Jo viikko on jo siitä kulunut, kun isäntä ja Flikka tulivat Pohjoismaiden mestaruusotteluun Norjan Arendaliin suuntautuneelta reissultaan. Kiirusta on siis pitänyt, joten kirjoittelu matkasta on hieman venähtänyt…

Alkuasetelmat reissuun lähtemiseen eivät siis olleet parhaat mahdolliset Flikan kanssa. Syksy oli mennyt välillä paremmin, mutta suurimmaksi osaksi kamppaillen valeraskauden ja nenäpunkkien (?) kanssa. Sitten vielä kuvaan astui vasemman etujalan ontuminen juuri kun isäntä oli saanut tehtyä päätöksen kisaan lähdöstä. Ensiksi odoteltiin, että jospa ontuminen levon myötä katoaisi. Mutta varulta soiteltiin koirahierojalle hieronta-aika mielessä, koska tuskin hieronnasta ainakaan haittaa olisi.

Lepo ei tuottanut toivottua tulosta, joten hieronta alkoi olemaan viimeinen oljenkorsi Flikan kuntoon saamisessa. Pääasiallisesti Flikka oli nauttinut hieronnasta, mutta kun jumikohtia oli availtu, niin olipa neidin suusta päässyt pari kiljaisuakin. Pahimmat jumit löytyivät lantiosta ja takajaloista. Niin ja sitte löytyi myös yksi nikama selkärangasta lapaluiden välistä, joka oli ”pois raiteiltaan”. Sen paikalleen saamiseksi tarvittiin sitten hiukan jäsenkorjaajan apua, joka kehoitti myös mahdollisen tulehduksen hillitsemiseksi laittamaan ongelmakohtaan suolahauteita. Antibioottikuuri kun ei tullut kysymykseenkään, kun kisaan ei ollut kuin viikko aikaa. Flikka kyllä varmaan ajatteli, kun lapojen päälle kelmun avulla viriteltiin suolavedellä kostutettu froteepyyhe, jotta nyt on isännän ja emännän päästä kadonnut se viimeinenkin järjen hiven. 🙂

”Nolottais suakin, jos sut ois kääritty kelmuun”, ajattelee Flikka.

Isännän ja Flikan matka Norjaa kohti alkoi jo keskiviikkona 19.11.2014, koska matka suoritettiin laivan ja auton avulla. Itse kisa käytiin perjantaina ja lauantaina (21.-22.11.2014). Etukäteen ajateltuna Norjan ajokoesäännöt vaikuttivat Flikalle sopivimmilta. Siellä kun ei yöjäljelle haukahtelusta rokoteta niin kovaa kuin Suomen säännöissä. Haasteita tulisivat tuomaan ”hieman” Pohjanmaahan verratuna mäkisempi maasto sekä sorkkaeläimet.

Koepäivien kulusta on paha mennä kertomaan pikkutarkkaa sepustusta, kun en itse paikalla ollut. Perjantai oli kuitenkin kaikkien koirien tulosten kannalta parempi päivä. Lauantaina keli teki kuitenkin tepposet ja vaikeutti koirien työskentelyä. Perjantai-iltana oli sadellut vettä ja keli ollut plussan puolella. Aamuyöstä/aamusta keli oli kirkastunut, ja elohopea oli laskenut pakkasen puolelle. Näin ollen hajujäljet oli ”mennyt pakettiin”, jonka vuoksi jänisten reittien setviminen oli hankalaa. Flikallakin oli toisena päivänä kestänyt jäniksen löytäminen yli 6 tuntia, ja olipa siinä ajassa kerennyt UP:n karttaan useampi punainen pätkä piirtyä. Tuomari oli ollut kuitenkin erittäin otettu Flikan työmoraalista, jota saisi kuulemma monessa (norjalaisessa) koirassa olla enemmän.

Olipahan lauantaina koettu myös kerran elämässä tilanne, kun Flikka oli pitänyt saada ajolta pois. Norjassa koe päättyy ennalta määrättynä aikana oli sitten tilanne mikä tahansa ja koiran hallittavuutta arvostetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. No, Flikka sattui olemaan juuri silloin ajossa, kun koe päättyi ja tuomari oli käskenyt kytkemään koiran. Siinä vaiheessa oli isäntää vähän kylmännyt, että kuinkahan tässä oikein käy. Flikalla kun ei ole tapana tulla ajolta pois kuin hakemalla. Ajo oli kuitenkin sattunut tulemaan n. 150 metrin päähän tuomarista ja isännästä, ja hetkellisesti jänis oli Flikalta kadoksissa. Siinä vaiheessa oli isäntä kutsunut Flikka luokseen sillä tapaa kuin hän tietäisi mistä jänis on mennyt. Ja niin oli Flikka tullut hippulat vinkuen luokse, vaikka toisin oli isäntä ajatellut. Tämä episodi ja Flikan erinomainen metsästysinto näkyvät lauantain koepöytäkirjoissa (jotka olivat reissun aikan kokenut vesivahingon) maksimipisteinä. Jos siis selvennystä pisteisiin, ja siihen mistä ne ovat tulleet haluaa, niin ottakaa yhteyttä. 🙂

Perjantain koepöytäkirja

Lauantain koepöytäkirja

Kokonaistuloksissa Flikka sijoittui toiseksi, joka oli kotiväelle sekä isännälle suuri yllätys. Isännän ilmeestä olisi palkintojen jaossa pitänyt saada kuva, oli se kuulemma sen verta hämmästynyt ollut. Kokonaisuudessa reissu meni siis reilusti yli odotusten. Päätöstä matkaan lähtemisestä ei ole siis tarvinnut katua hetkeäkään.