Aihearkisto: Siru

Münsteripäivät 2014

Münsteripäivät alkaa olemaan meidän perheessä jokasyksyinen perinne. Tänä vuonna tekemistä olisi ollut enemmän kuin kerkesi osallistumaan, joten koirien (Sanin ja Vekun) vuorottelulle tuli siis tarvetta. Perjantaina oli (niin kuin aikasempinakin vuosina) erillaisia koulutusrasteja sekä tänä vuonna suuren pentumäärän vuoksi pentukoulu. Sani siis hyppäsi emännän matkaan, ja lähdettiin katsomaan mitä tällä kertaa olisi opittavana. Pitkälti perjantai meni kuunteluoppilaana, ja vaihdellessa kuulumisia tuttujen kanssa. Pentujen suuri määrä (joista suurin osa kotimaista tuotantoa) ilahdutti suuresti. Kyllä ensi vuonna on sitten vaan kivat Junkkari-karkelot tiedossa, kun osallistujia on todennäköisesti münstereiden (niin pienten sekä isojen) mittapuulla huikea määrä.

Lauantaina olikin sitten vuorossa Münsterikerhon mestaruuskoe, johon Vekku oli ilmoitettu. Kokeeseen lähdettiin tekemään paras mahdollinen suoritus, vaikka Vekun jarruongelmaan ei mullistavaa ratkaisua ollutkaan löytynyt. Ensimmäisessä erässä Vekun haku oli pienimuotoista ja liikaa tuppasi maajäljet kiinnostamaan. Eipä ne tuuliolosuhteetkaan kovin häävit olleet, joten ensimmäinen erä oli sanonnan mukaisesti ”paskaerä”.

Toisessa erässä Vekun haku muuttui jo ihan toisenlaiseksi vauhdin ja laajuuden suhteen. Kuultiinpa sitten ensimmäistä kertaa tuomarin suusta, että ”tuota laajemmaksi ei haun tässä luokassa tarttee enää mennä”. Ja vaikka haussa oli mukavasti tekemisen meininkiä, pysyi Vekun korvat mukavasti avoinna. Harmillisesti hyvistä, ja melkein varmoista, fasaanipaikoista ei lintua löytynyt, joten koe jatkui kolmanteen erään, joka noudatti samaa käsikirjoitusta kuin toinenkin erä.

Neljänteen erään lähdettiinkin sitten uudessa maastossa, koska yhdelläkään koeryhmän koiralla ei ollut ensimmäisen kolmen erän aikana lintukosketuksia. Sen sijaan oli nähty kolme rusakkoa, ja yksi supikoira, joka ei seuraavaa iltaa nähnyt. Tässä vaiheessa aamupäivän sumu oli hälvennyt, ja aurinko paistoi turhankin lämpimästi. Tämä näkyi heti Vekun haussa, joka muuttui ojien varsia myötäileväksi raviksi. Otti Vekku seisonnan ison laskuojan varteen, ja käskystä nostikin, mutta mitään ei kuitenkaan lähtenyt. Tai no oli lähtenyt pari tavia, mutta meidän takaa.

Neljännen erän jälkeen luulin jo meidän kokeen päättyneen, mutta kun muut koirat olivat sopivasti pöläytelleet tietolintuja (fasaaneja) maastoon, niin tuomari halusi Vekun vielä kokeilevan. Heti kun Vekku sai komennon hakuun, niin se lähti painelemaan suorinta tietä siihen suuntaan mihin yksi tietolintu oli lentänyt. Mutta ennen tietolintua olikin toinen lintu matkalla jonnekin, ja sattui Vekun reitille, joten siitä kunnon törmäys ja peräänmeno, ja koe oli meidän osalta taputeltu. Lopputulokseksi tuli siis AVO 0 (30 p.).

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa penturyhmäläisten kanssa touhuamista. Pääasiallisesti harjoiteltiin hakua tai paremminkin sitä, että kuinka sitä hakua opetetaan. Ensimmäisen harjoituksen aikana Sani ajatteli, jotta mitäs helkkaria me tätä peltoa mennään laidasta toiseen, kun kaverit on jo sen kertaalleen tehnyt. Neiti siis paineli suorinta tietä sinne missä kaverit oli. Tässä olikin siis hyvä tilaisuus muistuttaa, että mitäs se oikein tarkoittikaan, kun emäntä siihen pilliin viheltää. Toinen harjoittelukerta menikin sitten jo paljon paremmin. Muuten sunnuntai menikin sitten edellisten päivien tapahtumia kertaillessa, ja palautellessa Sanin kanssa noudon saloja mieliin. Nouto kun on ollut hampaiden vaihtumisen vuoksi hieman tauolla

sani_ja_emanta_mpv14

Hymyssä suin kuunnellaan ohjeita

Kokonaisuutena Münsteripäivät olivat jälleen kerran todella mukava tapahtuma. Ensi vuonna olisi tavoitteena osallistua Sanin kanssa kokeeseen, jos vain neidin kyvyt ja koulutustaso ovat sen tasoisia. Mutta sen näkee sitten ensi syksynä, mikä tilanne oikein on. Vekun kanssa metsästetään niin paljon kuin vain mahdollista. Kokeisiin ei enää lähdetä, jos ei ihmeparantumista peräänmenon suhteen tule. 🙂

Viikonloppuna saimme myös mukavia uutisia Teuvan suunnalta, jonne viime keväänä muutti ykköspentueen pienimmäinen Siru, jolle oli saatu ensimmäinen kaato! Onnittelut Sirulle ja taustajoukoille kaadosta! Siitä se ajavan koiran ura urkenee. 🙂

sirun_eka_kaato

Siru kaadolla