Aihearkisto: Näyttelyt

Touko- ja kesäkuun kuulumisia

Pitkän aikaa tässä on kestänytkin, että on joutanut hieman näppäilemään ylös meidän köörin kuulumisia ja menemisiä. Kiireisenä meidän perhettä, ja varsinkin emäntää, piti Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely ja sen järjestelyt aina tuonne kesäkuun puoleen väliin asti. Näyttelyhän järjestettiin 13.6.2015 Laihialla.

Mutta ennen pahinta kiirettä erkkarin järjestelyiden kanssa kerettiin Sanin kanssa käymään Lestijärvellä näyttelyssä. Päivän laatuarvostelu oli EH, jonka tuomari Raimo Louhio saneli näin: ”13 kk narttu, joka on erittäin hyvää tyyppiä. Lyhyehkö, muuten hyvä nartun pää. Hyvä kaula &selkä. Pitkä lanneosa. Hyvä häntä. Koira on n. 6 cm korkeuttaan pidempi. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki.” Laatuarvostelua siis laski se, että tuomari mittasi sanin sentin pidemmäksi kuin mitä rotumääritelmä sallii.

Sanin seisontaa Lestijärven näyttelyssä

Tuulihaan Attina, KÄY ERI, KÄK1, SERT, ROP, RYP-2

Vaikka Lestijärven näyttelystä Sanille ei sertiä tällä kertaa tullutkaan, niin onneksi sellaisen sai kuitenkin Tuulihaan Attina. Attinan kotijoukot ja vara-händleri ovat koittaneet sitä viimeistä sertiä metsästää yli vuoden verta, ja kolme kertaa toisen ja kolmannen sertin välillä on käteen lykätty se ”maailman huonoin lohdutuspalkinto” eli varaserti. Lestijärvellä sinnikkyys palkittiin, ja näin Attinasta tuli kolmen x:n ajuri. 🙂

Vesku on kerennyt kiertelemään parit jousikisat hyvällä menestyksellä. Savolaisten kisassa 23.5. sijoitus oli toinen ja Jyvässeudun Jousimetsästäjien 6.6. järjestämässä kisassa sijoitus oli ensimmäinen. 😀 Tänä kesänä isännän kisakalenteriin on ilmestynyt myös Suomen Jousimetsästäjäin Liiton kisojen lisäksi Suomen Jousiampujain Liiton kisoja. Vapaat viikonloput ovat siis harvinaista herkkua meidän perheessä.

Erikoisnäyttelyn viikonloppuna pääsivät lapset nauttimaan mumman ja paapan seurasta, kun äiti ja isä ahkeroivat näyttelyn talkooporukassa. Päivä olikin siis erittäin hektinen, kun vielä Vekku ja Sani oli ilmoitettu näyttelyyn, ja nekin piti keretä esittämään. Pikkumünsterit näyttelyssä arvosteli jo Lestijärveltä tuttu Raimo Louhio. Vekku sai laatuarvosteluksi ERIn, ja SA taisi jäädä saamatta herran pörröisen karvan vuoksi. Sani sai samaisen EH:n laatuarvosteluksi, ja tällä kertaa moitteita tuli muustakin kuin rungon pituudesta. Muutenkin tuomarin mielestä yllättävän moni koira oli pitkärunkoinen (jopa Vekku!) ja/tai pehmeäselkäinen…

Sanin tiukka katse emännän etusormeen

Vekun askellusta kehässä

Mutta tässäpä Vekun ja Sanin arvostelut kirjoitettuna.
Sani: ”15 kk narttu, joka on erittäin hyvää tyyppiä. Melko pitkärunkoinen narttu, jolla hiemn lyhyt mutta raskaahko pää. Hyvä kaula. Selkälinja voisi olla jäntevämpi. Hyvä häntä. Vielä hieman vaatimaton rintekehä. Normaalit kulmaukset. Hyvät liikkeet. Turkki hieman kesken.”
Vekku: ”5 v. koira, joka on erittäin hyvää tyyppiä. Kookas hieman pitkän vaikutuksen tekevä koira, jolla kaunis virheetön pää. Hyvä kaula, selkä ja häntä. Hieman matala rintakehä. Hyvät kulmaukset ja sivuliikkeet, takaa hieman kapeat. Turkki ei parhaassa kunnossa.”

Kesän koiratapahtumiin kuuluu tällä hetkellä Kurikan ryhmänäyttely 25.7. jonne Viivi on ilmoitettu kokeilemaan onneaan. Heinäkuun lopussa käydään myös tekemässä Sanin kanssa vesityökoe syksyä varten pois alta. Kesän muiden menojen kanssa, noissakin on jo ihan mukavasti tekemistä.

Oulainen RN + Jussi Cup

Vappua meidän perheessä vietettiin eri osoitteissa, kun kerran Sani oli tullut kasvattajan houkuttelemana ilmoitettu Oulaisten ryhmänäyttelyyn 2.5.2015 ja samaiselle päivämäärälle osui SJML:n lähin cup-kisa Kauhajoelle. Sani emännän ja poikien kera suuntasi siis lähemmäksi näyttelypaikkaa eli Ylivieskaan jo vappupäivänä.

Oulaisten ryhmänäyttelyn tavoitteena oli saada Sanille vähintään EH, jotta sillä olisi mahdollisuus osallistuja kasvattajaryhmään. Onneksi kasvattajaryhmän kasaantuminen ei ollut ainoastaan neljän Mäyräsalolaisen varassa, vaan paikalla oli jopa viisi Salmen ja Janin kasvattia. Sani oli näyttelyyn lähtiessä normaalia rauhallisempi… tai no suoraan sanottuna väsyneempi, kun edellinen yö oli pitänyt ulista ikävää. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun Sani oli yön yli reissussa ilman yhtäkään nelijalkaista oman lauman jäsentä. Kyllähän siinä ikävä tulee, kun seurana ei ole yhtikäs ketään… paitsi neljä suomenajokoiraa.

Sanin lisäksi näyttelyssä oli 9 muutakin münsteriä, joista junnuluokassa oli kaksi muutakin münsterityttöä, joista toinen oli Saaga-sisko. Tuomarina oli Pekka Teini, joka saneli kehäsihteerille Sanista näin: ”Keskikokoinen, sukupuolileimaltaan hieno ja lupauksia antava narttu. Päässä hyvä pituus ja hyvä huulilinja. Todella tasapainonen runko. Pitkä lantio ja leveä reisi. Hieno pitkä häntä. Kaunis eturinta. Liikkuu pitkällä askeleella ja ikäisekseen erittäin tasapainoisesti.” Teini tuumasi naureskellen arvostelua sanellessaan, että pitäisihän tästä koirasta nyt jotain moitittavaakin löytyä. Hän siis tykästyi Saniin täysin, ja niinpä tulokseksi tuli ERI, SA, JUK1, PN1 SERT. Neiti Näpsä siis nappasi toisesta näyttelystään toisen sertin ja ROP-kehässä käteen tupsahti puna-keltainen ruusuke rotunsa parhaan merkiksi.

Kasvattajaryhmässä esiintyi Sanin lisäksi Kafka-mamma, sisarukset Saaga ja Sony. Mäyräsalon kennelin historian ensimmäinen kasvattajaryhmä palkittiin kunniapalkinnolla, ja oli samlla ROP-kasvattaja. Ryhmäkehiä ei tarvinnut jäädä siis yksin odottelemaan. Ryhmäkehässä ei Sanilla ollut paljoa mahdollisuuksia 20 muun ROP-koiran seassa, kun kerran näyttelyssä oli yhdistetty 7 ja 8 ryhmät. Kasvattajakisassa oli yhteensä 7 ryhmää, joista Mäyräsalon jengi palkittiin BIS 4 kasvattajana. Hieno näyttelypäivä sai siis mahtavan lopetuksen!

Mäyräsalon kasvattajaryhmä. Vasemmalta oikealle Kafka, Sani, Saaga ja Sony.

Veskulla oli myös ollut mukava päivä 49 muun jousiampujan kanssa Kauhajoella. Miesten talja -luokassa oli yhteensä 31 osanottajaa. Haastavan ja pitkän kisapäivän päätteeksi kotia matkasi oman luokkansa kakkonen. Kokonaisuudessaan Jussi-cupin tulokset löytyvät EPJM:n nettisivuilta.

Vaasa KV 2015

Alkaa näyttämään siltä, että Vaasan kansainvälinen koiranäyttely ottaa meidän vuosittaisissa koiratapahtumien kalenterissa oman paikkansa. Järjestetäänhän näyttely lähellä meitä, hyvänä aikana ja mukavassa paikassa. Tänä vuonna näyttelypaikalle Botnia-halliin ei tarvinnut mennä kuin lauantaina, kun näyttelyyn oltiin ilmoitettu vain Vekku ja Sani. Harmillisesti kun ryhmät 6 ja 7 ovat aina olleet eri päivinä.

Vaasan KV oli siis Sanin ensiesiintyminen virallisissa näyttelyissä, ja se laittoi hieman emäntää jännittämään. Jännitys ei johtunut siitä etteikö Sani osaisi kehässä käyttäytyä vaan siitä, että minkälaisen arvostelun neiti saisi. Onneksi jännitystä jakamassa oli hyviä ystäviä omien münstereittensä kanssa, ja antamassa auttavaa kättä. Yksin kahden münsterin kanssa näyttelyssä olisi muuten ollut aika mahdoton tehtävä.

Tuomarina münstereille toimi ruotsalainen Hans Rosenberg. Yhteensä münstereitä oli ilmoitettu 4 kappaletta, joista 2 oli urosta ja 2 narttua. Vekkua hän arvosteli seuraavin sanoin: ”Maskulin hane. Utmärkt typ, tilltalande helhet. Ej i bästa päls. Utmärkt huvud och uttryck. Utmärkta vinklar fram, mycket bra förbröst och kropp. Utmärkt benstomme. Bra bakparti. Rörs med bra steglängd från sidan, något brett fram, samt stolt för sin svans.” Sama suomeksi menee siis (kutakuinkin) näin: ”Maskuliininen uros. Erinomainen tyyppi, puhutteleva kokonaisuus. Ei parhaassa turkissa. Erinomainen pää ja ilme. Erinomaiset kulmaukset edessä, erittäin hyvä eturinta ja runko. Erinomainen (raaja)luusto. Hyvä takaosa. Liikkuu hyvällä askelpituudella sivusta, hieman leveästi edestä, ylpeä häntä.” Vaikka Vekun turkki ei todellakaan ollut parhaassa kunnossa, niin tulos oli ERI, SA, AVK1, PU1 ja CACIB.

Sanista tuomari tuumasi näin: ”Feminin tilltalande helhet under utveckling. Utmärkta proportioner. Vackert huvud och uttryck. Utmärkt hals och skuldror. Bra kroppsvolym, något kort i sitt bröstben. Bra länd-parti, bra kors och bakställ. Rörs med bra steg från sidan. Bra pälsstruktur.” Ja suomennos: ”Feminiininen puhutteleva kokonaisuus kehittymässä. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula ja lavat. Hyvä rungon tilavuus, hieman lyhyt rintaluu. Hyvä lanne, hyvä lantio ja takaraajat. Liikkuu hyvällä askelpituudella sivulta. Hyvä karvanlaatu.”

Kun kehäsihteeri vilautti Sanille punaista lätkää ERInomaisen merkiksi oli näyttelyn tavoite enemmän kuin saavutettu. Kilpailuluokassa Sani sijoittui ensimmäiseksi, ja siinä vaiheessa kun vaaleanpunaista lätkää näytettiin SAn merkiksi, en ollut uskoa silmiäni. Tämä tarkoitti Sanin ensimmäistä SERTiä ja myös sitä, että kaksi omaa koiraa olisi ROP-kehässä. Sanin lopputulokseksi tuli ERI, SA, JUK1, PN1, SERT. ROP-kehässä apukäsille oli tosiaankin tarvetta, ja onneksi Jonas oli valmiina astumaan kehään pyydettäessä. ROP-kehässä pyörähdettiin vain kierroksen verran, ja siinä vaiheessa tuomari oli jo päättänyt, että Vekku olisi ROP ja Sani VSP.

ROP ja VSP tuomarin kanssa kuvattuna

Vekun kanss käytiin vielä normaali yksi kierros pyörähtämässä ryhmäkehässä, mutta se ei kuitenkaan tunnelmaa päivän saavutuksista latistanut ollenkaan. Näyttelyn lopputulos ylitti siis odotukset reilusti. Ja mikä parasta näitä hienoja tuntemuksia oli monta ihanaa ystävää ja heidän münsteriään jakamassa. Niin ja ilman näitä kallisarvoisia ystäviä olisi tämän emäntä ollut solmussa kahden münsterin kanssa. 🙂

Sanin näyttelyura saa jatkoa seuraavan kerran Oulaisten ryhmänäyttelyssä 2.5. jonne onkin todennäköisesti ilmoitettu useampikin mäyräsalolainen kasvattajaluokka mielessä…

Sydänystävän match show

Kerran Sanin kanssa on tullut treenailtua tuota kehäkäyttäytymistä, ja ennen kuin Vaasan näyttelyihin mennään, niin hyvää tuntumaa koiralle näyttelyhulinaan saa match show’ssa. Siinä vaiheessa kun auton nokka oli ystävänpäivänä kohti Kauhajokea, kyydissä emännän ja koiran lisäksi pojat, niin toiveena oli, että reissu ei kovin pitkäksi venyisi. Onhan se pienten lasten viihtyminen kyseisessä tapahtumassa aina oma juttunsa.

Sani osallistui siis isojen pentujen luokkaan (8-12 kk), jossa osallistujia oli siinä parinkymmenen korvilla. Parikisassa Sanille sattui kaveriksi pitkäkarvainen collie, joka oli kirjaimellisesti tilanteesta kauhusta kankeana. Askeltakaan se ei suostunut ottamaan, joten Sani sai punaisen nauhan. Punaisten nauhojen saaneiden kehässä Sani jatkoi rauhallista esiintymistään, ja valikoitui näin ollen viiden parhaimman joukkoon. Siinä vaiheessa kun tuomari alkoi laittamaan joukkoa paremmuusjärjestykseen, ja meitä kohden tultiin luokkavoittajan ruusuke kourassa oli hämmästys valtava. Näinkö hyvin se neiti oikein esiintyi? Päivän tavoite oli siis mennyt tässä vaiheessa jo aivan ylitse odotusten, ja osallistumismaksu oli jo kuitattu saaduilla palkinnoilla. Toisaalta luokkavoitto tarkoitti myös BIS-kehään jäämistä, ja siinäpä vaiheessa pitikin jo miettiä, että mihin mennään poikien kanssa syömään, koska päivä venyi odotettua pidemmäksi.

Luokkavoittajan emännän on helppo hymyillä 🙂

BIS-kehään mentäessä tarkoituksena oli vain jatkaa hyvää esiintymistä, ja pitää hauskaa. Isäntä sanoikin leikillisesti, kun päivän aikana olimme soitelleet, että kyllähän sieltänyt BISinä (Best In Show’na) kotia tullaan. Tähän ei ihan emännän usko riittänyt, kun yleensä match show’n loppukarkeloissa on erittäin hyvin esiintyviä koiria. Pitkästä päivästä huolimatta Sani jaksoi esiintyä varmasti, mutta iloisesti. Ja kun enää kaksi parasta koiraa (Sani ja suloinen weimarinseisojan pentu) odotti sijoittumistaan kehässä, niin kieltämättä emäntää hieman jännitti. Kun tuomari lähti tulemaan meitä kohden kädessään BIS 1 -ruusuke, niin voi sitä hämmästyksen määrää. Ja kaupan päälle neiti sai vielä kehuja kauniista olemuksestaan ja hyvästä esiintymisestään, niin päivän saldo oli 10+.

Matka kotiin taittui siis hymy korvissa. Ja hymy leveni aina vaan, kun kävimme läpi palkintokasseja, joista löytyi koirille namuja, koirankuppi, nahkahihna ja -panta, leluja, lahjakortteja hierontaan, eri lemmikkiliikkeisiin, koiranruokaan ym. Kahdeksan euron osallistumismaksu maksoi siis itsensä moninkertaisesti takaisin.

Rentoutumista ennen BIS-kehää

BIS-kehässä

Loman alkutohinoita

Kaksi viikkoa on keretty lomaa jo viettää, ja senpä takia kuulumisten päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Paljon mainitsemisen arvoista on kerennyt tapahtumaan, joista tässä (toivottavasti) tärkeimmät…

Loma alkoi siis Sanin pentuetapaamisella perjantaina 8.8, joka oli tuttuun tapaan Vehniällä Vakkerin Timon ohajuksessa. Tapaamisen tarkoituksena olikin siis katsastaa, että miten edellisellä kerralla saadut ”laiskanläksyt” on oikeen opittu, ja kuinka pitkälle tällä kertaa pennut kyyhkyjen perässä kirmaa (jos nyt ylipäätään lähtevät perään). Omaksi iloiseksi yllätykseksi sain huomata, että vaikka häiriöitä paikalla oli, niin Sani malttoi pitää korvansa auki, ja tulla luokse silloin kun pitikin. Noudon kanssa aluksi meinasi vähän takuta, kun noudettavana oli kohmeinen varis. Mutta kun variksen siivet niputettiin kiinni, niin sieltä se varis joka kerta tämän jälkeen tuli istuen luovutettuna emännälle. Ja pisteenä i:n päälle päivän päätteeksi Sani malttoi pysähtyä, vaikka kyyhkyjä laitetiin neidin nokan edestä lentoon. Hymyssä suin taittui siis kotimatka, kun kerrankin tunsi kouluttaneensa koiraansa tähän asti oikein. 🙂

: Ei niin tukeva nouto-ote

: Istuen luovuttaen emännälle

: Kyyhkyharjoitus

: Pentuetapaamiseen osallistujat

Seuraavan päivän (lauantai 9.8.) agendassa olikin matka kohti pääkaupunkiseutua ja Maailman Voittaja -näyttelyä Vekun kanssa. Münstereiden arvostelu oli merkitty alkavaksi sunnuntaina klo 9.00, joten viisainta oli suunnata lähelle ”pelipaikkaa” jo edellisenä päivänä. Menomatkaan saimme sisällytettyä vierailun Flikan tyttären Millan luona Espoossa. Vastassa meitä olikin iloisesti häntää heiluttava kompaktin kokoinen beagletyttö, joka beaglemäiseen tapaan rakasti rapsutuksia. Ei voi kuin sanoa, että ihana koira aivan huipulla luonteella!

Sunnuntaina hyvissä ajoin suuntasimme Espoon majapaikasta kohti Messukeskusta, jotta välttäisimme mahdolliset Maailman Voittajasta aiheutuvat ruuhkat. Olihan kokonaisuudessa näihin karkeloihin ilmoitettu yhteensä yli 21 000 koiraa! Pikkumünstereitä oli ilmoitettu yhteensä 30, joka on hieno määrä. Enemmänkin olisi voinut olla, jos näyttelypäivä ei olisi osunut juuri kyyhkymetsästyksen aloituksen kanssa samalle päivälle. Tuomarina toimi saksalainen Horst Kliebenstein, joka antoi Vekulle laatuarvosteluksi EH:n ja sijoittaen sen luokkansa neljänneksi. Tämän reissun jälkeen mielessä jo pidemmän aikaa pyörinyt Vekun näyttelyuran ”telakoiminen” on enemmän kuin varmaa. Nyt keskitytyään metsästykseen ja kokeisiin. Jos vaikka niin hassusti kävisi, että Vekun ”jarruvika” korjaantuisi, ja herralle saataisiin koetulos. 😉

: Handleri vakavana

: Vekku

: ROP Herrskapets I-Kurbits ja VSP Quorum’s Lizett

Pentuetapaamisen ja MV-keikan jälkeen oltiin enemmän kuin onnellisia, että loma todellakin alkoi. Sen verta rankkoja tuollaiset reissut on sekä koirille että ihmisille, jotta lepoa niiden jälkeen tarvitsee. Viikko hurahtikin siis elpyessä ja valmistellessa tulevaa häkin laajennusta, sekä valmistautuessa lauantaina 16.8. pidettävään Mustasaaren ryhmänäyttelyyn. jonne Viivi oli ilmoitettu. Näissä karkeloissa myös Lilli tekisi ensiesiintymisensä näyttelyissä.

Mustasaaren ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 10 beagleä, joista kolme (Viivi, Lilli ja Astalan Xena) esitettiin narttujen junnuluokassa. Tuomari Sakari Poti tuumasi Lillistä näin: ”Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Hieman kevyttyyppinen. Kevyt, oikealinjainen pää. Tiivis runko. Hyvät kulmaukset. Raajaluusto kehittyy vielä. Hyvä karva. Pysty häntä. Tyypikäs liike. Miellyttävä pirteä luonne” Näiden sanojen myötä laatuarvosteluksi tuli EH.

Viivistä Poti sanoi näin: ”Keskikokoinen. Erinomaiset mittasuhteet. Hieman kevyt kaunispiirteinen pää. Erinomainen runko- ja raajarakenne. Pysty häntä. Pitkä karkea karva. Kevyt kimmoisa liike. Miellyttävä luonne.”Ja kappas kehveliä laatuarvosteluksi tuli ERI. Ennalta asetetut tavoitteet ylittyivät siis jo tässä vaiheessa roimasti. Sitten kun junnujen kilpailuluokassa Viivi tuli ensimmäiseksi saaden SA:n, ja Lilli kolmanneksi, niin johan oli hymy herkässä. Paras narttu kehässä Viivi sijoittui oikeutetusti toiselle sijalle Astalan Pepperin jälkeen saaden varasertin, josta osattiin olla enemmän kuin tyytyväisiä.

Viivin hymyilevä poseeraus

Sunnuntaina suuntana olikin sitten jo Lestijärvi, ja pidempi rupeama mökkimaisemissa. Keskiviikkona olisi sitten se meidän hartaasti odottama sorsastuksen aloitus. Tämä aloitus osottautuikin tänä vuonna varsin runsaslintuiseksi. Lintuja lensi ensimmäisen tunnin aikana niin paljon ja isoissa parvissa, jotta ei oikein tiennyt mitä lintua olisi ampunut. Sehän meni sitten roiskimiseksi, joka ei näkynyt muuta kuin mustelmina olkapäässä. Onneksi tiputuksiakin tuli, ja näin Vekku pääsi tekemään pari vesinoutoa, joista toinen jää kyllä ikuisesti mieleen.

Vekku näki hyvin, kun isäntä sai tiputettua tavin. Jotta lintu ei menisi hukkaan laittoi emäntä koiran tekemään työtään. Reippaalla veteenmenolla koira lähti hakemaan lintua n. 30 metrin päästä. Juuri ennen kuin Vekku pääsi tavin luokse se päätti sukeltaa. Siinäpä koira sitten ihmetteli, jotta mihin se oikein katosi. Sen verta se oli kuitenkin siipeensä saanut, jotta sukellus ei kestänyt kuin pari sekuntia, ja se nousi heti koiran selän takaa pintaan. Pilliin lyhyt vihellys, jotta Vekku tajusi kääntää rintamasuuntaansa, ja samassa kun Vekku tavin näki, se sukelsi uudestaan. Kolmannen tavin sukelluksen jälkeen Vekku tajusi, mitä oikein tapahtuu ja sen myötä alkoi laittamaan päätään pinnan alle. Olisikohan ollut tavin viides sukellus, niin Vekku sai sen kiinni veden alta. Meidän veteen vain pakon edestä ennen mennyt münsteripoika oppi sukeltamaan tuosta vaan! Kyllä lämmin riista tekee koiralle vaan ihmeitä. 😉

Mökkiviikon aikana käytettiin myös muita koiria paitsi Flikkaa, joka ”kärsi” juoksusta, metsässä hakemassa tuntumaa tulevaan kauteen. Vekun hakuun on tullut aivan uutta draivia, jota on mukava seurata. Ja onpa jopa pari onnistunutta riistatyötä pysähtymisineen päivineenkin nähnyt päivänvalon. Mutta hankalahan se on metässä pyyn perään mennä, joka katoaa näkyvistä hyvin äkkiä…. Sanin metsäreissuissa on näkynyt pentumainen hömpötys, joissa kuitenkin korvat pysyy auki. Viivi avasi äänen myös tälle kautta, mutta hakuun tarvitaan lisää itsevarmuutta ja sitä myötä laajuutta, jotta jänikset ihan oikeasti alkavat löytymään. Mutta eiköhän tämä korjaannu, kun neiti saa lisää metsässä vietettyjä tunteja.

Flikan kausi korkattiin eilen, ja tarkoitus oli vain hieman antaa koiralle liikuntaa. No se hieman muuttui reiluksi 15 metsässä juostuksi kilometriksi ja reilun tunnin ajoksi… Mutta minkäs sille voi, jos tykkää ajaa. 😉

Heinäkuun alun puuhailuja

Heinäkuuhan on totutusti lomakuukausi, mutta meidän perheessä se menee vielä töiden merkeissä. Helteistäkin on viimeinkin päästy nauttimaan (ja kärsimään), joten pitkät lenkit ovat olleet nyt hetken tauolla, koska sopiva lämpötila sellaisille olisi keskellä yötä. Vekkua ja Sania onkin sitten käytetty uimassa senkin edestä, vaikka vesi ei olekaan Vekun lempielementti ja Sania se hieman vielä jännittää.

: Ja kukas tämän noutaa?

: Kai se kauhomalla tulee luokse…

: Hyvällä uintitekniikalla

Viivin kanssa käytiin pyörähtämässä Seinäjoella Match Show’ssa 6.7.2014, josta kotiin tuomisina oli pienten pentujen sinisten 2. sija. Alkusähellyksen jälkeen lopputulos oli siis enemmän kuin hyvä. Virallisetkin näyttelyt on Viivin kanssa mietinnässä, mutta ilmoittautuminen on vielä tekemättä…

Heinäkuun traditioksi taitaa muodostua münsteriviikonloppu Minnan ja Jonaksen mökillä Västerhankmossa. Tällä kertaa mukaan lähti vain Sani tutustumaan naapuripitäjän ”kolleihin” Meikoon, Minikiin ja Moccaan.

: Pentuokouluttaja Minna

: Mocca ja Vesku

: Minik ja Sani

: Sani ja Meiko

: Sainpas lelun itselleni

: Leikin päälle on hyvä levähtää

: Auringonlasku

Xena Forssan näyttelyssä

Forssassa järjestettiin 28.-29.6. kaikkien rotujen näyttely, johon Xena oli ilmoitettu tavoittelemaan näyttelytulosta. Sopivasti sattuikin, että juuri sunnuntaina 29.6. jolloin ryhmän 6 rodut olivat näytillä, ykköspentue täytti tasan 15 kuukautta. Sehän tarkoitti siis sitä, että jos näyttelytulokseksi tulisi H tai parempi, niin sen avulla voisi jo tulevaisuudessa hakea KVA-titteliä, kunhan tarvittavat koetulokset on vaan kasassa.

Tuomarina beagleille toimi Maija Mäkinen, joka pienestä ja pippurisesta Xenasta sateisessa säässä tuumasi näin: ”Feminiininen nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Pieni, sievä narttumainen pää. Hyvä kallo, korvat, silmät. Kuono voisi olla hieman täyteläisempi. Vahva purenta. Niukasti kulmautunut etuosa ja lyhyt kaula (?). Ikäisekseen hyvä runko. Sopivasti kulmautunut takaa. Hyvä luusto ja käpälät. Tässä kehitysvaiheessa hieman takakulmautunut. Hyvä häntä. Korkea, läpsyttävä etuaskel. Hieman ahdas tajaa, mutta liikkuu hyvin reippaasti ja ryhdikkäästi ja pääsee hyvin eteenpäin. Viehättävä tempperamentti.” Laatuarvostelu: JUN H

Onnittelut Xenalle isäntäväkineen näyttelytuloksesta! Mukavaa on myös se, että Xena tullaan näkemään näyttelyissä tälle kesälle vielä pariin otteeseen. Toivottavasti sitten kelit ovat suosiollisemmat, jotta neidin ei tarvitse nostella etutassujaan märässä maassa. 😉

Eestin Voittaja ja Sani

Niin kiirettä on tässä pitänyt menneenä viikkona, että tuleva vapaa viikonloppu tulee enemmän kuin oikeaan väliin. Hulina alkoi viime lauantaina sillä, että Reisjärven mummu ja pappa tulivat hakemaan poikia hoitoon, kun vanhemmat suuntasivat kohti etelänaapurin pääkaupunkia ja Eestin Voittaja -näyttelyä Vekun kanssa. Emännän päähänpistohan tämä tällainen reissu oli, kun viime kesänä jäi se ulkomaan CACIB saamatta Ruotsin reissulta. Ja mikäs sinne Viroon on matkatessa, kun mukanaan voi tuoda samalla kesälle vähän juomaa.

Tälle reissulle ei oltu varattu ylimääräistä aikaa Tallinnassa kiertelyyn, sillä laiva oli Tallinnassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolen yön aikaan, ja sunnuntaina paluumatka alkaisi klo 16.30. Mutta eipä sitä nyt koiran kanssa matkatessa olisikaan mahdollista tehdä mitään ihmeellisyyksiä. Hotellikin oli valittu tätä tiukkaa aikataulua silmällä pitäen hyvin edullisesta hintaluokasta. Kyllähän sen sitten tiesikin, että ei 54 eurolla voi mitään luksusta saada, mutta eipä hotelli mikään hirvityskään ollut. Sunnuntaiaamuna olisi kyllä toivonut sängyn olleen, joko hieman leveämpi taikka jäykemmällä jousituksella. Eikä se leveämpi peittokaan (taikka kaksi peittoa) olisi ollut pahitteeksi.Vaikka takana ei ollut niin hyvin nukuttu yö, niin ainakaan emännän silmiä ei väsymys painanut. Jälleen kerran vatsan pohjassa pörräsi parvi perhosia, joka piti mielen virkeänä.

Näyttelypaikkana toimi Kalevin Stadion, josta ei ihan heti olisi voinut uskoa, että se on yksi Viron tärkeimmistä jalkapallokentistä. Saavuimme näyttelypaikalle hyvissä ajoin ennen arvioitua pikkumünstereiden arvosteluajankohtaa. Münstereitä oli ilmoitettu peräti kaksi näyttelyyn, joista toinen oli narttu, joka myös asustelee Suomessa. Iloksemme saimme huomata, että italialainen tuomari Orietta Zilli oli ripeä arvioinneissaan, jonka vuoksi aikataulu ei turhia viivästynyt. Juuri ennen kehään menoa päähän hiipi ajatus, jotta pitikö sitä tänne asti lähteä kuulemaan, että meillä on rintakehätön koira. Siinä vaiheessa vaan oli liian myöhäistä enää perääntyä, joten leuka ylös ja reippaasti kehään.

Vekunkin kohdalla tuomari oli ripeä arvioinnissaan, ja siinä vaiheessa, kun kehätoimitsija kysyi, että voiko Vekku vastaanottaa sertin, alkoi pulssi nousemaan. Ja pianpa tuomari tulikin käsi ojossa SERTiä ja CACIBia tarjoten, jolloin händleri ei enää muistanut edes missä maassa oltiin, ja minkä maalainen tuomari oli, vaan tokaisi innoissaan ”KIITOS!”. Vekun arviointi oli seuraavanlainen: ”Typical head, excellent expression. Good muzzle. Good ears and neck. Good shoulders. Good chest and tail. Good movement.” Tällä arvioinnilla irtosi siis Viron SERTi, CACIB, ROP sekä Viron Voittaja -titteli! Ja fiilis oli tietenkin mitä parhain! Ryhmäkehään emme jääneet, koska laivaan ehtiminen olisi mennyt liian tiukalle.

ROP Kalliovuorten Vekku ja VSP Chira z Bílé Telče

Kotimatka sujui varsin helposti, ja käytiinpä siinä pikaisesti moikkaamassa Xenaa sekä hänen kotiväkeä. Kotona oltiin yhden aikaan yöllä, ja hetken aikaa piti itseään rauhoitella, jotta uni tuli silmään. Liekkö jo seuraavan päivän reissu ollut mielessä ja häiritsemässä unen tuloa…

Maanantaina tosiaankin oli jo uuden reissun vuoro, joka suuntautui Oulaisiin. Tämän reissun tarkoituksena oli käydä hakemassa pitkään suunniteltu uusi laumanjäsen kotiin. Pikkumünsterin pentu on ollut siis jo pidempään suunnitelmissa, ja sopivaa yhdistelmää on etsitty Suomesta ja ulkomailta. Kun saimme kuulla, että Mäyräsalon kennelissä oli tarkoitus astuttaa heidän oma kasvattinsa Kafka, niin viestiä siihen suuntaan lähti hyvinkin äkkiä. Ja kun kerrankin taivaankappaleet ovat oikeassa asennossa, niin sen ansiosta meille muutti ihanainen Mäyräsalon Sani.

Mäyräsalon Sani, 8 viikkoa

Tämä valloittava pentu on kietonut jokaisen sen nähneen ihmisen pikkusormensa ympärille, Tällä hetkellä Sani on varsin oppivainen ja tottelevainen pentu, joka luontaisesti hakee kontaktia erittäin hyvin. Toivottavasti näitä luontaisesti tulleita avuja ei tällä kertaa hukattaisi…

Söpökö?

Vaasa KV + Kaataja-kisa

Viime viikonlopun toimintasuunnitelmassa oli lauantaina ja sunnuntaina Vaasan kansainvälinen koiranäyttely, johon Vekku ja Viivi oli ilmoitettu, sekä isännällä lauantaina SJML Cupin Kaataja-kisa Espoossa.

Lauantaina isännän aamu alkoikin jo varsin aikaisin, kun Kauhajoella hänen piti olla jo puoli kuuden aikaan. Eipä se emännänkään aamu mitenkään myöhään alkanut, kun kuudelta oli kello jo soimassa, jotta aamulla kerkeää aamupalan syödä, pakata tarvittavat kamat näyttelyä varten + lapsille, sekä suorittaa lasten sijoittamisen päiväksi mummolaan.

Münstereitten tuomarina toimi näyttelyssä Aila Lehmussaari, kenestä aikaisempaa kokemusta ei ollut. Ensivaikutelma hänestä oli… no, hieman tiukkapipoinen. Siitä huolimatta Vekun kanssa kehään mentiin reippaalla ja rennolla mielellä. Arvioinnin erittäin mielenkiintoiseksi teki se, että mukana oli tuomariharjoittelija, joka myöskin tutkiskeli Vekkua. Lopullinen arvostelut kuullosti sitten tältä: ”Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään linjat, hyvät korvat. Hyvä ylälinja. Kaunis häntä. Kovin kevyt rintakehä, saisi ulottua kyynärpäihin. Sopiva raajaluuston voimakkuus. Kyynärpäät työntyvät ulos. Polvikulma ok. Liikkuu hyvin. Hyvä karva. Luonne ok.” Tällä arvostelulla irtosi EH, ja avoimen luokan voitto (kun näyttelyyn ei oltu ilmoitettu muita pikkumünstereitä kuin Vekku).

Vaikka lauantaina ei Vaasan näyttelystä mainetta ja mammonaa tullut, niin isännällä oli sihti kohdillaan Kaataja-kisassa. Kauden ensimmäinen kisa, ja hopealle sijoittuminen ei todellakaan ole häpeä. Kokonaisuudessa kisan tulokset löytyy täältä. Tästä on siis hyvä jatkaa seuraavaan koitokseen Jussi Cupiin, joka pidetään Kauhajoella 3.5.2014.

Kasvattimme Xena oli lähtenyt lauantaina isäntäväkensä kanssa harjoittelemaan Match Show’hun kehäkäyttäytymistä ja esiintymistä. Lopputulos oli huikea oman luokan (pienet koirat) punaisten voitto ja BIS 2! Onnittelut vielä Xenalle, händlerille ja taustajoukoille.

Xena ja huikea määrä palkintoja

Sunnuntaina oli sitten ajavien koirien vuoro sipsutella kehässä. Karkeloihin oli ilmoitettu mukaan myös suomenajokoira Tuulihaan Attina, joka metsästää sitä viimeistään SERTiä. Suomenajokoirien ja beaglejen tuomarina toimi Aila Lehmussaari. Attinan omistajia oltiin jo keritty informoimaan tuomarin tiukasta linjasta ennen näyttelyä, mutta kukaan ei varmaan olisi uskonut, että se viimeinen SERTi jää saamatta tuomarin silmiin liian leveästä kallosta.

Beaglejä oli tähän näyttelyyn ilmoitettu 15 kappaletta, josta 4 oli junnunarttujen luokassa. Paikalle kuitenkin ilmaantui vain 3. Hieman pelko takamuksessa näyttelyyn lähdettiin, kun Viivi oli juuri aloittanut ensimmäisen juoksunsa. Sitä kun ei koskaan tiedä, että mitä neiti voi päähänsä saada. Kauniisti neiti kuitenkin esiintyi, ja tällä kertaa olisi saattanut jopa tulla se luokkavoitto, kun kaksi edellistä kanssakisaaja olivat saanet laatuarvosteluksi H:n. Mutta tuomaripa takertui Viivin häntään, jota hän väänsi ja käänsi, mietti ja tuumaili, kyseli mahdollisista tapaturmista, ja taas mietti. Arvostelun hän saneli näin: ”Mittasuhteiltaan oikea, kevyt narttu, jolla oikealinjainen kevyt pää. Hyvä ylälinja. Tiivis runko. Kokonaisuuteen sopiva raajaluusto ja kulmaukset. Liikkuu keveästi. Hyvä karva. Hännässä aivan päässä nikamat liittyneet tiiviisti yhteen ja siinä lievä mutka.” Ja kerta tuomari Viivin hännästä omasta mielestään häntämutkan löyti, niin laatuarvosteluksi tuli HYLätty.

Tiedossamme on ollut, että Viivin häntä ei ole aivan ykköslaatua, mutta häntämutkaksi me emme ole sitä kategorisoineet. Ja kun kerta kahdelta tuomarilta, jotka hännän ovat kuitenkin tutkineet, on EH saatu, niin asian aateltiin olevan ok. Mutta kerran tällainen arvio Viivin hännän tilasta nyt saatiin, niin haluamme tietää, että mitä siellä oikein on. Aika röntgeniin on siis varattu, jossa kuvataan häntä kokonaisuudessaan sekä lonkat. Tämän jälkeen olemme siis viisaampia monen asian suhteen…

Match Show

Palmusunnuntain ratoksi Viivi pääsi harjoittelemaan (taas) kehäkäyttäytymistä PAWS-BERRA Areenalle Match Show’n merkeissä. Oletettavissa oli, että lähestyvä Vaasan kansainvälinen koiranäyttely saattaisi nostaa osallistujamäärää, kun onhan tällainen leikkimielinen näyttely mitä parhain paikka harjoitella tulevia oikeita näyttelyitä varten. Viiviä ei enää iän puolesta voinut pentuluokkaan ilmoittaa, joten luokaksi tuli pienet koirat. Kilpasiskoja ja -veljiä oli loppujen lopuksi 25.

Ensimmäisen kierroksen pariesiintymisessä Viivin parina oli karkeakarvainen mäyräkoira, joka taisi olla ensimmäisiä kertoja kyseisessä tilanteessa. Tämä oli tietenkin siis meidän etu, koska Viivi esiintyi yllättävän itsevarmasti ja rauhallisesti, ja sen ansiosta saatiinkin siis punainen nauha. Punaisten loppukehässä tuomari jakoi porukkaa vähän pienempiin ryhmiin, joita hän sitten arvosteli ryhmänä ja yksilöinä. Tämän jälkeen tuomari kätteli ne koirakot, joiden suoritukset ei riittäneet tämän pidemmälle. Ja yllätyksekseni tuomari vain käveli meidän ohitse!

Lopulta kehässä oli kuusi osallistujaa, ja tässä vaiheessa Viivin mielenkiinto koko touhuun oli jo erittäin lähellä nollaa. Emännän makupalat eivät enää kiinnostaneet, koska niitä ei saanut heti. Viivi siis päätti etsiä makupaloja maasta, joten jokainen pieni nyppylä areenan tekonurmesta piti varulta tarkistaa, josko se olisi jotain syötävää. Liikkuminenkin rupesi Viiviä tympäsemään, ja sitten kun vielä näyttelytalutin sattui menemään Viivin mielestä väärään asentoon, niin jarruthan siinä meni päälle. Kaikista neidin kommervenkeistä huolimatta tuomari sijoitti meidät neljänsiksi, joka oli erittäin iloinen yllätys! Osallistumismaksu saatiin siis takaisin palkintopussina, joka sisälsi makupaloja, puruluun, pienen lelun, suojasukan sekä vyötärölle kiinnitettävän vetoketjullisen makupalapussin.

Nyt on siis Viivin ”viimeistelytreeni” Vaasan näyttelyä varten tehty. Emännän täytyy nyt vain muistaa, että Viivi osaa olla neitimäinen ja herkkä, kun se sille päälle sattuu. Ja vireyden ylläpitäminen on myös avainasemassa tämän tytön kanssa. Vaikka kyllä Viivi kehuja sai eräältä naiselta, jonka mielestä Viivi näytti nauttivan esiintymisestä. No, mutta kyllähän beagle nyt esiintymisestä nauttii, jos siitä saa makupaloja ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

Oma kamera jäi kotiin, koska yksin koiran kanssa ollessa matkassa, on hieman haastavaa ottaa kuvia. Mutta onneksi siellä useampi ihminen hääräsi kameran kanssa, ja muutama otos Viivistä (ja emännästä) löytyy täältä.

Tipulin kennel

– metsästyskoiria moneen menoon