Loman alkutohinoita

Kaksi viikkoa on keretty lomaa jo viettää, ja senpä takia kuulumisten päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Paljon mainitsemisen arvoista on kerennyt tapahtumaan, joista tässä (toivottavasti) tärkeimmät…

Loma alkoi siis Sanin pentuetapaamisella perjantaina 8.8, joka oli tuttuun tapaan Vehniällä Vakkerin Timon ohajuksessa. Tapaamisen tarkoituksena olikin siis katsastaa, että miten edellisellä kerralla saadut ”laiskanläksyt” on oikeen opittu, ja kuinka pitkälle tällä kertaa pennut kyyhkyjen perässä kirmaa (jos nyt ylipäätään lähtevät perään). Omaksi iloiseksi yllätykseksi sain huomata, että vaikka häiriöitä paikalla oli, niin Sani malttoi pitää korvansa auki, ja tulla luokse silloin kun pitikin. Noudon kanssa aluksi meinasi vähän takuta, kun noudettavana oli kohmeinen varis. Mutta kun variksen siivet niputettiin kiinni, niin sieltä se varis joka kerta tämän jälkeen tuli istuen luovutettuna emännälle. Ja pisteenä i:n päälle päivän päätteeksi Sani malttoi pysähtyä, vaikka kyyhkyjä laitetiin neidin nokan edestä lentoon. Hymyssä suin taittui siis kotimatka, kun kerrankin tunsi kouluttaneensa koiraansa tähän asti oikein. 🙂

Seuraavan päivän (lauantai 9.8.) agendassa olikin matka kohti pääkaupunkiseutua ja Maailman Voittaja -näyttelyä Vekun kanssa. Münstereiden arvostelu oli merkitty alkavaksi sunnuntaina klo 9.00, joten viisainta oli suunnata lähelle ”pelipaikkaa” jo edellisenä päivänä. Menomatkaan saimme sisällytettyä vierailun Flikan tyttären Millan luona Espoossa. Vastassa meitä olikin iloisesti häntää heiluttava kompaktin kokoinen beagletyttö, joka beaglemäiseen tapaan rakasti rapsutuksia. Ei voi kuin sanoa, että ihana koira aivan huipulla luonteella!

Sunnuntaina hyvissä ajoin suuntasimme Espoon majapaikasta kohti Messukeskusta, jotta välttäisimme mahdolliset Maailman Voittajasta aiheutuvat ruuhkat. Olihan kokonaisuudessa näihin karkeloihin ilmoitettu yhteensä yli 21 000 koiraa! Pikkumünstereitä oli ilmoitettu yhteensä 30, joka on hieno määrä. Enemmänkin olisi voinut olla, jos näyttelypäivä ei olisi osunut juuri kyyhkymetsästyksen aloituksen kanssa samalle päivälle. Tuomarina toimi saksalainen Horst Kliebenstein, joka antoi Vekulle laatuarvosteluksi EH:n ja sijoittaen sen luokkansa neljänneksi. Tämän reissun jälkeen mielessä jo pidemmän aikaa pyörinyt Vekun näyttelyuran ”telakoiminen” on enemmän kuin varmaa. Nyt keskitytyään metsästykseen ja kokeisiin. Jos vaikka niin hassusti kävisi, että Vekun ”jarruvika” korjaantuisi, ja herralle saataisiin koetulos. 😉

Pentuetapaamisen ja MV-keikan jälkeen oltiin enemmän kuin onnellisia, että loma todellakin alkoi. Sen verta rankkoja tuollaiset reissut on sekä koirille että ihmisille, jotta lepoa niiden jälkeen tarvitsee. Viikko hurahtikin siis elpyessä ja valmistellessa tulevaa häkin laajennusta, sekä valmistautuessa lauantaina 16.8. pidettävään Mustasaaren ryhmänäyttelyyn. jonne Viivi oli ilmoitettu. Näissä karkeloissa myös Lilli tekisi ensiesiintymisensä näyttelyissä.

Mustasaaren ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 10 beagleä, joista kolme (Viivi, Lilli ja Astalan Xena) esitettiin narttujen junnuluokassa. Tuomari Sakari Poti tuumasi Lillistä näin: ”Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Hieman kevyttyyppinen. Kevyt, oikealinjainen pää. Tiivis runko. Hyvät kulmaukset. Raajaluusto kehittyy vielä. Hyvä karva. Pysty häntä. Tyypikäs liike. Miellyttävä pirteä luonne” Näiden sanojen myötä laatuarvosteluksi tuli EH.

Viivistä Poti sanoi näin: ”Keskikokoinen. Erinomaiset mittasuhteet. Hieman kevyt kaunispiirteinen pää. Erinomainen runko- ja raajarakenne. Pysty häntä. Pitkä karkea karva. Kevyt kimmoisa liike. Miellyttävä luonne.”Ja kappas kehveliä laatuarvosteluksi tuli ERI. Ennalta asetetut tavoitteet ylittyivät siis jo tässä vaiheessa roimasti. Sitten kun junnujen kilpailuluokassa Viivi tuli ensimmäiseksi saaden SA:n, ja Lilli kolmanneksi, niin johan oli hymy herkässä. Paras narttu kehässä Viivi sijoittui oikeutetusti toiselle sijalle Astalan Pepperin jälkeen saaden varasertin, josta osattiin olla enemmän kuin tyytyväisiä.

IMG_4743_3

Viivin hymyilevä poseeraus

Sunnuntaina suuntana olikin sitten jo Lestijärvi, ja pidempi rupeama mökkimaisemissa. Keskiviikkona olisi sitten se meidän hartaasti odottama sorsastuksen aloitus. Tämä aloitus osottautuikin tänä vuonna varsin runsaslintuiseksi. Lintuja lensi ensimmäisen tunnin aikana niin paljon ja isoissa parvissa, jotta ei oikein tiennyt mitä lintua olisi ampunut. Sehän meni sitten roiskimiseksi, joka ei näkynyt muuta kuin mustelmina olkapäässä. Onneksi tiputuksiakin tuli, ja näin Vekku pääsi tekemään pari vesinoutoa, joista toinen jää kyllä ikuisesti mieleen.

Vekku näki hyvin, kun isäntä sai tiputettua tavin. Jotta lintu ei menisi hukkaan laittoi emäntä koiran tekemään työtään. Reippaalla veteenmenolla koira lähti hakemaan lintua n. 30 metrin päästä. Juuri ennen kuin Vekku pääsi tavin luokse se päätti sukeltaa. Siinäpä koira sitten ihmetteli, jotta mihin se oikein katosi. Sen verta se oli kuitenkin siipeensä saanut, jotta sukellus ei kestänyt kuin pari sekuntia, ja se nousi heti koiran selän takaa pintaan. Pilliin lyhyt vihellys, jotta Vekku tajusi kääntää rintamasuuntaansa, ja samassa kun Vekku tavin näki, se sukelsi uudestaan. Kolmannen tavin sukelluksen jälkeen Vekku tajusi, mitä oikein tapahtuu ja sen myötä alkoi laittamaan päätään pinnan alle. Olisikohan ollut tavin viides sukellus, niin Vekku sai sen kiinni veden alta. Meidän veteen vain pakon edestä ennen mennyt münsteripoika oppi sukeltamaan tuosta vaan! Kyllä lämmin riista tekee koiralle vaan ihmeitä. 😉

Mökkiviikon aikana käytettiin myös muita koiria paitsi Flikkaa, joka ”kärsi” juoksusta, metsässä hakemassa tuntumaa tulevaan kauteen. Vekun hakuun on tullut aivan uutta draivia, jota on mukava seurata. Ja onpa jopa pari onnistunutta riistatyötä pysähtymisineen päivineenkin nähnyt päivänvalon. Mutta hankalahan se on metässä pyyn perään mennä, joka katoaa näkyvistä hyvin äkkiä…. Sanin metsäreissuissa on näkynyt pentumainen hömpötys, joissa kuitenkin korvat pysyy auki. Viivi avasi äänen myös tälle kautta, mutta hakuun tarvitaan lisää itsevarmuutta ja sitä myötä laajuutta, jotta jänikset ihan oikeasti alkavat löytymään. Mutta eiköhän tämä korjaannu, kun neiti saa lisää metsässä vietettyjä tunteja.

Flikan kausi korkattiin eilen, ja tarkoitus oli vain hieman antaa koiralle liikuntaa. No se hieman muuttui reiluksi 15 metsässä juostuksi kilometriksi ja reilun tunnin ajoksi… Mutta minkäs sille voi, jos tykkää ajaa. 😉