KAER F Ylivieska

Tässä syksyn aikana on Sanin kanssa jo useampaan otteeseen osallistuttu kokeisiin sillä koiran ominaisuudet ovat olleet sitä luokkaa, että tulos olisi mahdollinen, jos vain sitä tarvittavaa tuuria olisi matkassa. Ylivieskassa 7.11.  järjestetyissä kokeissa Sani oli viidennen kerran starttiviivalla, ja tällä kertaa koepäivä saatiin viettää Sanin kasvattajaisän Janin ja Saaga-siskon kanssa.

Sani kerkesi hakemaan kokeessa kahden erän verran. Ensimmäisessä erässä Sani esitti tyylilleen ominaista vauhdikasta hakua, mutta lintuja ei tässä erässä eteen tullut. Toisessa erässä huomasi, että edellisenä hakuvuorossa olleen koiran tekemä riistätyö ja siitä johtunut ampuminen nostatti Sanin vireystilaa. Toisessa erässä näki siis, että Sanilla oli jo hieman haun aikana ”puukko hampaissa”. Hyvällä kuviolla ja vauhdilla luovien Sani sai lopulta ison ojan varteen seisonnan. Emäntä ei heti ollut tilanteen tasalla, koska ei nähnyt Sanin seisontaa. Tuomari ja opas kuitenkin huomasivat seisonnan, ja emäntäkin tajusi tilanteen, kun kaksikko pyyhkäisi ripeällä askelluksella ohitse.

Sanin seisonnalle päästiin, ja siinä vaiheessa alkoi jännitys nousta hieman pintaan, että kuinkahan tässä käy. Pelkona ei ole ollut, että Sani menisi perään vaan se, että kuinka hyvin avanssi otetaan. Ensimmäisestä avanssikäskystä Sani lähti tekemään tuttua kuviota eli ei menekään suoraan eteenpäin, vaan lähtee jommalle kummalle sivulle. Useamman komennon ja hetken edestakaisin sahaamisen jälkeen Sani menee kuin meneekin linnulle, ja saa sen lentoon. Ja samassa kun lintu siivittää on jo neidin pylly maassa (ennen kuin emäntä edes ehtii puhaltaa pilliin). Kun tuomarin suusta kuuluu sana ”kytketään”, niin siinä vaiheessa pieni riemunkiljahdus pääsee emännän suusta. Vielä kun tuomari tuumaa, että nyt on aika jäädä odottamaan kylmän linnun noutoa, niin se on jo selvää että jokin tulos tulee. 🙂

Kylmän linnun nouto meni melkein rutiinilla. Tällä kertaa yhden pisteen verran miinusta tuli siitä, että tarttuminen lintuun ei tapahtunut heti. Mikähän siinä oikein on, että kokeissa ei voi tehdä normi noutosuoritusta, vaan aina pitää jotain vähän säätää? Mutta kaikkien säätöjen ja sahaamisten jälkeen koepäivän saldoksi tuli Sanin (ja emännän!) ensimmäinen koetulos NUO2 62 pisteellä.´Tästä on hyvä jatkaa, vaikka avanssin kanssa joudutaankin töitä vähän tekemään. 🙂

kaer_yka_sani

Sanin ”arvostelu” Ylivieskan kokeessa