Aihearkisto: Sani

Pitkäperjantain pennut

Sanin ja Sisun pennut syntyivät odotetusti pitkäperjantaina 10.4. Olimme Sanin kanssa käyneet tiineysröntgenissä, jossa selvisi että odotettavissa olisi jälleen kerran suhteellisen iso pentue. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan eläinlääkäri pystynyt antamaan, mutta arvio pentujen määrästä oli 8+. Pentueen kokonaissaldo oli loppujen lopuksi yhteensä 11 pentua, joista 8 oli narttua ja 3 urosta, vaikka jo jossain välissä kerkesimme jo iloitsemaan yhdeksästä pennusta. Suuresta pentumäärästä huolimatta kaikki sujui synnytyksessä hyvin. Nyt ei auta kuin laittaa kaikki peukut ja pottuvarpaat pystyyn, että pentujen kasvu sujuu ilman suurempia ongelmia. Alku näyttää ainakin lupaavalta. 🙂

Sanin pennut kasvaa ja kehittyy

Kylläpä on mennyt kolme ja puoli viikkoa sitten nopeaa. Pennut ovat kasvaneet niin kuin pentujen kuuluukin näiden viikkojen aikana. Näin suuren katraan kanssa on toki selvää, että joukossa on mörssäreitä, keskikastilaisia ja tirppanoita. Kuitenkin jokainen pentu on ollut syntymästään lähtien elinvoimainen, ja pienimmätkin ovat olleet sisukkaita eivätkä ole luovuttaneet taistelussa nisistä. Kasvattajan huoleksi ensimmäisen kolmen viikon aikana onkin jäänyt pentulaatikon puhtaana pitäminen, Sanin ruuassa ja juomassa pitäminen, sekä katsominen, jotta pienimmätkin ovat päässeet elintärkeän emänmaidon makuun.

Pitkäperjantain aamuna kuului alakerrasta pentujen poikkeuksellisen kovaa ääntelyä. Yllätys olikin suuri, kun kaikki pennut olivat kammenneet itsensä pentulaatikosta ulos, ja 10 pientä münsteripentua vipelsi pitkin olohuonetta. Tämä tarkoitti siis sitä, että pentulaatikko sai väistyä pentuaitauksen tieltä.

Pentuaitaus

Viime viikolla pentujen elämässä oli muitakin muutoksia ja tapahtumia kuin elintilojen muutos. Ensimmäinen matokuuri on annettu, kynnet on leikattu ja kiinteän ruuan syöttäminen on aloitettu (joka tuntuu maistuvan kaikille pennuille yhtä hyvin kuin emällekin). Sanin läsnäolo pentujen seurassa on vähenemään päin, ja ihan ymmärrettävistä syistä, kun pienet naskalihampaat ovat jo puhjenneet. Tästä ne kasvattajan rankimmat viikot alkaakin… 😉

Epäsuhtaisen sukupuolijakauman ja pentuja varanneiden elämänmuutosten vuoksi pari narttupentua on vielä vailla rakastavaa ja metsästävää kotia. On hienoa huomata, että pentua ei oteta hetken mielijohteesta itselle, vaan päätöstä mietitään koko koiran eliniän loppuun asti. Mutta hieman kyllä ärsyttää kasvattajana, että kun pentua kysellään ja nimi laitetaan sinne varauslistalle, ei missään vaiheessa ilmoiteta siitä, että elämäntilanne on muuttunut taikka se pentu on jo löytynyt. Nykyaikana, kun luulisi tuon informaation kulkevan eri viestinten kautta suhteellisen helposti. Onneksi ei kuitenkaan tämän suuremmista murheista ole tällä kertaa kyse. 🙂

Koko katras nukkumassa täysillä vatsoilla.

Loppiaisen touhuja

Pikkuusen paremmat beaglekisat
Lähes perinteiseksi muodostuneet Pikkuusen paremmat beaglekisat järjestettiin neljännen kerran Ilmajoella 6.1.2018. Kasvateistamme Xena osallistui toistamiseen kisaan. Tiukkaakin tiukemmassa voittajakolmikon kisassa Xena sijoittui toiseksi ajaen hienon BEAJ-1 tuloksen pistein 82,79. Kokeen kokonaistulokset löytyvät täältä.

Kuvassa vasemmalta: Xena ja Ville Laurell, Hautapakan Camon Sinttu ja Taneli Santala sekä Mehtokummun Airo ja Toni Asunmaa

Sanin astutus
Sani aloitti juoksunsa 4 päivää odotettua aiemmin joulun välipäivinä. Reissua miehelään oli siis tiedossa loppiaisviikonloppuna. Sanin ja Meikon ensimmäinen tapaaminen perjantaina 5.1. meni leikkiessä, mutta loppiaisena meininki olikin jo erilainen. Sani on astutettu onnistuneesti 6.1. ja 8.1. Nyt jäämme siis jännityksellä odottamaan oliko reissut tuloksekkaita.

Meiko <3 Sani

Alkusyksyn kuulumisia

Kappas kehveliä, kun ollaan jo lokakuun puolella menossa, ja sivuille ei ole tullut kirjoiteltua kuulumisia. Syy tähän on toki ne perinteiset syyskiireet. Metsässä ollaan oltu niin paljon kuin vain työnteolta on kerinnyt, ja jäljelle jääneellä vapaa-ajalla ei ole ollut vain innostusta istua koneen äärelle, ja alkaa naputtelemaan tekstiä. Mutta koitetaan nyt vähän summata, mitä on alkusyksyn aikana tapahtunut.

Sorsastuksen aloituksessa oltiin siis Lestijärvellä, ja mukaan pääsi molemmat münsterit. Aloituspäivänä keli oli turhankin tuulinen, joka osaltaan vaikutti lintujen kulkureitteihin. Meidän passisaaren kohdalla ei siis ruuhkaa ollut, mutta saalista saatiin viiden heinäsorsan verran. Noutavan ja etsivän koiran tärkeys tuli tälläkin sorsastusreissulla todistettua. Tuulesta johtuen kaikki tiputetut taikka haavakoksi jääneet linnut ajautuivat rannalle taikka liitelivät myötäisessä metsän puolelle. Näitä lähdettiin sitten Vekun avulla etsimään alkutohinan laannuttua, ja niin vain jokainen lintu löytyi. Jopa sekin lintu, jonka luultiin liidelleen osuman saatuaan pitkälle metsän puolelle.

Metsässä pitkäkorvien ja siivekkäiden perässä
Sorsia ei ole sitten aloituspäivien jälkeen tullut metsästettyä, vaan aikaa on vietetty metsässä jänisajojen ja hyvien lintupaikkojen löytymisen toivossa. Metsässä on tullutkin vietettyä nyt paljon aikaa, koska myöhäinen kevät ja viileä kesä on myöhästyttänyt peltojen puintia. Pelloille ei ole ollut oikeastaan asiaa vasta kuin tässä viimeisen kahden viikon aikana. Mutta metsässä onkin ollut mukavaa talsia, koska joka kerta jonkinlaista ajettavaa/seisottavaa on löytynyt.

Flikan kanssa kautta on aloiteltu hiljokselleen lihaskuntoa kasvatellen. Viime syksyn ja talven rankaongelmat näyttäisi olevan taaksen jäänyttä elämää. Tästä iso kiitos kuuluu Tmi Terveystassun Jaana-Kaisa Timoselle, ja hänen Flikalle tekemilleen käsittelyille! Muori menee nykyään niin lennokkaasti ja jouhevasti, että eihän sitä uskoisi samaksi koiraksi, joka viime syksynä mettäreissujen päätteeksi oli kankea kuin rautakanki. (Flikkaa on viime aikoina tullut kutsuttua muoriksi, kun veteraani-ikä 8 v. ylittyi toukokuussa, ja kesän aikana Flikasta tuli mummo, kun Xena sai pentueen.)

Pössön kanssa opetellaan, että mitä muuta siellä metsässä voi tehdä kuin juoksennella pitkin metsäteitä, kannella risuja, heitellä käpyjä ja kiskoa koivuntaimia maasta irti. Joka päivä tämän pienen pöljän beagle olemus saa omistajat hymyilemään, koska leikkisyyttä tästä kaverista ei todellakaan puutu. Mutta kaiken tuon leikkimisen lomassa on jäniskin saanut pieniä pätkiä kyytiä. Ja ehkäpä se leikkiminenkin unohtuu pidemmiksi ajoiksi kunhan vain nenäpunkkikuuri kunnolla tehoaa. Havaittavissa on ollut siis, että ei ihan täysin ole pojan hajuaisti ollut kunnossa, jonka vuoksi koko laumalle haettiin Interceptor-kuurit.

Sanin ja Vekun kanssa on yritetty saada hyviä tilanteita aikaiseksi metsälinnuilla. Eihän niitä lintuja näillä leveysasteilla (niin kun ei kuuleman mukaan muuallakaan) ole ollut, että ei sekaan mahtuis. Mutta joka kerta on jotakin tökötettävää löytynyt, ja Sani on osoittanut olevansa varsin etevä kurppien ja pyiden seisojana. Onpas emäntä päässyt jopa yhden kurpankin Sanille tiputtamaan. Eihän sillä nyt perhettä ruokittu, mutta hienoa tunne, kun pääset viimeinkin puskissa rämpimisen jälkeen koiran palkitsemaan hyvästä työstä tiputuksella.

Sanin kanssa kokeissa
Kokeissa on tänä syksynä Sanin kanssa käyty 2 kertaa. Ensimmäinen oli Münsterikerhon mestaruuskoe 2.9. Laihialla, joka puintitilanteen vuoksi pidettiin metsäkokeena. Tuurit ja linnut eivät osuneet Sanin kohdalle, joten tulokseksi AVO0 (34 p). Ensimmäistä kertaa Münsterikerhon historiassa jäi mestaruus jakamatta, koska yksikään koira ei tulosta kokeesta saanut. Sani on siis teknisesti vieläkin hallitseva mestari.

Viime sunnuntaina 1.10. oltiin taas ”omilla mailla” kokeessa, ja tällä kertaa pellolla. Linnut olivat tiukassa, ja Sanin kohdalle osui yksi lintu, josta saatiin tehtyä riistatyö. Varovainen avanssi ja viimeisen erän tulokseton seisonta vaikuttivat loppupisteisiin, että tulokseksi tuli AVO2 (61 p). Koepäivän paras kokemus oli, kun Sani ensimmäisen hakuerän aikana tulee metsäsaarekkeesta rusakon kanssa perävilkkasta kohti minua ja tuomaria, ja pysähtyy käskystä. Meinaspa siinä rusakkokin pysähtyä, kun emännän karjaisu ”paikka” kajahti ilmoille. 😉

Pärnu rahvusvaheline näitus

Sanin kanssa suunnattiin heinäkuussa kohti Pärnun kansainvälisiä koiranäyttelyitä, jotka pidettiin 8.-9.7.2017. Viikonloppuna oli siis kahtena eri päivänä mahdollista saalistaa sertejä, cacibeja, kultaa ja kunniaa. 😉 Menossa mukana oli tuleva sulho Meiko ja hänen isäntäväkensä.

Näyttelyitä edeltävällä viikolla koko näyttelyreissu alkoi tuntumaan vähän turhalta. Sani oli aloittanut tiputtamaan karvaansa jo toukokuun alusta, ja tahti sen kuin kiihtyi, mitä lähemmäksi reissu tuli. Sani olikin siis näyttelyssä erittäin bikinikuntoinen neitokainen.

Münsterit lauantain näyttelyssä tuomaroi liettualainen Jurate Butkiene, jonka arvio Sanista kuului näin:
”Very feminine, excellent typical movement. Correct expression, headlines and pigment. Correct ribcage. Should have a bit stronger and shorter loin to keep better topline. Typical summer coat. Excellent behavior. Nice handling.”

”Todella feminiininen. Erinomainen tyypillinen liike. Oikea ilme, päänlinjat ja pigmentti. Oikeanlainen rintakehä. Lanne saisi olla hieman vahvempi ja lyhyempi, jotta ylälinja säilyisi. Tyypillinen kesäturkki. Erinomainen käytös. Hienosti esitetty.”

Tulokseksi tästä arvostelusta tuli VAL ERI VAK1 SA PN1 SERT CACIB VSP. Näillä meriiteillä Sanille pystyi siis anomaan Viron muotovalion arvoa, josta alla oleva diplompi saapui vahvistuksena viime viikolla. Virosta saadun CACIBin ansiosta myös kansainvälisen näyttelyvalion (C.I.E) arvoa pystytään anomaan.

Kesän näyttelyt on nyt kahta emännän kehätoimitsijaharjoittelua lukuunottamatta käyty. Syksy metsästyskiireineen painaa päälle, mutta onhan sitä odotettukin jo puoli vuotta. 😉

Münstereiden kanssa näyttelyissä

Sanin ja Vekun kanssa on nyt kesäkuun aikana käyty kahdessa eri näyttelyssä, joka on meidän näyttelytahdilla kaksi kertaa enemmän kuin viime kesänä yhteensä. Ensimmäinen näyttely oli mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttely Nivalassa 10.6. Erkkariin oli yhteensä ilmoitettu 12 pikkumünsteriä, ja münsterit arvosteli Reino Korpela.

Vekku: ”Sopiva koko. Mittasuhteiltaan aavistuksen pitkä uros, jolla komea pää. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula ja rintakehä. Hieman pitkä lanne. Hyvä lantion asento. Sopiva raajaluusto, hyvät kulmaukset. Hyvä karva ja häntä. Liikkuu pitkällä askelmitalla. Rauhallinen käytös.”
Tulos: AVO ERI AVK2 SA PU3

Sani: ”Sopiva koko. Hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen nartun pää. aavistus huulipussia. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula. Riittävän kiinteä runko. Erinomainen raajaluusto, hyvä kulmaukset. Oikein kiinnittynyt häntä. Hyvä karva. Liikkuu tehokkaasti. Miellyttävä käytös.”
Tulos: VAL ERI VAK1 SA PN1 VSP

Sani sai myös kunnian esiintyä Mäyräsalon kasvattajaryhmässä sekä Kafkan jälkeläisryhmässä. Molemmat ryhmät saivat kunniapalkinnon, ja loppukehissä kasvattajaryhmä oli BIS-4 ja jälkeläisryhmä BIS-2. Erkkaripäivä oli jälleen kerran hieno kokemus saman henkisten ihmisten joukossa.

Vännäs INT
Viime viikonloppuna suuntana olikin sitten länsinaapuri, ja siellä 17. – 18.6. järjestetty kansainvälinen näyttely. Matkaa Vännäsin tulee Laihialta vajaa 180 kilometriä, joista melkein 100 niistä taitetaan M/S Wasa Expressin kyydissä. Eipä tarttee tunti tolkulla kuluttaa auton penkkiä, mutta mistään express kyydistä ei voi puhua, kun 100 kilometrin matkaan saadaan kulumaan 4 tuntia.  4 vuotta sitten Vekun kanssa käytiin samaisessa näyttelyssä keräämässä ensimmäinen ulkomaisen näyttelyn kokemus, ja senpä takia matkaan lähtö ilman  matkaseuraa ei tuntunut huonolta ajatukselta.

Tuomarina münstereillä näyttelyssä oli Eva Jönsson, ja yhteensä näyttelyyn oli ilmoitettu 4 pikkumünsteriä. Juuri ennen münstereiden arvostelun alkamista, jotka olivat viimeisenä kehässä, taivaallinen hana aukesi. Vesikuuro ei ollut mitään hentoista sadetta, vaan ihan kunnon ukkoskuuro. Ukkosta pelkäävän koiran eli Vekun kanssa tämä ei ollut mikään paras juttu. Masentuneen oloinen koira ei siis antanut itsestään sitä parasta kuvaa. Ehkä se SA jäi tämän vaisun esiintymisen takia saamatta…

Vekku: ”Hane av bra storlek. Bra ögon. Korrekt bett. Välformat bröst. Aning lång länd. Rör sig bra från sidan, lite vid fram. Goda vinklar bak, lite öppna fram. Utmärkt päls och färg.”

”Hyvää kokoa oleva uros. Hyvät silmät. Oikea purenta. Hyvin muodostunut rintakehä. Aavistuksen pitkä lanne. Liikkuu hyvin sivulta, hieman leveästi edestä. Hyvät kulmaukset takana, hieman avoimet edessä. Erinomainen turkki ja väri.”
Tulos: AVO ERI

Sani: ”Tik av bra storlek. Vackert huvud med fint uttryck. Välansatta välburna öron. Korrekt bett. Bra hals, rygg och kors. Bra bröst. Goda vinklar bak, öppena fram. Lite rak i sin skuldra. Rör sig med bra steg, lite vid i fronten. Champion idag.”

”Hyvää kokoa oleva narttu. Kaunis pää, jossa hieno ilme. Hyväasentoiset, hyvin kannetut korvat. Oikea purenta. Hyvä kaula, selkä ja lantio. Hyvä rintakehä. Hyvät kulmaukset takana, avonaiset edessä. Hieman suora lapa. Liikkuu hyvällä askeleella, hieman leveästi edestä. Valioituu tänään.”
Tulos: KÄY ERI KÄK1 SA PN1 ROP SERT CACIB

Sani siis sai sen, mitä tältä reissulta lähettiin hakemaan eli Ruotsin sertin, jonka myötä neiti valioituu Ruotsin muotovalioksi. Ruotsista saadun CACIBIn ansiosta Sanille voidaan anoa myös FCI:ltä C.I.B. titteliä.

Sanin hieno päivä sai jatkoa vielä ryhmäkehässä, jossa rotukehien tapaan satoi vettä ihan reippaasti. Ryhmätuomarina toimi tanskalainen Gitte Finnich Pedersen, joka poimi Sanin kolmen setterin rinnalle ryhmän neljän parhaan joukkoon. Siinä vaiheessa emäntä oli jo pelkkää hymyä, koska ryhmäsijoitus münsterin kanssa on harvinaista herkkua. Oletin settereiden kiilaavaan kolmelle ensimmäiselle sijalle, mutta niin vain Sani sai RYP3 ruusukkeen! Aivan huikean hieno näyttelypäivä, vaikka aina kun olimme kehässä saimme vesikuuron niskaan. 🙂

Sanin ja Pontson näyttelykuulumisia

Reilu viikko sitten 6.5. oli Sani pitkästä aikaa kehässä Oulaisissa. Eihän Sanilla ole enää mitään saavutettavaa näyttelyrintamalla Suomessa, mutta nyt neiti ilmoitettiin kehään, jotta Salmen (Sanin kasvattajan) toive kasvattajaryhmästä toteutuisi. Pikkumünsterit Oulaisissa tuomaroi Perttu Ståhlberg, jonka arvostelu Sanista meni näin:
”Keskikokoinen. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Oikeailmeinen pää. Kuono saisi olla pidempi. Hyvä kaula. Pitkä lanneosa. Sopivasti kulmautunut. Karva lähdössä. Kyynärpäät saisivat olla tiiviimmät. Liikkuu tasapainoisesti riittävän pitkällä askeleella.”

Valioluokan kilpailuluokassa ja paras narttu kisassa Sani jäi äitikoiran Kafkan taakse, joten Oulaisten näyttelyn loputulos oli ERI SA VAK2 PN2. Mutta hieno tulos ja ensimmäinen ERInomainen Sanille valioluokassa! 🙂

Pontson näyttely nro. 2
Pontson toinen näyttelykerta oli sunnuntaina 7.5. Savitaipaleen ryhmänäyttelyssä. Beaglet näyttelyssä tuomaroi Sakari Poti, ja tällä kertaa ei ihan yhtä hyvää menestystä tullut kuin edellisen viikonlopun näyttelystä. Mutta arvostelu itsessään oli hieno: ”Keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea, vielä hieman kevyttyyppinen. Kevytkuonoinen pää. Tiivis runko. Hyvät kulmaukset. Pysty, tanakka häntä. Hyvä karva. Tyypikäs liike. Rauhallinen luonne.”

Tällä arvostelulla irtosi JUN EH JUK1, mikä on täysin ymmärrettävää, kun kyseessä on vielä nuori koira, joka tarvitsee aikaa kehittyäkseen lopullisiin mittoihinsa. Mutta Pontson näyttelyura on hienosti saatu alkuun, ja uskon sekä toivon, että muitakin P-pentuja tullaan näkemään näyttelykehissä kesän aikana…

Kevään/kesän tapahtumia ja tulevan kauden suunnitelmia

Metsästyskausi päättyi kuukausi sitten, ja ajatuksia on alettu suuntaamaan vähitellen tulevaan kauteen ja sen suunnitelmiin. Viimeiset metsästyspäivät vietettiin koirien kanssa tiiviisti metsässä nauttien kauniista keleistä. Ennen seuraavaa kautta nautitaan keväästä ja kesästä, ja niiden mukana tuomista tapahtumista. Kalenteriin onkin merkattuna muutamat koiranäyttelyt (niin Suomessa kuin ulkomaillakin), jousikisoja, rippijuhlia yms. Viime kesän pentujen kanssa kotona oleilu otetaan nyt tänä kesänä takaisin, ja syksy taitaa tulla siis nopeampaa kuin osaammekaan odottaa. 😉

Kevään suurin ”urakka” omalta kohdaltani on Laihian Eränkävijöiden järjestämä ryhmänäyttely, jonka toimikunnan vetovastuullisen kohdalta löytyy minun (eli Jennin) nimi. Lisätietoja näyttelystä löytyy osoitteesta http://bob-brand.fi/wp/index.php/laihia2017/.

Mutta mitä suunnitelmia ensi kaudeksi sitten on? Metsästyksen ja mahdollisten koestarttien lisäksi on Tipulin kolmannen pentueen suunnitelmat laitettu aluilleen. Tällä kertaa pennuista toivotaan vähän vähemmän ajavia ja hyvin paikallaan pysyviä. Eli meidän ensimmäinen pienimünsterinseisoja pentue näkee toivottavasti päivänvalon ensi vuoden puolella. Pentueen emä on meidän Sani ja isäksi on suunniteltu Manzanoa eli tuttavallisemmin Meikoa. Tämä pariskunta on pienestä pennusta pitäen touhunnut ja treenannut yhdessä, joten molempien vahvuudet ja heikkoudet on tiedossa enemmän kuin hyvin. Pitkä aika on siis odotella, että Sani aloittaa ensi vuoden alussa juoksunsa…

Loppuvuoden kuulumiset

No johan on taas vierähtänyt aikaa siitä, kun viimeksi tänne on saatu kuulumisia kirjattua ylös. Syy ei todellakaan ole siinä etteikö marras-joulukuun aikana olisi tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Taitaa syy löytyä vain siitä, että silloin kun vapaa-aikaa olisi kirjoittamiselle, niin jouten olo on vienyt siitä voiton.

Marraskuun Kauhavan kokeen jälkeen Sanin kanssa osallistuttiin joulukuun alussa omalla kylällä kahteen kokeeseen. Sanin kompastuskiveksi molempina päivinä koitui liian kova hakuvauhti, ja haun suuntautuminen liian kauas peitteisessä maastossa. Ongelmana Sanilla on ollut, että se pyrkii liian lähelle lintua, että se saisi linnun painautumaan maahan. Tämä siis aiheuttaa sen, että linnut pyrähtävät ennemmin lentoon kuin emäntä kerkiää edes paikalle. Toisena päivänä oli huomattavissa myös pikkumünsterin pääkopan ylikuromitusta, koska kuuloaisti alkoi vähitellen katoamaan, ja toki se tottelevaisuuskin siinä sivussa. Tällä hetkellä Sani kärvistelee juoksun kourissa, joka toivottavasti loppuu tulevan viikon aikana.

Loppuvuodesta Flikan kanssa käytiin metsällä n. kerran 1-2 viikossa. Tämä johtui siitä, että pitkän metsäpäivän jälkeen äitikoiran liikkuminen oli vaivalloista. Portaita ei tahtonut nousta ollenkaan eikä sohvalle hyppääminen oikein onnistunut. Röntgen-kuviakin äitikoiran lonkista ja selkärangasta otettiin, jotta löytyisikö sieltä syy liikkumisen kankeudelle. Eräs lääkäri totesikin Flikan polvilumpion luksoituvan, mutta tämä ei mielestämme selittänyt oireita. Olemme jo aikaisemmin kuulleet maankuullusta osteopaatista Kauhavalla, joka on saanut koirat käsittelyssään kankeimmatkin koirat liikkumaan. Ja niinpä se vaan meidänkin äitikoira vetreentyi, kun käytännössä koko rintakehän ja lantion välinen alue saatiin oikeille paikoilleen. Tämän jälkeen äitikoiran koko olemus on muuttunut. Nykyään sitä ruokaa ei enää odotella nätisti istumalla lattialla, vaan noustaan sitä pöytää vasten ja yritetään viedä se ruoka pöydältä. 🙂

P-pennuista suurin osa on jo päässyt ajamisen makuun, ja onpa parille päästy jo tekemään se ensimmäinen kaatokin. Ilahduttavinta on ollut kuulla saapuneista videoviesteistä, että P-pennuissa olemme pystyneet jalostamaan hyvää ja kuuluvaa haukkua. Toki haukku kehittyy vielä paljon suuntaan jos toiseenkin pentujen ensimmäisten kahden vuoden aikana, mutta nämä ensimmäiset ääninäytteet ovat lupaavia.

Pössö ajeli pupua ensimmäistä kertaa aatonaattona Lestijärvellä. Itseluottamusta, sekä omiin ajovietteihin luottamista tarvitaan toki ripakopallinen lisää, jotta ajojen sujuvuus ja pituus lisääntyy ilman isäntään tukeutumista. Pössön kohdalla ikävä tosiasia on, että näyttelykehiä tuskin tarttee kiertää, kerran herran hammaskalusto ei ole pentuajan alapurennasta muuttunut miksikään. Tuskin se siitä enää muuttuukaan, jos ei nyt suuren suurta ihmettä tapahdu. Asiasta on keskusteltu myös erään ulkomuototuomarin kanssa, ja hän kertoi beaglen rotumääritelmän antavan vähän liukumavaraa tässä asiassa (niin kuin monessa muussakin), joten välttämättä automaattista hylättyä näyttelystä ei tule. Asia siis katsottaisiin terveydelliseltä kannalta, ja tämän perusteella T voisi olla mahdollinen, ja hyvällä tuurilla jopa H. Mutta tämän purukaluston ”viallisuuden” vuoksi emme näyttelyihin Pössön kanssa ole menossa näillä näkymin. Mutta jos pikku beaglestä kuoriutuukin erinomainen ajuri, niin sitten asiaa tarvitsee miettiä uudestaan… (KVA:n kiilto silmissä ;))

Reilu 1,5 kuukautta on vielä metsästyskautta jäljellä, ja lumitilanne ei ainakaan Laihialla estä koirien kanssa metsään menemistä. Viime päivien suvikelit on vieneet taas lumipeitteen lähes nollaan, joka ainoastaan hankaloittaa jänisten liikkeiden hahmottamista meillä ihmisillä. Onneksi koirien nenät ei lunta tarvitse… 😉

 

KAER F Kauhava, 6.11.2016

Taas on kuukausi edellisestä kirjoittelusta kulunut. Kaikkea on mahtunut viimeiseen kuukauteen, joista päällimmäisenä (ja viimeisimpänä) mielessä on viime sunnuntain KAER-koe Kauhavalla, jonne Sanin kanssa suunnattiin. Edellisen kerran olimme Sanin kanssa olleet Ladies Trialissa kokeessa, josta tuli sitä kuuluisaa kokemusta.

Tuomarin kirjoittama eräkertomus päivän kulusta meni näin:
”Haku nopeaa laukkaa, yläpäistä ja selvästi riistalle pyrkivää, ajoittain haku pysähtelee. Hakua rasittaa 1 väiinjättö. Tekee 3 riistatyötä. RT 1-2 löysä seisonta, etenee käskystä, mutta peilailee lintua, lopulta lyhyet nostot, rauhallinen ammuttaessa. Jälkimmäisessä pudotetaan, viivyttelee hieman tarttumisessa muuten hyvä suoritus. RT 3 löysä seisonta, erittäin jännittynyttä ja varovaista etenemistä, lopulta nostaa ja ryntää perää, pysähtyy käskystä.”

Tuomarilla on mennyt eräkertomuksessa riistatyöt sekaisin, koska tiputus tapahtui ensimmäisessä riistatyössä, ja toisessa Sani ryntäsi hieman linnun perään. Mutta eipä nuo sekaannukset päivän lopputulokseen mitenkään vaikuttanut. Sani sai kokeesta 65 pistettä, joka oikeuttaa avoimen luokan toiseen palkintoon. Tämän toisen AVO2 tuloksen myötä anomus Suomen muotovalion arvosta on laitettu menemään Kennelliittoon! 🙂

sani2

Tuore FI MVA lokakuun 2016 puolessa välissä kuvattuna