Aihearkisto: Flikka

Loppukauden kuulumisia

Paljon on kerennyt tapahtua viime kirjoituksen ja tämän päivän välissä. Koitetaan nyt siis hieman kootusti saada loppukauden, ja sen jälkeiset tapahtumat yhteen kirjoitukseen kerättyä.

Kasvattien edesottamuksista täytyy ensimmäisenä mainita pienen ja pippurisen possumestarin, eli Xenan, pitkään kokeeseen osallistuminen 6.2. kotimaisemissaan. Jänis sai Xenan edessä kyytiä BEAJ 1 -tulokseen oikeuttavien ajominuuttien ja ominaisuuspisteiden verran. Kokonaispisteitä kokeesta kertyi 63,67. Onnittelut Xenalle omistajineen!

Vaikka kokeisiin osallistuminen antaa tietoa koirista ja niiden ominaisuuksista, niin tärkeintä on, että koirien kanssa metsästetään. Olikin siis enemmän kuin mukava saada ykköspentujen omistajilta viestiä onnistuneista metsäpäivistä. Kiitos siis kaikille omistajille, että pidätte pentusista hyvää huolta, ja suotte heille mahdollisuuden tehdä sitä mihin ne on luotu!

Omien koirien osalta loppukausi keskittyi pitkälti Viivin kanssa metsässä käymiseen. Ja kyllähän nyt sellaisen koiran kanssa on kiva käydä metsällä, joka viimeinkin on alkanut hakemaan. Hakeva koira myös yleensä niitä jäniksiäkin löytää ajettavaksi, joten taitoa ajamiseenkin on tullut roimasti lisää. Isäntä alkoi jo väläytellä kokeisiin osallistumisen mahdollisuudesta. Jos Viivin taidot on vielä syksylläkin samalla tasolla ja haku aina vaan maittaa, niin silloin voi jo vakavasti harkita kokeisiin osallistumista.

Nyt kun metsästys on pakollisella vajaan puolen vuoden mittaisella tauolla, keskitytään johonkin ihan muuhun. Sanille on tiedossa ainakin patsastelua Vaasan kansainvälisessä koiranäyttelyssä huhtikuun, ja eiköhän se Viivikin pääse kesän aikana johonkin näyttelyyn. Koerintamalla Sanin kanssa myös valmistaudutaan ensi syksyn koetteluihin käymällä jossain sopivassa välissä vesityökokeissa. Jännittävimpiä aikoja kuitenkin eletään Flikan kanssa, joka aloitti juoksunsa eilen. Saapa nähdä, että viliseekö meidän markilla pieniä beaglejä kesällä…

Mitä muille koirille kuuluu?

Viime kirjoitukset meidän koirien edesottamuksista ovat keskittyneet Saniin ja sen kokeisiin. Onhan niistä toki ollut kiva kirjoitella, kun menestystäkin on tullut. Mutta eivät meidän muut koirat eli Flikka, Vekku ja Viivi ole täysin laakereillaan maannut.

Flikka on tasaisesti koko kauden käynyt metsässä kerran viikossa. Haku on ollut beaglejen mittapuulla laajaa ja ajot sujuvia. Jos ei vanha koira uusia temppuja opi, niin ei se myöskään vanhoista tavoistaan eroon pääse. Joten yöjäljelle loikuminen on ja pysyy. Äitikoiran seuraavaa juoksua tässä kuitenkin odotellaan, jotta toivottavasti päästään toteuttamaan pentuesuunnitelmaa, joka saattaa vielä muuttua…

Vekun kanssa fasaanitouhuja ei olla mahdottomasti syksyn aikana harrastettu. Tähän toki syynä on ollut se, että fasaaneja ei ole väljemmiltä alueilta oikeastaan löytynyt. Metsässä onkin sitten käyty katselemassa vähän toisenlaista riistaa, ja Vekku onkin osoittanut erinomaista kykyä löytää jänisten makuupaikat, jotka sitten myös seisotaan. Ja kun jänis sitten liikkeelle tuupataan käskystä, niin ajohaukkua kuuluu niin kauan kuin jänis vaan Vekun näköpiirissä pysyy. Tämä tarkoittaa ajomatkana 100-300 metriä. Ei Vekusta siis ajokoiraksi kuitenkaan ole. 🙂

Viivi on yllättänyt lumikelien myötä isännän positiivisesti. Se pitkään kadoksissa ollut haku on alkanut löytymään ja onpa niitä ajojakin sen myötä kertynyt melkein joka reissulta. Ajojen pituuksilla ei kyllä pääse pröystäilemään, kun vauhtia jäniksen temppujen selvittelyssä on aivan liikaa. Tämä siis johtaa esim. siihen, että pahimmassa tapauksessa paluuperän selvittelyssä palataan aina sinne asti mistä ajo on lähtenyt. Sitten kun se sivupomppu löytyy on jänikselle annettu jo niin paljon etumatkaa, joka varsinkin viime aikojen kuivissa pakkaskeleissä aiheuttaa jäljen katoamisen. Vaikka se jälki olisikin neidiltä kadonnut, niin sitkeästi siellä työmaalla on pysytty. Välillä jopa liiankin sitkeästi… 😉

Kautta on onneksi vielä reilu kuukausi jäljellä, ja kaikkien koirien kanssa metsässä käydään niin paljon kuin vain mahdollista. Katsotaan kuinka sitten juoksut sekoittaa loppukautta…

Alkukauden kuulumisia

Onhan tuosta jo hetki vierähtänyt, kun viimeksi on tänne meidän lauman kuulumisia kirjoitettu. Eihän sitä katos ole lomalla aikaa istua koneen ääreessä. 😉 Mutta koitetaanpa nyt jotenkin summata, mitä tässä on oikein tapahtunut viimeisen 2 kuukauden aikana…

Elokuun 1. päivänä Vesku osallistui Keskipisteen Jousimetsästäjien järjestämään kesän viimeiseen SJML Cup -osakilpailuun. Kisa käytiin erittäin märissä olosuhteissa, mutta kaikillehan se keli oli samanlainen. Vesku sijoittui kisassa kolmanneksi, joka tarkoitti sitä, että Cupin kokonaiskilpailun voitto suuntasi ensimmäistä kertaa meidän talouteen. Cupin kokonaiskilpailun tulokset löytyvät täältä.

Kesäloma meillä alkoi elokuun puolesta välistä, ja heti kärkeen lähdin kokeilemaan Sanin kanssa uudestaan vesityökoetta. Pahimmat juoksuhuurut oli neidin päästä jo karissut, eikä Vekkukaan reagoinut Sanin ”tuoksuihin” enää ollenkaan koetta edeltävänä iltana. Suhteellisen hyvillä mielin kokeeseen lähdettiin, ja eikä sieltä lainkaan huonolla mielellä kotiin tultu. Olihan kotiin tuomisina täydet pisteet NUO-luokan vesityöstä.

Täydet pisteet! Jes!

Sorsastuksen aloituksessa oltiin perinteisesti Lestijärvellä. Vekku yllätti niin emännän kuin isännänkin positiivisesti rauhallisuudellaan passissa ja määrätietoisella työskentelyllään haavakoiden etsinnässä. Lintuja lenteli aloituksessa mukavasti, mutta turhan korkealla aurinkoisen kelin takia. Mutta kyllä sieltä muutama vaakku tuli alas asti, joten ilman sorsapaistia ei jääty tänäkään vuonna. Sani pääsi myös harjoittelemaan passissa oloa iltalennolle, mutta nuorelle koiralle sopivia noutoja ei tullut.

Sorsastuksen aloituksen iltalennolla keli oli turhankin komia.

Viimeisten vuosien tapaan koirien irtipitokauden alkaessa on kelit olleet turhankin lämpimät koirien juoksuttamiseen. Metsässä pitikin siis olla klo 21-08 välisenä aikana, jotta koirat jaksaisivat edes vähänkään juosta. Lämmin keli, lintujen vähyys kera nuoren koiran kokemattomuuden ja alkukauden puutteellisen kunnon takia Sanin ensimmäinen koestartti Münsteripäivien aikaan 5.-6.9. jäi ilman tulosta. Kokeisiin kuitenkin mennään ainakin Junkkarin tiimoilta, joka pidetään tulevana viikonloppuna Lapualla. Kenraaliharjoituksena kyseisiin karkeloihin käytiin viime viikonloppuna Virroilla Haaralan fasaanitilalla, jossa tarkoituksena oli saada Sanille pudotus. Ja sehän saatiin, vieläpä hienon riistatyön päätteeksi. 🙂

Sanin ensimmäinen pudotus

Flikan ja Viivin kanssa on metsässä käyty tasaisen epätasaisesti, ja mukavan pituisia ajoja on päästy molemmilta kuulemaan. Flikan kanssa kokeet taitaa kuitenkin olla historiaa, koska yöjäljelle annetaan ääntä välillä turhankin vuolaasti. Viivillä sitten on ihan toiset ongelmat… Sitä yöjälkeä kun harvemmin löytyy vajaan 50 metrin päästä isännästä taikka emännästä. Kokeisiin siis haun täysin puuttuessa on siis turha startata.

Metsäkanalinnustusta aloituksen aikaan (11.-12.9.) päästiin tänä vuonna kokeilemaan Kuusamon maastoissa, kun Xenan isäntäväki kutsui meidät sinne. Samalla katseltiin löytyisikö porojen seasta jäniksiä beagleille ajettavaksi. Harmittavasti näistä päivistä ei saatu ihan kaikkea irti, kun päivällä lämpötila nousi +20 asteen tienoille, joka oli aivan liian kuuma koirille ja ihmisille. Jäniksiä löytyi, mutta sen seudun jänikset juoksivat mielummin asfalttitiellä kuin metsässä, joten pituutta ajoille ei kertynyt eikä saalistakaan saatu. Lintujakin jopa nähtiin, ja sattuipa niistä jokunen jopa Vekun nokan eteen. Mutta ne yksilöt saivat pitää henkensä syystä taikka toisesta…

Pentuesuunnitelmia

Niin kuin otsikostakin voi päätellä, niin meillä oli ja on vieläkin pentuesuunnitelmia. Flikan juoksua odotettiin tulevaksi maalis-huhtikuun paikkeilla. Tämä oli varovaisen optimistinen arvio juoksujen alkamisajankohdasta. No, vaikka kuinka sitä yritti olla optimistinen, niin loppujen lopuksi Flikan juoksut alkoivat vasta toukokuun puolessa välissä.

Siinä sitä sitten puntaroitiin, että mitä oikein tehdään. Todennäköisesti Flikan astutus olisi tapahtunut n. 3 viikkoa tiputtelun alkamisesta eli kesäkuun alussa. Siitä oltaisiin odotettu se n. 63 vuorokautta ennen kuin pennut olisivat syntyneet. Tässä vaiheessa elettäisiin elokuun alkua. Siitä sitten vielä 8 viikkoa eteenpäin, jotta pennut olisivat luovutusikäisiä, niin johan oltaisiin jo lokakuussa keskellä parasta metsästys- ja koekautta. Päätös astutuksen siirtämisestä seuraavaan kertaan ei ollut siis edes vaikea päätös.

Astutuksen siirtämiseen ei pelkästään vaikuttanut se, että mammaa ei olisi saatu syksyä varten mettäkuntoon, vaan myös se, miten astuttaminen olisi vaikuttanut koko perheen kesään. Kun tupa on täynnä antennihäntiä, niin siitäpä ei nuon vaan lähetäkkään tekemään kesälomareissuja. 4 aikuisen koiran (ja yhden kissan) omistamisessakin on jo omat haasteensa, kun mietitään pidempiä kuin yhden yön reissuja johonkin muualle kuin sellaiseen paikkaan, johon kaikki karvakaverit voidaan ottaa mukaan.

No kukas se sitten pentujen isä olisi ollut (ja myös todennäköisesti tulee olemaan)? Pitkän harkinnan ja erinnäisten tilastojen ja tulosten tarkkailujen jälkeen, sekä jalostusneuvojan mielipidettä kuunnellen pentueen isäksi valikoitui Huuhkajan Niilo. Katsotaan nyt, että pysyykö suunnitelmat vielä ensi vuoden helmi-maaliskuhun, jolloin Flikan seuraavat juoksut toivottavasti alkaa.

FI KVA Huuhkajan Niilo

Koirahierontaa

Ystävänpäivänä järjestetyn ja Sanin voittaman match shown palkintojen seassa oli koirahierontalahjakortti. Lahjakorteilla tahtoo olla paha tapa ”vanhentua”, kun sopivaa mahdollisuutta ei niitä tule käyttää. Mutta tällä kertaa tämä palkinto ei jäänyt käyttämättä. Lahjakortin oli lahjoittanut palkinnoksi Tmi Pykan, josta oli korviin kantautunut positiivista palautetta. Ja mikä parasta toiminimen omistaja Katja tekisi myös kotikäyntejä Laihialle.

Flikalla oli etuoikeus päästä ensimmäisenä Katjan käsittelyyn. Aluksi hieronnasta ei meinannut tulla mitään, koska Flikkaa olisi makaamisen ja nautiskelun sijaan kiinnostanut paljon enemmän ruokapöydän alla norkoilu murusten toivossa, kun pojat oli syömässä. Loppujen lopuksi, kun tilanne rahoittui (ts. pojat saivat syötyä), niin Flikkakin osasi ottaa rennommin. Jumeja löytyi kuitenkin selästä ja lantionalueelta. Etupää oli kuitenkin hyvässä kunnossa, ja mamman hyvät lihaskunto sai positiivista palautetta.

Samalla kertaa myös Vekku pääsi hierottavaksi eikä turhaa aikaa mennyt siihen, että herraa olisi tarvinnut houkutella pysymään paikallaan. Vekku nautti jokaisesta hetkestä, kun sai olla hierottavana, joka kuului tasaisena tuhinana. Vekku oli kuin olikin säästynyt lihasjumeilta. Raajojen lihaksissa oli kuitenkin havaittavissa toispuoleista kehittyneisyyttä, joka pikaisella ”diagnoosilla” laitettiin viime syksyisen piikkilankaepisodin syyksi.

Sen verta tyytyväisiä olimme koirien omistajina Katjan työskentelyyn koirien kanssa, jotta päätimme varata häneltä uudet ajat. Tällä kertaa Flikka pääsisi jatkokäsittelyyn, ja Viiviltä tarkistettaisiin mahdolliset kireydet lihaksissa ja nivelissä. Toisella kertaa Flikka osasi ottaa jo huomattavasti rennommin alusta lähtien. Myös me olimme osanneet ennakoida tulevan hieronnan paremmin, ja otimme Flikan heti sisälle, kun olimme tulleet töistä kotiin ja söimme ennen hieronnan alkua. Kun koira on rennompi pystytään myös helpommin selvittämään, mistä ongelmat lihaksistossa johtuu. Flikan selkäjumin syynä on todennäköisesti se, että yksi lannenikama ei ole ihan kohdallaan. Tämä vetää siis selän lihaksia jumiin, jonka takia hierontakaan ei tästä kipeästä kohdasta ole Flikan mieleen.

Vaikka olemme pitäneet Viiviä aina elastisena ja hyvin liikkuvana koirana, niin siitäkin kyllä jumeja löytyi. Varsinkin lantion seutu vasemmalta puolelta oli Viivillä tosi kireänä. Viivi pyrki kääntämään koko ajan itseään niin, että kipeälle alueelle ei olisi koskettu. Mutta kun pahin jumi saatiin auki, niin rentoutuminen tapahtui sillä sekunnilla. Katja sanoikin, että SI-nivel oli vasemmalta puolen jäykkä. Vastaisesti oikeassa eturaajassa oli olkanivelen alueella ongelmakohta, mutta siihenkin tuli elastisuutta ja liikettä Katjan taitavissa käsissä.

Yllätyksenä meille tuli siis, että kuinka jumissa loppujen lopuksi meidän beagletytöt olivatkaan. Mutta hierojan kertoman mukaan lyhytjalkaisen ja pienen koiran selkä joutuu suuremmalle rasitukselle kuin isomman koiran. Ja vaikka esimerkiksi Flikan selän ”nyrjähdys” olisi tapahtunut metsässä ollessa (missä se kaikista todennäköisemmin on sattunut), niin koira ei ajoviettinsä päällä ollessa osaa ilmaista kipuaan. NÄin ollen seuraavana päivänä oleva jäykkyys raajoissa pistetään pitkän metsäpäivän piikkiin eikä siihen, että siellä saattaisi oikeasti olla jotain vikaa.

Näiden hierontakertojen jälkeen suunnitelmana on löytää taho, joka laittaisi Flikan selän kuntoon nivelen osalta. Tämän jälkeen jatketaan hierontaa, jotta jumit saadaan sieltä paremmin (ja toivottavasti pidemmäksi aikaa) pois. Viiviä hierotaan samalla tahdilla kuin Flikkaakin, jotta senkin liikkuvuus saataisiin paremmaksi. Vekkua ja Sania hierotaan ammattilaisen taholta, jos tarvetta sellaiseen näkyy. Niin ja ei kai siitä haittaakaan olisi, jos kävisi itse jonkinlaisen kurssin taikka lukisi kirjan koiran hieronnasta. Voisipa ainakin vähän ennalta ehkäistä vastaavanlaisia vaivoja.

Vuoden alottajaistouhuja

Niin se aika vaan rientää, ja nyt ollaan jo kohta ensimmäinen kuukausi huristeltu vuotta 2015. Vuoden vaihtuminen otettiin koko perheen voimin vastaan Lestijärvellä. Tämä on ihan hyvä vaihtoehto koirienkin kannalta, kun kotosalla ilotulitteiden pauketta kuuluu jopa sallitun ajan ulkopuolellakin. Vekku on koirista se, joka eniten pauketta pelkää, vaikka ei kyllä metsällä paukkuarka todellakaan ole. Olihan meillä muutamat ilotulitteet poikia varten ostettuna, ja niitä katseltiin tyytyväisenä sisältä käsin, ja silloinkin Vekku oli liimautuneena tärisevänä emännän jalkaa vasten. Sani ei ilotulitteista ollut moksiskaan ja veti tyytyväisenä unta kuulaan ketarat oikosellaan.

Vuoden ensimmäiset jänisajot kuultiin beaglejen toimesta ”vasta” 2.1. Flikka ja Viivi lähtivät yhteistuumin metsään (no, otti ne isännänkin mukaan ;)), ja poikkeuksellisen pitkän yöjäljen selvittämisen jälkeen löytyi ajettava. Ajo kesti reilu puolisen tuntia kunnes jänis tuli isännän passipaikalle. Siitä saatiin siis Viiville ensimmäinen kaato ajoon. Kuvaa ajureista ja saaliista ei isäntä muistanut ottaa, ja jälkikäteenkään se ei onnistunut, kun jänis jätettiin Reisjärvelle mummun ja papan luokse, joka joskus purkkilihan muodossa (toivottavasti) palautuu Laihialle.

Viivi ajoi 4.1. vuoden aloittajaisiksi myös oman ajoennätyksensä yksin. Ajolle tuli UltraPointin haukkuajan mukaan 66 minuuttia pituutta. Tällä kertaa vastuksena oli jänis, joka ei suurta lenkkiä tehnytkään, pyrki karkottamaan koiran kintereiltään palaten alueelle, joka oli isännän sanojen mukaan ”trampattu täyteen tolia”. Tämä alue on alla olevassa kuvassa merkattu vihreällä ympyrällä. Sitkeästi Viivi kuitenkin töitä teki, ja ensimmäisiä kertoja selvitteli jäniksen tekemiä temppuja. Tällä kertaa kun vauhti ei korvannut järkeä parin päivän aikana sataneen lumimäärään ansiosta.

Olennaisen äärellä

Viime viikonloppuna pääsi jokainen koiruus toteuttamaan itseään siellä missä he ovat parhaimmillaan, eli metsään. Edellinen viikonloppu olikin mennyt varsin harvinaisissa merkeissä, kun kennelin isäntäväki ilman lapsia lähti turistiksi ja kannustusjoukoiksi Tuulihaan Attinalle Helsinki Winner ja Voittaja -näyttelyihin. Koirissa olikin siis energiaa enemmän kuin tarpeeksi.

Lauantaina Flikka pääsi Norjan reissusta lähtien kestäneen tauon päätteeksi metsään. Vauhtia ei siis mammasta puuttunut, ja se tuottikin kaksi hyvää ajoa ilman turhia yöjäljelle loikumisia Matkamittarissa oli päivän pääteeksi reilut 40 kilometriä, ja se kyllä näkyikin sitten kotona tuhisevana möykkynä sohvan nurkassa. Molemmat Flikan ajettavista tekivät poikkeuksellista lenkkiä, ja aluksi näyttikin siltä, että nyt se viimeinenkin järjen hiven on Flikan pasta kadonnut. Mutta mitäpä se valkoinen jänis tummaa maata vasten ei tekisi, jotta kadottaisi koiruuden kintereiltään.

Flikan toisen ajon reitti lauantaina.

Sunnuntaina oli sitten Viivin ja münstereiden vuoro lähteä metsään. Viivin haku ei ole yrityksistä huolimatta lähtenyt aukenemaan. Mutta kun neiti jäljen löytää, niin sitähän ei nuon vaan metsästä pois saakkaan. Ja erityismaininnan Viivi ansaitsee siitä, että kuinka hyvin se saa jäniksen liikkeelle. Vauhti tahtoo aina vaan ajossa ja hukalla korvata järjen, ja kun jänis ensimmäisen tempun tekee, niin putoaa Viivi matkasta. Pientä parannusta paluuperien selvittämiseen kuitenkin on tullut, ja sunnuntaina ajo kesti enemmän kuin 5 minuuttia. 🙂

Viivin sunnuntain ajokäppyrää

Sani ja Vekku olivat Vaasan münsterikavereitten kanssa pellolla päästelemässä höyryjä. Sani ja Meiko pääsivät ensiksi harjoittelemaan hakua ja noutoa. Hakuharjoittelun pääteeksi koirat saivat hetken aikaa keskenään leikkiä, ja vauhdin hurmassa todella pienellä hakemattomalla alueella juoksivat keskelle peltopyyparvea. Meikon ohjaajalla oli onneksi pilli hyvällä hollilla, joten sai puhallettua junioreille pysähtymiskäskyn. Ei kummallakaan kyllä ollut aikomustakaan mennä perään, mutta ei siitä pilliin viheltämisestä haittaakaan ollut. Siihen päälle vielä parit onnistuneet noutotreenit, niin junioreitten treenipäivä oli taputeltu. Loppupäivä olikin sitten Vekun, Minikin ja Moccan aikaa. Lintukosketuksia ei hyvästä hausta huolimatta tullut. Mutta se ei haitannut, kun ilma oli mitä loistavin tähän harrastukseen. 🙂

Nordisk Mesterskap 2014

Jo viikko on jo siitä kulunut, kun isäntä ja Flikka tulivat Pohjoismaiden mestaruusotteluun Norjan Arendaliin suuntautuneelta reissultaan. Kiirusta on siis pitänyt, joten kirjoittelu matkasta on hieman venähtänyt…

Alkuasetelmat reissuun lähtemiseen eivät siis olleet parhaat mahdolliset Flikan kanssa. Syksy oli mennyt välillä paremmin, mutta suurimmaksi osaksi kamppaillen valeraskauden ja nenäpunkkien (?) kanssa. Sitten vielä kuvaan astui vasemman etujalan ontuminen juuri kun isäntä oli saanut tehtyä päätöksen kisaan lähdöstä. Ensiksi odoteltiin, että jospa ontuminen levon myötä katoaisi. Mutta varulta soiteltiin koirahierojalle hieronta-aika mielessä, koska tuskin hieronnasta ainakaan haittaa olisi.

Lepo ei tuottanut toivottua tulosta, joten hieronta alkoi olemaan viimeinen oljenkorsi Flikan kuntoon saamisessa. Pääasiallisesti Flikka oli nauttinut hieronnasta, mutta kun jumikohtia oli availtu, niin olipa neidin suusta päässyt pari kiljaisuakin. Pahimmat jumit löytyivät lantiosta ja takajaloista. Niin ja sitte löytyi myös yksi nikama selkärangasta lapaluiden välistä, joka oli ”pois raiteiltaan”. Sen paikalleen saamiseksi tarvittiin sitten hiukan jäsenkorjaajan apua, joka kehoitti myös mahdollisen tulehduksen hillitsemiseksi laittamaan ongelmakohtaan suolahauteita. Antibioottikuuri kun ei tullut kysymykseenkään, kun kisaan ei ollut kuin viikko aikaa. Flikka kyllä varmaan ajatteli, kun lapojen päälle kelmun avulla viriteltiin suolavedellä kostutettu froteepyyhe, jotta nyt on isännän ja emännän päästä kadonnut se viimeinenkin järjen hiven. 🙂

”Nolottais suakin, jos sut ois kääritty kelmuun”, ajattelee Flikka.

Isännän ja Flikan matka Norjaa kohti alkoi jo keskiviikkona 19.11.2014, koska matka suoritettiin laivan ja auton avulla. Itse kisa käytiin perjantaina ja lauantaina (21.-22.11.2014). Etukäteen ajateltuna Norjan ajokoesäännöt vaikuttivat Flikalle sopivimmilta. Siellä kun ei yöjäljelle haukahtelusta rokoteta niin kovaa kuin Suomen säännöissä. Haasteita tulisivat tuomaan ”hieman” Pohjanmaahan verratuna mäkisempi maasto sekä sorkkaeläimet.

Koepäivien kulusta on paha mennä kertomaan pikkutarkkaa sepustusta, kun en itse paikalla ollut. Perjantai oli kuitenkin kaikkien koirien tulosten kannalta parempi päivä. Lauantaina keli teki kuitenkin tepposet ja vaikeutti koirien työskentelyä. Perjantai-iltana oli sadellut vettä ja keli ollut plussan puolella. Aamuyöstä/aamusta keli oli kirkastunut, ja elohopea oli laskenut pakkasen puolelle. Näin ollen hajujäljet oli ”mennyt pakettiin”, jonka vuoksi jänisten reittien setviminen oli hankalaa. Flikallakin oli toisena päivänä kestänyt jäniksen löytäminen yli 6 tuntia, ja olipa siinä ajassa kerennyt UP:n karttaan useampi punainen pätkä piirtyä. Tuomari oli ollut kuitenkin erittäin otettu Flikan työmoraalista, jota saisi kuulemma monessa (norjalaisessa) koirassa olla enemmän.

Olipahan lauantaina koettu myös kerran elämässä tilanne, kun Flikka oli pitänyt saada ajolta pois. Norjassa koe päättyy ennalta määrättynä aikana oli sitten tilanne mikä tahansa ja koiran hallittavuutta arvostetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. No, Flikka sattui olemaan juuri silloin ajossa, kun koe päättyi ja tuomari oli käskenyt kytkemään koiran. Siinä vaiheessa oli isäntää vähän kylmännyt, että kuinkahan tässä oikein käy. Flikalla kun ei ole tapana tulla ajolta pois kuin hakemalla. Ajo oli kuitenkin sattunut tulemaan n. 150 metrin päähän tuomarista ja isännästä, ja hetkellisesti jänis oli Flikalta kadoksissa. Siinä vaiheessa oli isäntä kutsunut Flikka luokseen sillä tapaa kuin hän tietäisi mistä jänis on mennyt. Ja niin oli Flikka tullut hippulat vinkuen luokse, vaikka toisin oli isäntä ajatellut. Tämä episodi ja Flikan erinomainen metsästysinto näkyvät lauantain koepöytäkirjoissa (jotka olivat reissun aikan kokenut vesivahingon) maksimipisteinä. Jos siis selvennystä pisteisiin, ja siihen mistä ne ovat tulleet haluaa, niin ottakaa yhteyttä. 🙂

Perjantain koepöytäkirja

Lauantain koepöytäkirja

Kokonaistuloksissa Flikka sijoittui toiseksi, joka oli kotiväelle sekä isännälle suuri yllätys. Isännän ilmeestä olisi palkintojen jaossa pitänyt saada kuva, oli se kuulemma sen verta hämmästynyt ollut. Kokonaisuudessa reissu meni siis reilusti yli odotusten. Päätöstä matkaan lähtemisestä ei ole siis tarvinnut katua hetkeäkään.

Flikka goes to Norway

Viime viikon torstai-iltana isäntä sai puhelun yllättävältä taholta. Beaglejärjestön puheenjohtaja Toivo Kangas soitti kertoakseen, että peruuntumisen vuoksi Flikalle avautui mahdollisuus osallistua Norjassa 20.-23.11. pidettävään Pohjoismaiden mestaruusotteluun, johon ovat oikeutettuja osallistumaan edellisen vuoden Ajovoittajan 3 parasta koiraa. Aikaa asian päättämiseen ei paljoa annettu, vaan jo seuraavana päivänä (ja mielellään aamupäivästä) pitäisi päätös olla tehtynä.

Päätöshän olisi ollut helppo, jos Flikka olisi toiminut tänä syksynä metsässä toivotulla tavalla. Mutta erittäin todennäköinen valeraskaus on vaikuttanut käyttäytymiseen niin metsässä kuin kotonakin, joten varmuutta koiran toimintakunnosta ei ollut. Tarkasti siis asiaa mietittiin ja samalla tutustuttiin myös Norjan ajokoesääntöihin, sekä kysyttiin vielä Kankaan Toivon mielipidettä siitä, että kannattaako tuollaisen yöjäljelle ääntä antavan koiran kanssa matkaan lähtiä. Mutta kun mikään/kukaan ei oikein ollut matkaan lähtemistä vastaan, ja kun töistäkin vielä saisi vapaata kyseiselle reissulle, niin isäntä ja Flikka aloittaa ensi viikon keskiviikkona matkan kohti Norjan Arendalia. 🙂

E-P:n PM-koe

Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruuskoe pidettiin tänä vuonna Kurikassa 5.10.2014. Jo viime vuonna Ajovoittajan jälkeen syntyi ajatus siitä, että samoihin karkeloihin olisi mukava päästä osallistumaan toistamiseen. Ja eihän sinne pääse muuta kuin ennalta asetettujen etappien kautta, ja ensimmäinen niistä on tosiaankin piirinmestaruuskoe. ”Viimeistelytreenit” Flikalle pidettiin etelänleirillä Valkeakoskella Xena-tyttären metsästysmaastoissa edeltävänä viikonloppuna. Molempina päivinä ajettava löytyi, ja ihan mukavasti jänis/jänikset kyytiä saikin, vaikka olosuhteet olivat lämpimät ja kuivat. Hyvillä mielin siis pystyi Flikan kokeeseen ilmoittamaan.

Lauantai-iltana alkoi jo vähän (ainakin emäntää) jänskättämään, että kuinkakohan kokeessa oikein käy, kun säätiedotus lupasi lämmintä ja kuivaa yötä. Flikan hakulöysyydessä ei ole ollut parantumisen merkkejä syksyn aikana, ja juurikin lämpöisen ja kuivan yön jälkeen se on ollut räikeimmillään. Niinhän siinä sitten kävi, että hakuaika kävi vähiin, ja olipa Flikka siinä samalla aukaissut ääntään vähän turhankin vuolaasti, joten ensimmäinen luopuminen (tuomarin kehoituksesta) tuli isännälle vastaan. Piirinmestaruuspokaali suuntaa siis kahden perättäisen Laihialla vietetyn vuoden jälkeen Jalasjärvelle.

Mitä tulee tuohon Flikan hakulöysyyteen ja sen esiintymiseen, niin sehän on vain sellainen asia, jolle ei mitään voi. Kelillä on paljon merkitystä kuinka sitä esiintyy. Toisaalta se on myös merkki Flikan valtavasta metsästysinnosta, joka on jotenkin ”ilmaistava” kun jäniksen jälki on löytynyt. Tuosta innosta kun saisi siirrettyä kauhallisen (taikka kaksi) Viiville, niin sitten alkaisi äidin ja tyttären ominaisuudet olemaan tasoissa.

Mutta, mutta…. jotain outoa tämän syksyisissä jahtireissuissa on ollut, kun tuntuu että Flikan korvien välistä on järki ajoittain kokonaan kadoksissa. Ja nenäpunkkeja taikka anaalirauhasvaivaa ei voi syyttää, kun ne on hoidettu (tai siis ainakin yritetty hoitaa) ennen kauden alkua pois ”kiusaamasta”. Eräs ajokoiraharrastaja olikin isännältä kysellyt, että milloinka ne Flikan juoksut oikein oli. No, nehän oli elokuun puolen välin paikkeilla, joten ajankohta mahdolliselle valeraskaudelle olisi oikea. Mitään muita oireita (nisien turpoamista yms.) ei ole ollut, mutta Flikan muutenkin hyvä ruokahalu on entisestään kasvanut. Ja jos ruoka ei tule mamman mielestä tarpeeksi ajoissa, niin siitä pitää ilmoittaa vikisemällä, ulisemalla ja haukkumalla (samalla tapaa kuin viime keväänä, kun Flikka ihan oikeasti oli kantavana). Olisiko sitten niin, että mamma kärsisi hormoonien aiheuttamasta valeraskausmylleryksestä omassa kehossa ja päässä, ja se olisi saanut tekemään kokeessa ”vähän” omiaan? Ehkä, mutta eipä se enää kokeen tulosta muuta miksikään. Aika siis näyttää, että tasoittuuko mamman mieli. 🙂

Muuten ajokokeiden suhteen tälle kaudelle ei ole mitään lukkoon lyötyä, joten fiilisten mukaan mennään sinne minne tuntuu. Toisaalta tällainen aikatauluttomuus on mukavaa, kun aikaa jää muuhunkin kuin ajokokeisiin ja niihin treenaamiseen. Joka sekin on mukavaa ja palkitsevaa… ainakin silloin kun tuloksia tulee. 😉

Tipulin kennel

– metsästyskoiria moneen menoon