilyä hyvien ystävien luokse.

Vesilahden näyttelyyn lähdettiin siis pitämään Flikan kanssa hauskaa kehässä, ja ehkä jättämään myös lopullisesti hyvästit näyttelykehille. Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 9 beagleä, joista 6 urosta ja 3 narttua. Narttujen junioriluokassa esiintyi mallikkaasti Flikan lastenlapsi Athene, jonka laatuarvosteluksi tuli JUN ERI1 SA. Nuorten luokassa esitetty narttu sai EH:n ja tässä vaiheessa luultiin jo, että Athene sen sertin veisi. Mutta niin vain muorikoira asteli ryhdikkäästi kehään ja esiintyi energisesti, ja pokkasi laatuarvostelusta VET ERI1 SA. Tässä vaiheessa päivän saavutukset oli Flikan osalta mennyt totaalisesti yli odotusten, ja kun PN-kehässä Flikka pyydettiin Athenen edelle oli handlerin ilme varmaan näkemisen arvoinen. Meidän muorikoira, joka ei välttämättä ole kaikkien beagleihannetta vastaava pokkasi ensimmäisen sertinsä! :O ROP-kehässä tuomarin sanoin voittokulku päättyi, mutta sillä ei enää mitään väliä siinä vaiheessa ollut.

Ja tässäpä Sakari Potin sanelema Flikan arvostelu:
”Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Ikäisekseen tiiviissä kunnossa. Oikealinjainen pää. Erinomainen runko- ja raajarakenne. Hyvä karva, pysty häntä. Tyypikäs like. Terhakka luonne.”
VET ERI1 SA PN1 SERT VSP ROP-VET

Flikan poseeraus Vesilahdella ryhmäkehiä odotellessa

 

Ihana, kamala luovutus

Kohta kaksi viikkoa sitten lähti viimeinenkin pennuista kohti uutta kotiaan. Luovutus on kasvattajille ristiriitaisten tunteiden aikaa. Päällimmäinen tunne on helpotus, kun olette saaneet pidettyä ne pienet koiranalut hengissä siihen asti kunnes ne on luovutettu eteenpäin uusille omistajilleen. Helpotuksen lomassa olette äärettömän iloisia ja onnellisia nähdessänne tulevat omistajat, jotka ovat vähintäänkin yhtä iloisia uuden perheenjäsenensä kanssa. Ovathan monet heistä odottaneet tätä hetkeä jo useamman kuukauden, jopa vuoden. Siinä vaiheessa, kun auton takavalot ovat kadonneet näkyvistä, iskee päälle hetkellisesti haikeus. Haikeus siitä, että et saa juuri sitä kyseisetä pentua päivittäin paijata, pitää sylissä ja jutella höpöjä.

Rakan ja Ruutun paijaamista (Kuva: Tapio Mäki)

Onneksi yhteydenpito on nykypäivänä helppoa, ja pennunomistajien kesken perustettu WhatsApp -ryhmä onkin tuonut pentujen lähdön jälkeen helpotusta ikävään. Sinne tulleita kuvia ja videoita on ollut kiva poikien kanssa katsoa, joille pentujen lähtö oli aika kova paikka. Seuraavan kerran pentujen kanssa tavataan kesäkuussa Vehniällä pentuetapaamisen merkeissä. On kyllä mielenkiintoista nähdä kuinka pennut ovat kehittyneet, ja mitä kaikkea he ovat tähän mennessä jo oppineet.