Aihearkisto: Kokeet

KAER F Laihia 19.12.2015

Sanin kanssa on tämän syksyn aikana tullut osallistuttua moniin kokeisiin. Edellisestä Ylivieskan kokeesta jäi hieman ristiriitaiset fiilikset, että mitenkä se Sanin avanssin laita oikeen on. Senpä takia oman seuran kokeisiin osallistuminen noin viikko ennen joulua ei ollut mitenkään itsestäänselvyys. Mutta eipä noita KAER-kokeita joka viikko omalla kylällä ole eikä niihin pääseminenkään aina käy tuosta vaan, niin eihän siinä auttanut kuin osallistua.

Keli koepäivänä oli joulukuulle poikkeuksellisen lämmin. Ilman lämpötila huiteli parin asteeen verran plussan puolella, maa oli vähän pakkasella, aurinko paistoi ja tuuli oli sopiva KAER-kokeisiin. Siihen vielä kun saa hyvän koeryhmän ympärilleen, niin johan päivän saldo oli jo tuossa vaiheessa plussan puolella.

Koemaastosta, joka oli pieni peltojen ympäröivän nevan ympäristö, ja sieltä löytyvästä riistasta (ts. fasaaneista) oli tiedossa, että ne olisivat erittäin juoksevaa sorttia. Siinä saisi siis jokainen koeryhmän koira näyttää parasta osaamistaan. Koeryhmä koostui neljästä koirakosta, joista Sani oli ainut nuortenluokan edustaja.

Sani oli kokeen aikana 3 hakuerää irti, joista jokaisessa oli riistakosketus. Juoksevat linnut jallittivat nuorta koiraa varsinkin toisen erän aikana sen minkä kerkesivät, joten siitä erästä ei jäänyt eräkertomukseen kuin maininta tuloksettomasta seisonnasta. Muuten Sani todellakin näytti parhainta osaamistaan, vaikka vastus ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tällä kertaa myös nouto meni niin kuin pitikin. Kokeen lopputulokseksi tuli NUO1 85 pisteellä! Ja voin todeta, että kyllä muuten tuntui hyvältä kuulla tuo tulos. 🙂

Seuraavan kerran Sanin kanssa startataan kokeessa ensi syksynä AVO-luokassa, jos (ja toivottavasti kun) koira on vielä lapasessa.

 

KAER F Ylivieska

Tässä syksyn aikana on Sanin kanssa jo useampaan otteeseen osallistuttu kokeisiin sillä koiran ominaisuudet ovat olleet sitä luokkaa, että tulos olisi mahdollinen, jos vain sitä tarvittavaa tuuria olisi matkassa. Ylivieskassa 7.11.  järjestetyissä kokeissa Sani oli viidennen kerran starttiviivalla, ja tällä kertaa koepäivä saatiin viettää Sanin kasvattajaisän Janin ja Saaga-siskon kanssa.

Sani kerkesi hakemaan kokeessa kahden erän verran. Ensimmäisessä erässä Sani esitti tyylilleen ominaista vauhdikasta hakua, mutta lintuja ei tässä erässä eteen tullut. Toisessa erässä huomasi, että edellisenä hakuvuorossa olleen koiran tekemä riistätyö ja siitä johtunut ampuminen nostatti Sanin vireystilaa. Toisessa erässä näki siis, että Sanilla oli jo hieman haun aikana ”puukko hampaissa”. Hyvällä kuviolla ja vauhdilla luovien Sani sai lopulta ison ojan varteen seisonnan. Emäntä ei heti ollut tilanteen tasalla, koska ei nähnyt Sanin seisontaa. Tuomari ja opas kuitenkin huomasivat seisonnan, ja emäntäkin tajusi tilanteen, kun kaksikko pyyhkäisi ripeällä askelluksella ohitse.

Sanin seisonnalle päästiin, ja siinä vaiheessa alkoi jännitys nousta hieman pintaan, että kuinkahan tässä käy. Pelkona ei ole ollut, että Sani menisi perään vaan se, että kuinka hyvin avanssi otetaan. Ensimmäisestä avanssikäskystä Sani lähti tekemään tuttua kuviota eli ei menekään suoraan eteenpäin, vaan lähtee jommalle kummalle sivulle. Useamman komennon ja hetken edestakaisin sahaamisen jälkeen Sani menee kuin meneekin linnulle, ja saa sen lentoon. Ja samassa kun lintu siivittää on jo neidin pylly maassa (ennen kuin emäntä edes ehtii puhaltaa pilliin). Kun tuomarin suusta kuuluu sana ”kytketään”, niin siinä vaiheessa pieni riemunkiljahdus pääsee emännän suusta. Vielä kun tuomari tuumaa, että nyt on aika jäädä odottamaan kylmän linnun noutoa, niin se on jo selvää että jokin tulos tulee. 🙂

Kylmän linnun nouto meni melkein rutiinilla. Tällä kertaa yhden pisteen verran miinusta tuli siitä, että tarttuminen lintuun ei tapahtunut heti. Mikähän siinä oikein on, että kokeissa ei voi tehdä normi noutosuoritusta, vaan aina pitää jotain vähän säätää? Mutta kaikkien säätöjen ja sahaamisten jälkeen koepäivän saldoksi tuli Sanin (ja emännän!) ensimmäinen koetulos NUO2 62 pisteellä.´Tästä on hyvä jatkaa, vaikka avanssin kanssa joudutaankin töitä vähän tekemään. 🙂

kaer_yka_sani

Sanin ”arvostelu” Ylivieskan kokeessa

Junkkari 2015

Tämän vuoden Junkkarista (eli mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmuksesta 9-24 kk:n ikäisille koirille) on jo kohta kuukausi aikaa. Kiirettä on mukamaste ollut, kun ei ole pientä raporttia saanut siitä kirjoitettua. Raportista toki menee kopiot rakennekatselmuskaavakkeesta ja kaer-pöytäkirjasta kera kuvien.

 

Vesityökoe Sulvalla

Sanin kanssa suunnattiin tiistaina 28.7. kohti Sulvaa ja vesityökokeita. Viimeisimmät harjoitukset neidin kanssa olivat menneet niin hienosti, jotta hyvillä mielin kokeeseen lähdettiin. Hieman kuitenkin pakkaa sekoitti juoksut, jotka olivat edellisellä viikolla Sanilla alkaneet. Sitä kun ei koskaan tiedä, että miten ne hormoonit sekoittaa koiran päätä.

Paikalle kokeeseen ilmestyi 10 koiraa, joista 5 oli nuorten luokassa, 3 avoimessa ja 2 voittaja luokassa. 10 koirasta peräti 5 oli pikkumünsteriä. Sanin oli tyydyttävä kohtaloonsa, ja koesääntöjen mukaisesti oli suoritusvuorossa viimeisenä. Sania tämä ei tuntunut hirveästi haittaavan, vaan neiti odotteli vuoroaan auton perässä erittäin rauhallisesti.

Kun suoritusvuoro koitti, alkoi emännälläkin pulssi hieman nousemaan. No, ei muuta kuin koira tuttuun tapaan sivulle istumaan, ja odottelamaan suorituslupaa. Hienosti Sani otti kontaktin linnun tiputtua veteen, ja siitä saikin sitten emännältä noutokäskyn. Pari askelta neiti ottikin veteen, mutta sitten viereisestä pusikosta tuli tuulen mukana jokin järjettömän hyvä haju. Sitä siis olisikin pitänyt päästä haistelemaan väkiselläkin emännän kielloista ja käskyistä huolimatta. Ei muuta kuin koira sivulle uudestaan, ja uusi lähetys veteen, jonka neiti olisi tälläkin kertaa mielummin jättänyt tekemättä ja mennyt huumaavien tuoksujen luokse. Ehkä jopa ihmeen kaupalla Sani kuitenkin lähti hitaasti, pitkin askelin ja ihan kuin välttäen strategisten paikkojen kastumisen, kohti lintua. Loppu suorituksesta sujui kuin oppikirjasta, mutta tiedossa oli kuitenkin pistemenetyksiä hitaasta veteenmenosta. Lopputulos oli kuitenkin hyvä 4/5! 🙂

sani_vesityokoe_arvostelu

Sanin Sulvan vesityökokeen arvostelulomake

Tyytyväinen täytyy jo olla tuohon 12 pisteeseen, jotka on jo hankittu syksyn kokeita ajatellen. Mutta kerran neidillä rahkeita on täysiinkin pisteisiin, niin odotellaan nyt juoksujen loppumista ja hormoonien tasaantumista, ja mennään sitten kokeilemaan vesitöitä uudestaan. Tämä saattaa jopa mennä sorsastuksen aloituksen jälkeen. Mutta onpahan neiti päässyt sitten harjoittelemaan kyseistä osiota ihan oikeassa tilanteessa (toivottavasti).

sani_vesinouto

Kuva: Jonas Lindeman

 

Nordisk Mesterskap 2014

Jo viikko on jo siitä kulunut, kun isäntä ja Flikka tulivat Pohjoismaiden mestaruusotteluun Norjan Arendaliin suuntautuneelta reissultaan. Kiirusta on siis pitänyt, joten kirjoittelu matkasta on hieman venähtänyt…

Alkuasetelmat reissuun lähtemiseen eivät siis olleet parhaat mahdolliset Flikan kanssa. Syksy oli mennyt välillä paremmin, mutta suurimmaksi osaksi kamppaillen valeraskauden ja nenäpunkkien (?) kanssa. Sitten vielä kuvaan astui vasemman etujalan ontuminen juuri kun isäntä oli saanut tehtyä päätöksen kisaan lähdöstä. Ensiksi odoteltiin, että jospa ontuminen levon myötä katoaisi. Mutta varulta soiteltiin koirahierojalle hieronta-aika mielessä, koska tuskin hieronnasta ainakaan haittaa olisi.

Lepo ei tuottanut toivottua tulosta, joten hieronta alkoi olemaan viimeinen oljenkorsi Flikan kuntoon saamisessa. Pääasiallisesti Flikka oli nauttinut hieronnasta, mutta kun jumikohtia oli availtu, niin olipa neidin suusta päässyt pari kiljaisuakin. Pahimmat jumit löytyivät lantiosta ja takajaloista. Niin ja sitte löytyi myös yksi nikama selkärangasta lapaluiden välistä, joka oli ”pois raiteiltaan”. Sen paikalleen saamiseksi tarvittiin sitten hiukan jäsenkorjaajan apua, joka kehoitti myös mahdollisen tulehduksen hillitsemiseksi laittamaan ongelmakohtaan suolahauteita. Antibioottikuuri kun ei tullut kysymykseenkään, kun kisaan ei ollut kuin viikko aikaa. Flikka kyllä varmaan ajatteli, kun lapojen päälle kelmun avulla viriteltiin suolavedellä kostutettu froteepyyhe, jotta nyt on isännän ja emännän päästä kadonnut se viimeinenkin järjen hiven. 🙂

IMG_4860

”Nolottais suakin, jos sut ois kääritty kelmuun”, ajattelee Flikka.

Isännän ja Flikan matka Norjaa kohti alkoi jo keskiviikkona 19.11.2014, koska matka suoritettiin laivan ja auton avulla. Itse kisa käytiin perjantaina ja lauantaina (21.-22.11.2014). Etukäteen ajateltuna Norjan ajokoesäännöt vaikuttivat Flikalle sopivimmilta. Siellä kun ei yöjäljelle haukahtelusta rokoteta niin kovaa kuin Suomen säännöissä. Haasteita tulisivat tuomaan ”hieman” Pohjanmaahan verratuna mäkisempi maasto sekä sorkkaeläimet.

Koepäivien kulusta on paha mennä kertomaan pikkutarkkaa sepustusta, kun en itse paikalla ollut. Perjantai oli kuitenkin kaikkien koirien tulosten kannalta parempi päivä. Lauantaina keli teki kuitenkin tepposet ja vaikeutti koirien työskentelyä. Perjantai-iltana oli sadellut vettä ja keli ollut plussan puolella. Aamuyöstä/aamusta keli oli kirkastunut, ja elohopea oli laskenut pakkasen puolelle. Näin ollen hajujäljet oli ”mennyt pakettiin”, jonka vuoksi jänisten reittien setviminen oli hankalaa. Flikallakin oli toisena päivänä kestänyt jäniksen löytäminen yli 6 tuntia, ja olipa siinä ajassa kerennyt UP:n karttaan useampi punainen pätkä piirtyä. Tuomari oli ollut kuitenkin erittäin otettu Flikan työmoraalista, jota saisi kuulemma monessa (norjalaisessa) koirassa olla enemmän.

Olipahan lauantaina koettu myös kerran elämässä tilanne, kun Flikka oli pitänyt saada ajolta pois. Norjassa koe päättyy ennalta määrättynä aikana oli sitten tilanne mikä tahansa ja koiran hallittavuutta arvostetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. No, Flikka sattui olemaan juuri silloin ajossa, kun koe päättyi ja tuomari oli käskenyt kytkemään koiran. Siinä vaiheessa oli isäntää vähän kylmännyt, että kuinkahan tässä oikein käy. Flikalla kun ei ole tapana tulla ajolta pois kuin hakemalla. Ajo oli kuitenkin sattunut tulemaan n. 150 metrin päähän tuomarista ja isännästä, ja hetkellisesti jänis oli Flikalta kadoksissa. Siinä vaiheessa oli isäntä kutsunut Flikka luokseen sillä tapaa kuin hän tietäisi mistä jänis on mennyt. Ja niin oli Flikka tullut hippulat vinkuen luokse, vaikka toisin oli isäntä ajatellut. Tämä episodi ja Flikan erinomainen metsästysinto näkyvät lauantain koepöytäkirjoissa (jotka olivat reissun aikan kokenut vesivahingon) maksimipisteinä. Jos siis selvennystä pisteisiin, ja siihen mistä ne ovat tulleet haluaa, niin ottakaa yhteyttä. 🙂

nordisk_mesterskap_2011121

Perjantain koepöytäkirja

nordisk_mesterskap_20141122

Lauantain koepöytäkirja

Kokonaistuloksissa Flikka sijoittui toiseksi, joka oli kotiväelle sekä isännälle suuri yllätys. Isännän ilmeestä olisi palkintojen jaossa pitänyt saada kuva, oli se kuulemma sen verta hämmästynyt ollut. Kokonaisuudessa reissu meni siis reilusti yli odotusten. Päätöstä matkaan lähtemisestä ei ole siis tarvinnut katua hetkeäkään.

Flikka goes to Norway

Viime viikon torstai-iltana isäntä sai puhelun yllättävältä taholta. Beaglejärjestön puheenjohtaja Toivo Kangas soitti kertoakseen, että peruuntumisen vuoksi Flikalle avautui mahdollisuus osallistua Norjassa 20.-23.11. pidettävään Pohjoismaiden mestaruusotteluun, johon ovat oikeutettuja osallistumaan edellisen vuoden Ajovoittajan 3 parasta koiraa. Aikaa asian päättämiseen ei paljoa annettu, vaan jo seuraavana päivänä (ja mielellään aamupäivästä) pitäisi päätös olla tehtynä.

Päätöshän olisi ollut helppo, jos Flikka olisi toiminut tänä syksynä metsässä toivotulla tavalla. Mutta erittäin todennäköinen valeraskaus on vaikuttanut käyttäytymiseen niin metsässä kuin kotonakin, joten varmuutta koiran toimintakunnosta ei ollut. Tarkasti siis asiaa mietittiin ja samalla tutustuttiin myös Norjan ajokoesääntöihin, sekä kysyttiin vielä Kankaan Toivon mielipidettä siitä, että kannattaako tuollaisen yöjäljelle ääntä antavan koiran kanssa matkaan lähtiä. Mutta kun mikään/kukaan ei oikein ollut matkaan lähtemistä vastaan, ja kun töistäkin vielä saisi vapaata kyseiselle reissulle, niin isäntä ja Flikka aloittaa ensi viikon keskiviikkona matkan kohti Norjan Arendalia. 🙂

E-P:n PM-koe

Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruuskoe pidettiin tänä vuonna Kurikassa 5.10.2014. Jo viime vuonna Ajovoittajan jälkeen syntyi ajatus siitä, että samoihin karkeloihin olisi mukava päästä osallistumaan toistamiseen. Ja eihän sinne pääse muuta kuin ennalta asetettujen etappien kautta, ja ensimmäinen niistä on tosiaankin piirinmestaruuskoe. ”Viimeistelytreenit” Flikalle pidettiin etelänleirillä Valkeakoskella Xena-tyttären metsästysmaastoissa edeltävänä viikonloppuna. Molempina päivinä ajettava löytyi, ja ihan mukavasti jänis/jänikset kyytiä saikin, vaikka olosuhteet olivat lämpimät ja kuivat. Hyvillä mielin siis pystyi Flikan kokeeseen ilmoittamaan.

Lauantai-iltana alkoi jo vähän (ainakin emäntää) jänskättämään, että kuinkakohan kokeessa oikein käy, kun säätiedotus lupasi lämmintä ja kuivaa yötä. Flikan hakulöysyydessä ei ole ollut parantumisen merkkejä syksyn aikana, ja juurikin lämpöisen ja kuivan yön jälkeen se on ollut räikeimmillään. Niinhän siinä sitten kävi, että hakuaika kävi vähiin, ja olipa Flikka siinä samalla aukaissut ääntään vähän turhankin vuolaasti, joten ensimmäinen luopuminen (tuomarin kehoituksesta) tuli isännälle vastaan. Piirinmestaruuspokaali suuntaa siis kahden perättäisen Laihialla vietetyn vuoden jälkeen Jalasjärvelle.

Mitä tulee tuohon Flikan hakulöysyyteen ja sen esiintymiseen, niin sehän on vain sellainen asia, jolle ei mitään voi. Kelillä on paljon merkitystä kuinka sitä esiintyy. Toisaalta se on myös merkki Flikan valtavasta metsästysinnosta, joka on jotenkin ”ilmaistava” kun jäniksen jälki on löytynyt. Tuosta innosta kun saisi siirrettyä kauhallisen (taikka kaksi) Viiville, niin sitten alkaisi äidin ja tyttären ominaisuudet olemaan tasoissa.

Mutta, mutta…. jotain outoa tämän syksyisissä jahtireissuissa on ollut, kun tuntuu että Flikan korvien välistä on järki ajoittain kokonaan kadoksissa. Ja nenäpunkkeja taikka anaalirauhasvaivaa ei voi syyttää, kun ne on hoidettu (tai siis ainakin yritetty hoitaa) ennen kauden alkua pois ”kiusaamasta”. Eräs ajokoiraharrastaja olikin isännältä kysellyt, että milloinka ne Flikan juoksut oikein oli. No, nehän oli elokuun puolen välin paikkeilla, joten ajankohta mahdolliselle valeraskaudelle olisi oikea. Mitään muita oireita (nisien turpoamista yms.) ei ole ollut, mutta Flikan muutenkin hyvä ruokahalu on entisestään kasvanut. Ja jos ruoka ei tule mamman mielestä tarpeeksi ajoissa, niin siitä pitää ilmoittaa vikisemällä, ulisemalla ja haukkumalla (samalla tapaa kuin viime keväänä, kun Flikka ihan oikeasti oli kantavana). Olisiko sitten niin, että mamma kärsisi hormoonien aiheuttamasta valeraskausmylleryksestä omassa kehossa ja päässä, ja se olisi saanut tekemään kokeessa ”vähän” omiaan? Ehkä, mutta eipä se enää kokeen tulosta muuta miksikään. Aika siis näyttää, että tasoittuuko mamman mieli. 🙂

Muuten ajokokeiden suhteen tälle kaudelle ei ole mitään lukkoon lyötyä, joten fiilisten mukaan mennään sinne minne tuntuu. Toisaalta tällainen aikatauluttomuus on mukavaa, kun aikaa jää muuhunkin kuin ajokokeisiin ja niihin treenaamiseen. Joka sekin on mukavaa ja palkitsevaa… ainakin silloin kun tuloksia tulee. 😉

Münsteripäivät 2014

Münsteripäivät alkaa olemaan meidän perheessä jokasyksyinen perinne. Tänä vuonna tekemistä olisi ollut enemmän kuin kerkesi osallistumaan, joten koirien (Sanin ja Vekun) vuorottelulle tuli siis tarvetta. Perjantaina oli (niin kuin aikasempinakin vuosina) erillaisia koulutusrasteja sekä tänä vuonna suuren pentumäärän vuoksi pentukoulu. Sani siis hyppäsi emännän matkaan, ja lähdettiin katsomaan mitä tällä kertaa olisi opittavana. Pitkälti perjantai meni kuunteluoppilaana, ja vaihdellessa kuulumisia tuttujen kanssa. Pentujen suuri määrä (joista suurin osa kotimaista tuotantoa) ilahdutti suuresti. Kyllä ensi vuonna on sitten vaan kivat Junkkari-karkelot tiedossa, kun osallistujia on todennäköisesti münstereiden (niin pienten sekä isojen) mittapuulla huikea määrä.

Lauantaina olikin sitten vuorossa Münsterikerhon mestaruuskoe, johon Vekku oli ilmoitettu. Kokeeseen lähdettiin tekemään paras mahdollinen suoritus, vaikka Vekun jarruongelmaan ei mullistavaa ratkaisua ollutkaan löytynyt. Ensimmäisessä erässä Vekun haku oli pienimuotoista ja liikaa tuppasi maajäljet kiinnostamaan. Eipä ne tuuliolosuhteetkaan kovin häävit olleet, joten ensimmäinen erä oli sanonnan mukaisesti ”paskaerä”.

Toisessa erässä Vekun haku muuttui jo ihan toisenlaiseksi vauhdin ja laajuuden suhteen. Kuultiinpa sitten ensimmäistä kertaa tuomarin suusta, että ”tuota laajemmaksi ei haun tässä luokassa tarttee enää mennä”. Ja vaikka haussa oli mukavasti tekemisen meininkiä, pysyi Vekun korvat mukavasti avoinna. Harmillisesti hyvistä, ja melkein varmoista, fasaanipaikoista ei lintua löytynyt, joten koe jatkui kolmanteen erään, joka noudatti samaa käsikirjoitusta kuin toinenkin erä.

Neljänteen erään lähdettiinkin sitten uudessa maastossa, koska yhdelläkään koeryhmän koiralla ei ollut ensimmäisen kolmen erän aikana lintukosketuksia. Sen sijaan oli nähty kolme rusakkoa, ja yksi supikoira, joka ei seuraavaa iltaa nähnyt. Tässä vaiheessa aamupäivän sumu oli hälvennyt, ja aurinko paistoi turhankin lämpimästi. Tämä näkyi heti Vekun haussa, joka muuttui ojien varsia myötäileväksi raviksi. Otti Vekku seisonnan ison laskuojan varteen, ja käskystä nostikin, mutta mitään ei kuitenkaan lähtenyt. Tai no oli lähtenyt pari tavia, mutta meidän takaa.

Neljännen erän jälkeen luulin jo meidän kokeen päättyneen, mutta kun muut koirat olivat sopivasti pöläytelleet tietolintuja (fasaaneja) maastoon, niin tuomari halusi Vekun vielä kokeilevan. Heti kun Vekku sai komennon hakuun, niin se lähti painelemaan suorinta tietä siihen suuntaan mihin yksi tietolintu oli lentänyt. Mutta ennen tietolintua olikin toinen lintu matkalla jonnekin, ja sattui Vekun reitille, joten siitä kunnon törmäys ja peräänmeno, ja koe oli meidän osalta taputeltu. Lopputulokseksi tuli siis AVO 0 (30 p.).

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa penturyhmäläisten kanssa touhuamista. Pääasiallisesti harjoiteltiin hakua tai paremminkin sitä, että kuinka sitä hakua opetetaan. Ensimmäisen harjoituksen aikana Sani ajatteli, jotta mitäs helkkaria me tätä peltoa mennään laidasta toiseen, kun kaverit on jo sen kertaalleen tehnyt. Neiti siis paineli suorinta tietä sinne missä kaverit oli. Tässä olikin siis hyvä tilaisuus muistuttaa, että mitäs se oikein tarkoittikaan, kun emäntä siihen pilliin viheltää. Toinen harjoittelukerta menikin sitten jo paljon paremmin. Muuten sunnuntai menikin sitten edellisten päivien tapahtumia kertaillessa, ja palautellessa Sanin kanssa noudon saloja mieliin. Nouto kun on ollut hampaiden vaihtumisen vuoksi hieman tauolla

sani_ja_emanta_mpv14

Hymyssä suin kuunnellaan ohjeita

Kokonaisuutena Münsteripäivät olivat jälleen kerran todella mukava tapahtuma. Ensi vuonna olisi tavoitteena osallistua Sanin kanssa kokeeseen, jos vain neidin kyvyt ja koulutustaso ovat sen tasoisia. Mutta sen näkee sitten ensi syksynä, mikä tilanne oikein on. Vekun kanssa metsästetään niin paljon kuin vain mahdollista. Kokeisiin ei enää lähdetä, jos ei ihmeparantumista peräänmenon suhteen tule. 🙂

Viikonloppuna saimme myös mukavia uutisia Teuvan suunnalta, jonne viime keväänä muutti ykköspentueen pienimmäinen Siru, jolle oli saatu ensimmäinen kaato! Onnittelut Sirulle ja taustajoukoille kaadosta! Siitä se ajavan koiran ura urkenee. 🙂

sirun_eka_kaato

Siru kaadolla

Vesityökoe

Ja niin se oli taas aika lähteä kokeilemaan, että kuinkas ne vesityökokeet emännän ja Vekun osalta tänä vuonna sujuu. Tänä vuonna ajateltiin yrittää vesitöitä ensimmäisen kerran 31.7. Sulvan kokeessa, koska sitten jäisi vielä oman seuran seuraavan viikon kokeet varalle, jos pisteitä ei tulisikaan. Pari kertaa kyseisellä paikalla on tullut treenattua ja todettua, jotta veteen meneminen tapahtuu Vekulla siellä kymmenen kertaa nopeampaa kuin omalla treenipaikalla. Eikä herran edellisten vuosien ja alkukesän oikkujakaan (rannalle nousemista, linnun syömistä yms.) ole kyseisellä paikalla tullut vastaan. Harvinaisen hyvällä mielellä siis kokeeseen lähdettiin…

Kokeeseen osallistui yhteensä 9 koirakkoa, joista 3 oli pienimünsterinseisojaa. Vekku starttasi AVO-luokan toiseksi viimeisenä koirana. Oman suoritusvuoron kohdalle tullessa perhosten määrä vatsassa oli aika maksimaalinen. Vekun kanssa kun ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu… No, koiralle vierelle istumaan ja odottamaan, mitä tuleman pitää. Heittäjä heittää linnun hiekkamontun toisella puolella, ja lintu tömähtää maahan. Siinä taisi mielessä päästä pari kirosanaa, kun näin jo sieluni silmin, kuinka Vekku tuijottaa minua silmiin ja syö lintua hyvällä ruokahalulla. Yritettävä on, kun tänne kerran on tultu, joten ei muuta kuin ”nouda” -käskyä kehiin.

Veteenmeneminen tapahtui rauhallisesti, ja pienen harkinnan ja ilman haistelun jälkeen Vekku suuntasi suoraviivaisesti vastarannalle. Maihinnousun jälkeen pienet ravistelut, tuulesta haisua, jotta mihin se lintu jäi ja hakuun. Linnun löydyttyä Vekku ensiksi hieman pökki kuonollaan noutolintua ihan niin kuin tarkistaen linnun elottomuuden, ja sitten kysyvä katse minuun ”että mitä tälle pitikään tehdä”. Uusi ”nouda” -käsky, jonka myötä Vekku tarttui hyvällä otteella lintuun.  Mutta sitten se kokeen jännittävin hetki koittikin, kun näytti siltä, että Vekku mietti kuinka pääsisi kuivin jaloin takaisin. Siinä sitä sitten emäntä toisella rannalla puhaltaa piliin, huutaa (pää punaisena ?), ja koittaa saada vastarannalla edestakaisin menevää koiruutta luokseen. Hetkellisesti meinasi usko jo loppua siihen, että Vekku tulisi uiden lintu suussa takaisin. Juuri kun tilanne alkoi ainakin emännän mielestä näyttämään hyvinkin epätoivoiselta ison koiran isossa päässä tapahtui jotain, ja se päättikin tulla uiden takaisin. Siihen vielä päälle istuen luovutus, niin voi pojat sitä kehujen määrää, mitä Vekku sai emännältä osakseen!

Tuomari tuumasi, jotta joutuu rokottamaan yhden pisteen siitä, että Vekku ei tarttunut lintuun heti, ja että paluumatkalle lähtemisessä hieman kesti. Mutta kokeen loppusaldoksi tuli siis 4 pistettä (jonka kerroin on 4). Meillä on siis syksyn KAER-kokeita ajatellen 16 pistettä kasassa! Uurastus Vekun kanssa siis palkittiin meidän koeuran suurimmalla vesityöpistemäärällä, ja se jos mikä tuntuu hyvältä! Jopa niin hyvältä, että tippa meinasi tulla linssiin…

20140731_200759

Vesityökokeen arvostelulomake – 16 pistettä mustaa valkoisella!

 

 

Ajovoittaja 2013

Vastaa

Pari päivää on kulunut Ajovoittajasta, ja sinä aikana on kerennyt sulatella, että mitäs siellä oikein tapahtuikaan. Jo pelkästään Ajovoittajaan pääseminen oli yksi unelmien täyttymys, joten kaikki mitä sieltä oikein tulisi olisi vain plussaa. Tavoitteena olikin, että Flikkaa ei suljettaisi, kun neidillä tahtoo olla taipumuksia antaa yöjäljelle ääntä välillä vähän turhankin vuolaasti.

Ensimmäinen kisapäivä osottautui kelin ja koirien suoritusten osalta erinomaiseksi. Ensimmäisen päivän aikana 11 koiraa ajoi BEAJ-1 tuloksen! Flikalle osui kohdalle varmaan yksi parhaimmista päivistä, josta osoituksena BEAJ-1 pistein 85,38, joka on huipputulos paljaan maan tulokseksi. Lauantaipäivän koirakohtaiset pöytäkirjat löytyvät täältä. Paineet toista kisapäivää kohti alkoivat (ainakin kotijoukoilla) kasvamaan…

Toinen kisapäivä alkoi kotijoukoilla varsin hämärästi, kun Reisjärven mummolasta katkesi sähköt Eino-myrskyn takia. Keli ei Kajaanin suunnalla ollut yhtään sen helpompi. Kovan tuulen takia koiran ohjaajat sekä tuomarit saivat tehdä kaikkensa, että kaikki ajominuutit tulisi kirjattua ylös.

Flikan kohtaloksi sunnuntaina koitui tiet. Musta maa saa valkoiset jänikset juoksemaan pitkin teitä, ja siihen kun lisätään ensimmäisen kisapäivän rasitus + rankat olosuhteet, niin edellisen päivän tulos jäi kaukaiseksi haaveeksi. Vaikka pisteet oikeuttivat juuri ja juuri BEAJ-2 tulokseen, niin Flikan ansioksi täytyy mainita, että hän sai päivän aikana kaksi ajoa. Samaan pystyi 4 muuta koiraa Flikan lisäksi. Keli ja kisan rasitus näkyi siis toisen päivän tulostasossa. Sunnuntain koirakohtaiset pöytäkirjat löytyy täältä.

Loppusijoituksissa Flikka sijoittui koko kisan neljänneksi ollen samalla paras narttu koko kisassa. Kotiin tuomisina oli neljä pokaalia, joista yksi oli ”Paras haukku” -palkinto. Mestaruuden uusi Hamitan Jeri, jonka tulosvarmuus kokeissa on vertaansa vailla. Jerillä on 12 koekäyntiä (20.11.2013 mennessä), joista 9:stä on taskuun jäänyt ykköstulos! On siinä vaan kova koira…

Näin parin päivän jälkeen ymmärtää, että mitäs se meidän Flikka oikein saavuttikaan Ajovoittajassa. Vaikka mestaruus ja mitalisijat jäi saavuttamatta, niin kyllähän neidin suoritukset olivat vaan huikeita. Ja kokemuksena Ajovoittaja oli isännän mielestä aivan mahtavia! Sen kuulemma haluaa kokea uudestaan. Katseet onkin siis ajokoerintamalla kännetty ensi kauteen

Seuraava koira-aiheinen tapahtuma on Koira2013 Helsingissä 13.-.15.12.2013, johon emäntä ja Vekku lähtevät tavoittelemaan Pohjoismaiden voittaja- ja Voittaja -titteleitä yhdessä Tuulihaan Attinan ja hänen emäntänsä kanssa.

Flikka Ajovoittajan palkintojen kera, katse suunnattuna jo ensi kauteen.