Oulainen RN + Jussi Cup

Vappua meidän perheessä vietettiin eri osoitteissa, kun kerran Sani oli tullut kasvattajan houkuttelemana ilmoitettu Oulaisten ryhmänäyttelyyn 2.5.2015 ja samaiselle päivämäärälle osui SJML:n lähin cup-kisa Kauhajoelle. Sani emännän ja poikien kera suuntasi siis lähemmäksi näyttelypaikkaa eli Ylivieskaan jo vappupäivänä.

Oulaisten ryhmänäyttelyn tavoitteena oli saada Sanille vähintään EH, jotta sillä olisi mahdollisuus osallistuja kasvattajaryhmään. Onneksi kasvattajaryhmän kasaantuminen ei ollut ainoastaan neljän Mäyräsalolaisen varassa, vaan paikalla oli jopa viisi Salmen ja Janin kasvattia. Sani oli näyttelyyn lähtiessä normaalia rauhallisempi… tai no suoraan sanottuna väsyneempi, kun edellinen yö oli pitänyt ulista ikävää. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun Sani oli yön yli reissussa ilman yhtäkään nelijalkaista oman lauman jäsentä. Kyllähän siinä ikävä tulee, kun seurana ei ole yhtikäs ketään… paitsi neljä suomenajokoiraa.

Sanin lisäksi näyttelyssä oli 9 muutakin münsteriä, joista junnuluokassa oli kaksi muutakin münsterityttöä, joista toinen oli Saaga-sisko. Tuomarina oli Pekka Teini, joka saneli kehäsihteerille Sanista näin: ”Keskikokoinen, sukupuolileimaltaan hieno ja lupauksia antava narttu. Päässä hyvä pituus ja hyvä huulilinja. Todella tasapainonen runko. Pitkä lantio ja leveä reisi. Hieno pitkä häntä. Kaunis eturinta. Liikkuu pitkällä askeleella ja ikäisekseen erittäin tasapainoisesti.” Teini tuumasi naureskellen arvostelua sanellessaan, että pitäisihän tästä koirasta nyt jotain moitittavaakin löytyä. Hän siis tykästyi Saniin täysin, ja niinpä tulokseksi tuli ERI, SA, JUK1, PN1 SERT. Neiti Näpsä siis nappasi toisesta näyttelystään toisen sertin ja ROP-kehässä käteen tupsahti puna-keltainen ruusuke rotunsa parhaan merkiksi.

Kasvattajaryhmässä esiintyi Sanin lisäksi Kafka-mamma, sisarukset Saaga ja Sony. Mäyräsalon kennelin historian ensimmäinen kasvattajaryhmä palkittiin kunniapalkinnolla, ja oli samlla ROP-kasvattaja. Ryhmäkehiä ei tarvinnut jäädä siis yksin odottelemaan. Ryhmäkehässä ei Sanilla ollut paljoa mahdollisuuksia 20 muun ROP-koiran seassa, kun kerran näyttelyssä oli yhdistetty 7 ja 8 ryhmät. Kasvattajakisassa oli yhteensä 7 ryhmää, joista Mäyräsalon jengi palkittiin BIS 4 kasvattajana. Hieno näyttelypäivä sai siis mahtavan lopetuksen!

Mäyräsalon kasvattajaryhmä. Vasemmalta oikealle Kafka, Sani, Saaga ja Sony.

Mäyräsalon kasvattajaryhmä. Vasemmalta oikealle Kafka, Sani, Saaga ja Sony.

Veskulla oli myös ollut mukava päivä 49 muun jousiampujan kanssa Kauhajoella. Miesten talja -luokassa oli yhteensä 31 osanottajaa. Haastavan ja pitkän kisapäivän päätteeksi kotia matkasi oman luokkansa kakkonen. Kokonaisuudessaan Jussi-cupin tulokset löytyvät EPJM:n nettisivuilta.