Match Show

Palmusunnuntain ratoksi Viivi pääsi harjoittelemaan (taas) kehäkäyttäytymistä PAWS-BERRA Areenalle Match Show’n merkeissä. Oletettavissa oli, että lähestyvä Vaasan kansainvälinen koiranäyttely saattaisi nostaa osallistujamäärää, kun onhan tällainen leikkimielinen näyttely mitä parhain paikka harjoitella tulevia oikeita näyttelyitä varten. Viiviä ei enää iän puolesta voinut pentuluokkaan ilmoittaa, joten luokaksi tuli pienet koirat. Kilpasiskoja ja -veljiä oli loppujen lopuksi 25.

Ensimmäisen kierroksen pariesiintymisessä Viivin parina oli karkeakarvainen mäyräkoira, joka taisi olla ensimmäisiä kertoja kyseisessä tilanteessa. Tämä oli tietenkin siis meidän etu, koska Viivi esiintyi yllättävän itsevarmasti ja rauhallisesti, ja sen ansiosta saatiinkin siis punainen nauha. Punaisten loppukehässä tuomari jakoi porukkaa vähän pienempiin ryhmiin, joita hän sitten arvosteli ryhmänä ja yksilöinä. Tämän jälkeen tuomari kätteli ne koirakot, joiden suoritukset ei riittäneet tämän pidemmälle. Ja yllätyksekseni tuomari vain käveli meidän ohitse!

Lopulta kehässä oli kuusi osallistujaa, ja tässä vaiheessa Viivin mielenkiinto koko touhuun oli jo erittäin lähellä nollaa. Emännän makupalat eivät enää kiinnostaneet, koska niitä ei saanut heti. Viivi siis päätti etsiä makupaloja maasta, joten jokainen pieni nyppylä areenan tekonurmesta piti varulta tarkistaa, josko se olisi jotain syötävää. Liikkuminenkin rupesi Viiviä tympäsemään, ja sitten kun vielä näyttelytalutin sattui menemään Viivin mielestä väärään asentoon, niin jarruthan siinä meni päälle. Kaikista neidin kommervenkeistä huolimatta tuomari sijoitti meidät neljänsiksi, joka oli erittäin iloinen yllätys! Osallistumismaksu saatiin siis takaisin palkintopussina, joka sisälsi makupaloja, puruluun, pienen lelun, suojasukan sekä vyötärölle kiinnitettävän vetoketjullisen makupalapussin.

Nyt on siis Viivin ”viimeistelytreeni” Vaasan näyttelyä varten tehty. Emännän täytyy nyt vain muistaa, että Viivi osaa olla neitimäinen ja herkkä, kun se sille päälle sattuu. Ja vireyden ylläpitäminen on myös avainasemassa tämän tytön kanssa. Vaikka kyllä Viivi kehuja sai eräältä naiselta, jonka mielestä Viivi näytti nauttivan esiintymisestä. No, mutta kyllähän beagle nyt esiintymisestä nauttii, jos siitä saa makupaloja ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

Oma kamera jäi kotiin, koska yksin koiran kanssa ollessa matkassa, on hieman haastavaa ottaa kuvia. Mutta onneksi siellä useampi ihminen hääräsi kameran kanssa, ja muutama otos Viivistä (ja emännästä) löytyy täältä.