Niin kiirettä on tässä pitänyt menneenä viikkona, että tuleva vapaa viikonloppu tulee enemmän kuin oikeaan väliin. Hulina alkoi viime lauantaina sillä, että Reisjärven mummu ja pappa tulivat hakemaan poikia hoitoon, kun vanhemmat suuntasivat kohti etelänaapurin pääkaupunkia ja Eestin Voittaja -näyttelyä Vekun kanssa. Emännän päähänpistohan tämä tällainen reissu oli, kun viime kesänä jäi se ulkomaan CACIB saamatta Ruotsin reissulta. Ja mikäs sinne Viroon on matkatessa, kun mukanaan voi tuoda samalla kesälle vähän juomaa.

Tälle reissulle ei oltu varattu ylimääräistä aikaa Tallinnassa kiertelyyn, sillä laiva oli Tallinnassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolen yön aikaan, ja sunnuntaina paluumatka alkaisi klo 16.30. Mutta eipä sitä nyt koiran kanssa matkatessa olisikaan mahdollista tehdä mitään ihmeellisyyksiä. Hotellikin oli valittu tätä tiukkaa aikataulua silmällä pitäen hyvin edullisesta hintaluokasta. Kyllähän sen sitten tiesikin, että ei 54 eurolla voi mitään luksusta saada, mutta eipä hotelli mikään hirvityskään ollut. Sunnuntaiaamuna olisi kyllä toivonut sängyn olleen, joko hieman leveämpi taikka jäykemmällä jousituksella. Eikä se leveämpi peittokaan (taikka kaksi peittoa) olisi ollut pahitteeksi.Vaikka takana ei ollut niin hyvin nukuttu yö, niin ainakaan emännän silmiä ei väsymys painanut. Jälleen kerran vatsan pohjassa pörräsi parvi perhosia, joka piti mielen virkeänä.

Näyttelypaikkana toimi Kalevin Stadion, josta ei ihan heti olisi voinut uskoa, että se on yksi Viron tärkeimmistä jalkapallokentistä. Saavuimme näyttelypaikalle hyvissä ajoin ennen arvioitua pikkumünstereiden arvosteluajankohtaa. Münstereitä oli ilmoitettu peräti kaksi näyttelyyn, joista toinen oli narttu, joka myös asustelee Suomessa. Iloksemme saimme huomata, että italialainen tuomari Orietta Zilli oli ripeä arvioinneissaan, jonka vuoksi aikataulu ei turhia viivästynyt. Juuri ennen kehään menoa päähän hiipi ajatus, jotta pitikö sitä tänne asti lähteä kuulemaan, että meillä on rintakehätön koira. Siinä vaiheessa vaan oli liian myöhäistä enää perääntyä, joten leuka ylös ja reippaasti kehään.

Vekunkin kohdalla tuomari oli ripeä arvioinnissaan, ja siinä vaiheessa, kun kehätoimitsija kysyi, että voiko Vekku vastaanottaa sertin, alkoi pulssi nousemaan. Ja pianpa tuomari tulikin käsi ojossa SERTiä ja CACIBia tarjoten, jolloin händleri ei enää muistanut edes missä maassa oltiin, ja minkä maalainen tuomari oli, vaan tokaisi innoissaan ”KIITOS!”. Vekun arviointi oli seuraavanlainen: ”Typical head, excellent expression. Good muzzle. Good ears and neck. Good shoulders. Good chest and tail. Good movement.” Tällä arvioinnilla irtosi siis Viron SERTi, CACIB, ROP sekä Viron Voittaja -titteli! Ja fiilis oli tietenkin mitä parhain! Ryhmäkehään emme jääneet, koska laivaan ehtiminen olisi mennyt liian tiukalle.

ROP Kalliovuorten Vekku ja VSP Chira z Bílé Telče

Kotimatka sujui varsin helposti, ja käytiinpä siinä pikaisesti moikkaamassa Xenaa sekä hänen kotiväkeä. Kotona oltiin yhden aikaan yöllä, ja hetken aikaa piti itseään rauhoitella, jotta uni tuli silmään. Liekkö jo seuraavan päivän reissu ollut mielessä ja häiritsemässä unen tuloa…

Maanantaina tosiaankin oli jo uuden reissun vuoro, joka suuntautui Oulaisiin. Tämän reissun tarkoituksena oli käydä hakemassa pitkään suunniteltu uusi laumanjäsen kotiin. Pikkumünsterin pentu on ollut siis jo pidempään suunnitelmissa, ja sopivaa yhdistelmää on etsitty Suomesta ja ulkomailta. Kun saimme kuulla, että Mäyräsalon kennelissä oli tarkoitus astuttaa heidän oma kasvattinsa Kafka, niin viestiä siihen suuntaan lähti hyvinkin äkkiä. Ja kun kerrankin taivaankappaleet ovat oikeassa asennossa, niin sen ansiosta meille muutti ihanainen Mäyräsalon Sani.

Mäyräsalon Sani, 8 viikkoa

Tämä valloittava pentu on kietonut jokaisen sen nähneen ihmisen pikkusormensa ympärille, Tällä hetkellä Sani on varsin oppivainen ja tottelevainen pentu, joka luontaisesti hakee kontaktia erittäin hyvin. Toivottavasti näitä luontaisesti tulleita avuja ei tällä kertaa hukattaisi…

Söpökö?