Aihearkisto: Kasvatit

Loppukauden kuulumisia

Paljon on kerennyt tapahtua viime kirjoituksen ja tämän päivän välissä. Koitetaan nyt siis hieman kootusti saada loppukauden, ja sen jälkeiset tapahtumat yhteen kirjoitukseen kerättyä.

Kasvattien edesottamuksista täytyy ensimmäisenä mainita pienen ja pippurisen possumestarin, eli Xenan, pitkään kokeeseen osallistuminen 6.2. kotimaisemissaan. Jänis sai Xenan edessä kyytiä BEAJ 1 -tulokseen oikeuttavien ajominuuttien ja ominaisuuspisteiden verran. Kokonaispisteitä kokeesta kertyi 63,67. Onnittelut Xenalle omistajineen!

Vaikka kokeisiin osallistuminen antaa tietoa koirista ja niiden ominaisuuksista, niin tärkeintä on, että koirien kanssa metsästetään. Olikin siis enemmän kuin mukava saada ykköspentujen omistajilta viestiä onnistuneista metsäpäivistä. Kiitos siis kaikille omistajille, että pidätte pentusista hyvää huolta, ja suotte heille mahdollisuuden tehdä sitä mihin ne on luotu!

Omien koirien osalta loppukausi keskittyi pitkälti Viivin kanssa metsässä käymiseen.  Ja kyllähän nyt sellaisen koiran kanssa on kiva käydä metsällä, joka viimeinkin on alkanut hakemaan. Hakeva koira myös yleensä niitä jäniksiäkin löytää ajettavaksi, joten taitoa ajamiseenkin on tullut roimasti lisää. Isäntä alkoi jo väläytellä kokeisiin osallistumisen mahdollisuudesta. Jos Viivin taidot on vielä syksylläkin samalla tasolla ja haku aina vaan maittaa, niin silloin voi jo vakavasti harkita kokeisiin osallistumista.

Nyt kun metsästys on pakollisella vajaan puolen vuoden mittaisella tauolla, keskitytään johonkin ihan muuhun. Sanille on tiedossa ainakin patsastelua Vaasan kansainvälisessä koiranäyttelyssä huhtikuun, ja eiköhän se Viivikin pääse kesän aikana johonkin näyttelyyn. Koerintamalla Sanin kanssa myös valmistaudutaan ensi syksyn koetteluihin käymällä jossain sopivassa välissä vesityökokeissa. Jännittävimpiä aikoja kuitenkin eletään Flikan kanssa, joka aloitti juoksunsa eilen. Saapa nähdä, että viliseekö meidän markilla pieniä beaglejä kesällä…

Münsteripäivät 2014

Münsteripäivät alkaa olemaan meidän perheessä jokasyksyinen perinne. Tänä vuonna tekemistä olisi ollut enemmän kuin kerkesi osallistumaan, joten koirien (Sanin ja Vekun) vuorottelulle tuli siis tarvetta. Perjantaina oli (niin kuin aikasempinakin vuosina) erillaisia koulutusrasteja sekä tänä vuonna suuren pentumäärän vuoksi pentukoulu. Sani siis hyppäsi emännän matkaan, ja lähdettiin katsomaan mitä tällä kertaa olisi opittavana. Pitkälti perjantai meni kuunteluoppilaana, ja vaihdellessa kuulumisia tuttujen kanssa. Pentujen suuri määrä (joista suurin osa kotimaista tuotantoa) ilahdutti suuresti. Kyllä ensi vuonna on sitten vaan kivat Junkkari-karkelot tiedossa, kun osallistujia on todennäköisesti münstereiden (niin pienten sekä isojen) mittapuulla huikea määrä.

Lauantaina olikin sitten vuorossa Münsterikerhon mestaruuskoe, johon Vekku oli ilmoitettu. Kokeeseen lähdettiin tekemään paras mahdollinen suoritus, vaikka Vekun jarruongelmaan ei mullistavaa ratkaisua ollutkaan löytynyt. Ensimmäisessä erässä Vekun haku oli pienimuotoista ja liikaa tuppasi maajäljet kiinnostamaan. Eipä ne tuuliolosuhteetkaan kovin häävit olleet, joten ensimmäinen erä oli sanonnan mukaisesti ”paskaerä”.

Toisessa erässä Vekun haku muuttui jo ihan toisenlaiseksi vauhdin ja laajuuden suhteen. Kuultiinpa sitten ensimmäistä kertaa tuomarin suusta, että ”tuota laajemmaksi ei haun tässä luokassa tarttee enää mennä”. Ja vaikka haussa oli mukavasti tekemisen meininkiä, pysyi Vekun korvat mukavasti avoinna. Harmillisesti hyvistä, ja melkein varmoista, fasaanipaikoista ei lintua löytynyt, joten koe jatkui kolmanteen erään, joka noudatti samaa käsikirjoitusta kuin toinenkin erä.

Neljänteen erään lähdettiinkin sitten uudessa maastossa, koska yhdelläkään koeryhmän koiralla ei ollut ensimmäisen kolmen erän aikana lintukosketuksia. Sen sijaan oli nähty kolme rusakkoa, ja yksi supikoira, joka ei seuraavaa iltaa nähnyt. Tässä vaiheessa aamupäivän sumu oli hälvennyt, ja aurinko paistoi turhankin lämpimästi. Tämä näkyi heti Vekun haussa, joka muuttui ojien varsia myötäileväksi raviksi. Otti Vekku seisonnan ison laskuojan varteen, ja käskystä nostikin, mutta mitään ei kuitenkaan lähtenyt. Tai no oli lähtenyt pari tavia, mutta meidän takaa.

Neljännen erän jälkeen luulin jo meidän kokeen päättyneen, mutta kun muut koirat olivat sopivasti pöläytelleet tietolintuja (fasaaneja) maastoon, niin tuomari halusi Vekun vielä kokeilevan. Heti kun Vekku sai komennon hakuun, niin se lähti painelemaan suorinta tietä siihen suuntaan mihin yksi tietolintu oli lentänyt. Mutta ennen tietolintua olikin toinen lintu matkalla jonnekin, ja sattui Vekun reitille, joten siitä kunnon törmäys ja peräänmeno, ja koe oli meidän osalta taputeltu. Lopputulokseksi tuli siis AVO 0 (30 p.).

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa penturyhmäläisten kanssa touhuamista. Pääasiallisesti harjoiteltiin hakua tai paremminkin sitä, että kuinka sitä hakua opetetaan. Ensimmäisen harjoituksen aikana Sani ajatteli, jotta mitäs helkkaria me tätä peltoa mennään laidasta toiseen, kun kaverit on jo sen kertaalleen tehnyt. Neiti siis paineli suorinta tietä sinne missä kaverit oli. Tässä olikin siis hyvä tilaisuus muistuttaa, että mitäs se oikein tarkoittikaan, kun emäntä siihen pilliin viheltää. Toinen harjoittelukerta menikin sitten jo paljon paremmin. Muuten sunnuntai menikin sitten edellisten päivien tapahtumia kertaillessa, ja palautellessa Sanin kanssa noudon saloja mieliin. Nouto kun on ollut hampaiden vaihtumisen vuoksi hieman tauolla

sani_ja_emanta_mpv14

Hymyssä suin kuunnellaan ohjeita

Kokonaisuutena Münsteripäivät olivat jälleen kerran todella mukava tapahtuma. Ensi vuonna olisi tavoitteena osallistua Sanin kanssa kokeeseen, jos vain neidin kyvyt ja koulutustaso ovat sen tasoisia. Mutta sen näkee sitten ensi syksynä, mikä tilanne oikein on. Vekun kanssa metsästetään niin paljon kuin vain mahdollista. Kokeisiin ei enää lähdetä, jos ei ihmeparantumista peräänmenon suhteen tule. 🙂

Viikonloppuna saimme myös mukavia uutisia Teuvan suunnalta, jonne viime keväänä muutti ykköspentueen pienimmäinen Siru, jolle oli saatu ensimmäinen kaato! Onnittelut Sirulle ja taustajoukoille kaadosta! Siitä se ajavan koiran ura urkenee. 🙂

sirun_eka_kaato

Siru kaadolla

Loman alkutohinoita

Kaksi viikkoa on keretty lomaa jo viettää, ja senpä takia kuulumisten päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Paljon mainitsemisen arvoista on kerennyt tapahtumaan, joista tässä (toivottavasti) tärkeimmät…

Loma alkoi siis Sanin pentuetapaamisella perjantaina 8.8, joka oli tuttuun tapaan Vehniällä Vakkerin Timon ohajuksessa. Tapaamisen tarkoituksena olikin siis katsastaa, että miten edellisellä kerralla saadut ”laiskanläksyt” on oikeen opittu, ja kuinka pitkälle tällä kertaa pennut kyyhkyjen perässä kirmaa (jos nyt ylipäätään lähtevät perään). Omaksi iloiseksi yllätykseksi sain huomata, että vaikka häiriöitä paikalla oli, niin Sani malttoi pitää korvansa auki, ja tulla luokse silloin kun pitikin. Noudon kanssa aluksi meinasi vähän takuta, kun noudettavana oli kohmeinen varis. Mutta kun variksen siivet niputettiin kiinni, niin sieltä se varis joka kerta tämän jälkeen tuli istuen luovutettuna emännälle. Ja pisteenä i:n päälle päivän päätteeksi Sani malttoi pysähtyä, vaikka kyyhkyjä laitetiin neidin nokan edestä lentoon. Hymyssä suin taittui siis kotimatka, kun kerrankin tunsi kouluttaneensa koiraansa tähän asti oikein. 🙂

Seuraavan päivän (lauantai 9.8.) agendassa olikin matka kohti pääkaupunkiseutua ja Maailman Voittaja -näyttelyä Vekun kanssa. Münstereiden arvostelu oli merkitty alkavaksi sunnuntaina klo 9.00, joten viisainta oli suunnata lähelle ”pelipaikkaa” jo edellisenä päivänä. Menomatkaan saimme sisällytettyä vierailun Flikan tyttären Millan luona Espoossa. Vastassa meitä olikin iloisesti häntää heiluttava kompaktin kokoinen beagletyttö, joka beaglemäiseen tapaan rakasti rapsutuksia. Ei voi kuin sanoa, että ihana koira aivan huipulla luonteella!

Sunnuntaina hyvissä ajoin suuntasimme Espoon majapaikasta kohti Messukeskusta, jotta välttäisimme mahdolliset Maailman Voittajasta aiheutuvat ruuhkat. Olihan kokonaisuudessa näihin karkeloihin ilmoitettu yhteensä yli 21 000 koiraa! Pikkumünstereitä oli ilmoitettu yhteensä 30, joka on hieno määrä. Enemmänkin olisi voinut olla, jos näyttelypäivä ei olisi osunut juuri kyyhkymetsästyksen aloituksen kanssa samalle päivälle. Tuomarina toimi saksalainen Horst Kliebenstein, joka antoi Vekulle laatuarvosteluksi EH:n ja sijoittaen sen luokkansa neljänneksi. Tämän reissun jälkeen mielessä jo pidemmän aikaa pyörinyt Vekun näyttelyuran ”telakoiminen” on enemmän kuin varmaa. Nyt keskitytyään metsästykseen ja kokeisiin. Jos vaikka niin hassusti kävisi, että Vekun ”jarruvika” korjaantuisi, ja herralle saataisiin koetulos. 😉

Pentuetapaamisen ja MV-keikan jälkeen oltiin enemmän kuin onnellisia, että loma todellakin alkoi. Sen verta rankkoja tuollaiset reissut on sekä koirille että ihmisille, jotta lepoa niiden jälkeen tarvitsee. Viikko hurahtikin siis elpyessä ja valmistellessa tulevaa häkin laajennusta, sekä valmistautuessa lauantaina 16.8. pidettävään Mustasaaren ryhmänäyttelyyn. jonne Viivi oli ilmoitettu. Näissä karkeloissa myös Lilli tekisi ensiesiintymisensä näyttelyissä.

Mustasaaren ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 10 beagleä, joista kolme (Viivi, Lilli ja Astalan Xena) esitettiin narttujen junnuluokassa. Tuomari Sakari Poti tuumasi Lillistä näin: ”Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Hieman kevyttyyppinen. Kevyt, oikealinjainen pää. Tiivis runko. Hyvät kulmaukset. Raajaluusto kehittyy vielä. Hyvä karva. Pysty häntä. Tyypikäs liike. Miellyttävä pirteä luonne” Näiden sanojen myötä laatuarvosteluksi tuli EH.

Viivistä Poti sanoi näin: ”Keskikokoinen. Erinomaiset mittasuhteet. Hieman kevyt kaunispiirteinen pää. Erinomainen runko- ja raajarakenne. Pysty häntä. Pitkä karkea karva. Kevyt kimmoisa liike. Miellyttävä luonne.”Ja kappas kehveliä laatuarvosteluksi tuli ERI. Ennalta asetetut tavoitteet ylittyivät siis jo tässä vaiheessa roimasti. Sitten kun junnujen kilpailuluokassa Viivi tuli ensimmäiseksi saaden SA:n, ja Lilli kolmanneksi, niin johan oli hymy herkässä. Paras narttu kehässä Viivi sijoittui oikeutetusti toiselle sijalle Astalan Pepperin jälkeen saaden varasertin, josta osattiin olla enemmän kuin tyytyväisiä.

IMG_4743_3

Viivin hymyilevä poseeraus

Sunnuntaina suuntana olikin sitten jo Lestijärvi, ja pidempi rupeama mökkimaisemissa. Keskiviikkona olisi sitten se meidän hartaasti odottama sorsastuksen aloitus. Tämä aloitus osottautuikin tänä vuonna varsin runsaslintuiseksi. Lintuja lensi ensimmäisen tunnin aikana niin paljon ja isoissa parvissa, jotta ei oikein tiennyt mitä lintua olisi ampunut. Sehän meni sitten roiskimiseksi, joka ei näkynyt muuta kuin mustelmina olkapäässä. Onneksi tiputuksiakin tuli, ja näin Vekku pääsi tekemään pari vesinoutoa, joista toinen jää kyllä ikuisesti mieleen.

Vekku näki hyvin, kun isäntä sai tiputettua tavin. Jotta lintu ei menisi hukkaan laittoi emäntä koiran tekemään työtään. Reippaalla veteenmenolla koira lähti hakemaan lintua n. 30 metrin päästä. Juuri ennen kuin Vekku pääsi tavin luokse se päätti sukeltaa. Siinäpä koira sitten ihmetteli, jotta mihin se oikein katosi. Sen verta se oli kuitenkin siipeensä saanut, jotta sukellus ei kestänyt kuin pari sekuntia, ja se nousi heti koiran selän takaa pintaan. Pilliin lyhyt vihellys, jotta Vekku tajusi kääntää rintamasuuntaansa, ja samassa kun Vekku tavin näki, se sukelsi uudestaan. Kolmannen tavin sukelluksen jälkeen Vekku tajusi, mitä oikein tapahtuu ja sen myötä alkoi laittamaan päätään pinnan alle. Olisikohan ollut tavin viides sukellus, niin Vekku sai sen kiinni veden alta. Meidän veteen vain pakon edestä ennen mennyt münsteripoika oppi sukeltamaan tuosta vaan! Kyllä lämmin riista tekee koiralle vaan ihmeitä. 😉

Mökkiviikon aikana käytettiin myös muita koiria paitsi Flikkaa, joka ”kärsi” juoksusta, metsässä hakemassa tuntumaa tulevaan kauteen. Vekun hakuun on tullut aivan uutta draivia, jota on mukava seurata. Ja onpa jopa pari onnistunutta riistatyötä pysähtymisineen päivineenkin nähnyt päivänvalon. Mutta hankalahan se on metässä pyyn perään mennä, joka katoaa näkyvistä hyvin äkkiä…. Sanin metsäreissuissa on näkynyt pentumainen hömpötys, joissa kuitenkin korvat pysyy auki. Viivi avasi äänen myös tälle kautta, mutta hakuun tarvitaan lisää itsevarmuutta ja sitä myötä laajuutta, jotta jänikset ihan oikeasti alkavat löytymään. Mutta eiköhän tämä korjaannu, kun neiti saa lisää metsässä vietettyjä tunteja.

Flikan kausi korkattiin eilen, ja tarkoitus oli vain hieman antaa koiralle liikuntaa. No se hieman muuttui reiluksi 15 metsässä juostuksi kilometriksi ja reilun tunnin ajoksi… Mutta minkäs sille voi, jos tykkää ajaa. 😉

Xena Forssan näyttelyssä

Forssassa järjestettiin 28.-29.6. kaikkien rotujen näyttely, johon Xena oli ilmoitettu tavoittelemaan näyttelytulosta. Sopivasti sattuikin, että juuri sunnuntaina 29.6. jolloin ryhmän 6 rodut olivat näytillä, ykköspentue täytti tasan 15 kuukautta. Sehän tarkoitti siis sitä, että jos näyttelytulokseksi tulisi H tai parempi, niin sen avulla voisi jo tulevaisuudessa hakea KVA-titteliä, kunhan tarvittavat koetulokset on vaan kasassa.

Tuomarina beagleille toimi Maija Mäkinen, joka pienestä ja pippurisesta Xenasta sateisessa säässä tuumasi näin: ”Feminiininen nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Pieni, sievä narttumainen pää. Hyvä kallo, korvat, silmät. Kuono voisi olla hieman täyteläisempi. Vahva purenta. Niukasti kulmautunut etuosa ja lyhyt kaula (?). Ikäisekseen hyvä runko. Sopivasti kulmautunut takaa. Hyvä luusto ja käpälät. Tässä kehitysvaiheessa hieman takakulmautunut. Hyvä häntä. Korkea, läpsyttävä etuaskel. Hieman ahdas tajaa, mutta liikkuu hyvin reippaasti ja ryhdikkäästi ja pääsee hyvin eteenpäin. Viehättävä tempperamentti.” Laatuarvostelu: JUN H

Onnittelut Xenalle isäntäväkineen näyttelytuloksesta! Mukavaa on myös se, että Xena tullaan näkemään näyttelyissä tälle kesälle vielä pariin otteeseen. Toivottavasti sitten kelit ovat suosiollisemmat, jotta neidin ei tarvitse nostella etutassujaan märässä maassa. 😉

Vaasa KV + Kaataja-kisa

Viime viikonlopun toimintasuunnitelmassa oli lauantaina ja sunnuntaina Vaasan kansainvälinen koiranäyttely, johon Vekku ja Viivi oli ilmoitettu, sekä isännällä lauantaina SJML Cupin Kaataja-kisa Espoossa.

Lauantaina isännän aamu alkoikin jo varsin aikaisin, kun Kauhajoella hänen piti olla jo puoli kuuden aikaan. Eipä se emännänkään aamu mitenkään myöhään alkanut, kun kuudelta oli kello jo soimassa, jotta aamulla kerkeää aamupalan syödä, pakata tarvittavat kamat näyttelyä varten + lapsille, sekä suorittaa lasten sijoittamisen päiväksi mummolaan.

Münstereitten tuomarina toimi näyttelyssä Aila Lehmussaari, kenestä aikaisempaa kokemusta ei ollut. Ensivaikutelma hänestä oli… no, hieman tiukkapipoinen. Siitä huolimatta Vekun kanssa kehään mentiin reippaalla ja rennolla mielellä. Arvioinnin erittäin mielenkiintoiseksi teki se, että mukana oli tuomariharjoittelija, joka myöskin tutkiskeli Vekkua. Lopullinen arvostelut kuullosti sitten tältä: ”Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään linjat, hyvät korvat. Hyvä ylälinja. Kaunis häntä. Kovin kevyt rintakehä, saisi ulottua kyynärpäihin. Sopiva raajaluuston voimakkuus. Kyynärpäät työntyvät ulos. Polvikulma ok. Liikkuu hyvin. Hyvä karva. Luonne ok.” Tällä arvostelulla irtosi EH, ja avoimen luokan voitto (kun näyttelyyn ei oltu ilmoitettu muita pikkumünstereitä kuin Vekku).

Vaikka lauantaina ei Vaasan näyttelystä mainetta ja mammonaa tullut, niin isännällä oli sihti kohdillaan Kaataja-kisassa. Kauden ensimmäinen kisa, ja hopealle sijoittuminen ei todellakaan ole häpeä. Kokonaisuudessa kisan tulokset löytyy täältä. Tästä on siis hyvä jatkaa seuraavaan koitokseen Jussi Cupiin, joka pidetään Kauhajoella 3.5.2014.

Kasvattimme Xena oli lähtenyt lauantaina isäntäväkensä kanssa harjoittelemaan Match Show’hun kehäkäyttäytymistä ja esiintymistä. Lopputulos oli huikea oman luokan (pienet koirat) punaisten voitto ja BIS 2! Onnittelut vielä Xenalle, händlerille ja taustajoukoille.

zena_match_show_bis2

Xena ja huikea määrä palkintoja

Sunnuntaina oli sitten ajavien koirien vuoro sipsutella kehässä. Karkeloihin oli ilmoitettu mukaan myös suomenajokoira Tuulihaan Attina, joka metsästää sitä viimeistään SERTiä. Suomenajokoirien ja beaglejen tuomarina toimi Aila Lehmussaari. Attinan omistajia oltiin jo keritty informoimaan tuomarin tiukasta linjasta ennen näyttelyä, mutta kukaan ei varmaan olisi uskonut, että se viimeinen SERTi jää saamatta tuomarin silmiin liian leveästä kallosta.

Beaglejä oli tähän näyttelyyn ilmoitettu 15 kappaletta, josta 4 oli junnunarttujen luokassa. Paikalle kuitenkin ilmaantui vain 3. Hieman pelko takamuksessa näyttelyyn lähdettiin, kun Viivi oli juuri aloittanut ensimmäisen juoksunsa. Sitä kun ei koskaan tiedä, että mitä neiti voi päähänsä saada. Kauniisti neiti kuitenkin esiintyi, ja tällä kertaa olisi saattanut jopa tulla se luokkavoitto, kun kaksi edellistä kanssakisaaja olivat saanet laatuarvosteluksi H:n. Mutta tuomaripa takertui Viivin häntään, jota hän väänsi ja käänsi, mietti ja tuumaili, kyseli mahdollisista tapaturmista, ja taas mietti. Arvostelun hän saneli näin: ”Mittasuhteiltaan oikea, kevyt narttu, jolla oikealinjainen kevyt pää. Hyvä ylälinja. Tiivis runko. Kokonaisuuteen sopiva raajaluusto ja kulmaukset. Liikkuu keveästi. Hyvä karva. Hännässä aivan päässä nikamat liittyneet tiiviisti yhteen ja siinä lievä mutka.” Ja kerta tuomari Viivin hännästä omasta mielestään häntämutkan löyti, niin laatuarvosteluksi tuli HYLätty.

Tiedossamme on ollut, että Viivin häntä ei ole aivan ykköslaatua, mutta häntämutkaksi me emme ole sitä kategorisoineet. Ja kun kerta kahdelta tuomarilta, jotka hännän ovat kuitenkin tutkineet, on EH saatu, niin asian aateltiin olevan ok. Mutta kerran tällainen arvio Viivin hännän tilasta nyt saatiin, niin haluamme tietää, että mitä siellä oikein on. Aika röntgeniin on siis varattu, jossa kuvataan häntä kokonaisuudessaan sekä lonkat. Tämän jälkeen olemme siis viisaampia monen asian suhteen…

Ykköspentue 1 vuotta!

Vuosi sitten 29.3.2013 oli pitkäperjantai. Flikka alkoi olemaan erittäin turpeassa kunnossa, ja merkkejä tulevasta synnytyksestä alkoi jo olemaan ilmassa. Kun mitään ei kuitenkaan puoleen päivään mennessä ollut tapahtunut, niin emäntä päätti lähteä Vekun kanssa päästelemään vähän höyryjä kestohangille (joista tänä vuonna ei ole edes voinut unelmoida). Olimme jo suuntaamassa Vekun kanssa autolle siinä kahden aikaan, kun puhelin soi. Vesku soitteli kotoa, ja kyseli varovasti, että olenko milloin tulossa kotiin. Oli kuulemma vähän liian monta liikuvaa osaa (lue: pojat ja synnyttävä koira), kun ensimmäinen pentu oli jo syntynyt. Ei muuta ku nopeasti autolle ja kotia kohti.

Voi sitä ilon ja onnen määrää, joka aina vaan kasvoi, kun uusi pentu syntyi. Jokaisen pennun kohdalla oma jännitysmomenttinsa oli se, kun selvitimme sukupuolen. Ennakkovarauksia kun oli uroksista tehty enemmän kuin tarpeeksi ja nartuista vain yksi. Mutta näinhän siinä tuppaa useimmiten käymään, että sukupuolijakauma menee sitten aivan toisella tapaa kuin olisi ”tarve”.

Loppujen lopuksi pentulaatikossa tuhisi 7 pientä ajurin alkua, 2 urosta ja 5 narttua. Mutta niin kuin monesti koirien synnytyksien kanssa, niin mekin jouduimme luopumaan yhdestä pennusta. Tämän pieni narttu syntyi kuolleena eläinlääkärin antamien lääkkeiden avustuksella seuraavan vuorokauden puolella klo 3.30. Luultavimmin sen istukka oli ironnut ennen aikojaan, jonka takia väsynyt emä ei jaksanut sitä heikkojen supistusten takia ponnistaa ulos.

Mutta nyt nämä meidän ykköspennut ovat 1-vuotiaita junioreita, joista meidän tietojemme mukaan on kehkeytymässä hienoja jäniksen juoksuttajia. Eli perimmäinen tässä pentueessa tuntuisi täyttyvän. Innolla jäämme odottamaan ensi kautta ja tämän pentueen edesottamuksia.

Onnea Lillemor, Milla, Siru, Viivi, Xena, Mosku ja Vili!

Pentuja

SBJ:n vuosikokous ja päänäyttely

Tänä vuonna Suomen Beaglejärjestön vuosikokous ja päänäyttely järjestettiin Ähtärissä 15.-16.3. Meidänkin perheestä lähdettiin Viivin, isännän ja emännän voimin edustamaan. Olipa Veskulla vähän niitä velvollisuuksiakin, kun järjestäjänä oli kuitenkin Etelä-Pohjanmaan Beagle ry. Myös Xena saapui isäntäväkensä kanssa paikalle.

Kun isännät istui vuosikokouksessa, niin emännät lähti koiruuksien kanssa lenkille. Kauniissa säässä tehdyn reippailun aikana kerkesimme vaihdella Marin kanssa kuulumisia, ja vertailla siskoksia. Siskokset Viivi ja Xena on kyllä kaksi eri puusta veistettyä nuorta neitiä, jotta välillä ei tiedä, että onko ne samasta pentueesta vai ei. Mutta kuitenkin niissä on jotain samaa, ja molemmat on omalla tavallaan todella suloisia ja sopusuhtaisia, mitä nyt päät voisivat olla numeron taikka kaksi suurempia.

viivi_ja_xena

Xena takana ja Viivi edessä

viivi_ja_xena2

Mikäs siellä meni?

Lauantai menikin siis todella rattoisasti pääasiallisesti jutellen koirista, ja loppujen lopuksi tulikin hieman kiirus juhlaillaliselle. Juhlaillallista vietettiin 40 vuotiaan Etelä-Pohjanmaan Beagle ry:n kunniaksi. Juhlimista hieman rajoitti se, että aamulla piti ensimmäisten joukossa suunnata näyttelypaikalle.

Päänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 78 koiraa, joista 5 pentua, 33 urosta ja 39 narttua. Viivi ja Xena oli ilmoitettu junioriluokkaan, jossa kilpasiskoja oli heidän lisäkseen 10. Mutta ennen tyttöjen esiintymisvuoroa oli hyvää aikaa katsella urosten kehien etenemistä, ja löytää sieltä komeita metsästyskäytössä olevia koiria, sekä kasvattaa omaa jännitystä ennen kehään menemistä.

Kehään mentäessä jännitys oli siellä omalla tutulla tasollaan eli perhosia pörräsi sopivasti vatsan pohjalla. Viivin esiintyminen meni jälleen kerran oikein hienosti, ja neiti jaksoi hienosti seistä paikallaan (mitä nyt välillä piti vähän levähtää istualtaan). Tuomari Matti Palojärvi arvosteli kaikkien koirien liikkeitä tarkasti, ja senpä takia kehässä joutuikin pyörähtelemään useamman kierroksen. Viivistä hän tuumasi näin: ”Mittasuhteiltaan erinomainen. Kevytkuonoinen, oikealinjainen pää, pienehköt korvat. Kuiva kaula, selällä hieman painumaa. Riittävä raajaluusto ja kulmaukset, raajat oikea-asentoiset. Hyvä karvapeite ja häntä. Kevyt liike. Miellyttävä luonne.” Tällä arvostelulla laatuarvosteluksi tuli erittäin hyvä.

viivi_istuu

Oho… Viivi istahti

Viivin jälkeen oli heti Xenan vuoro, ja händleriä mietitytti, että kuinkahan kunto kestää. Olihan tuomari ystävällisesti yleisölle kertonut arvionsa Viivistä samalla, kun juoksutti meitä kehää ympäri. Tämä näyttely oli Xenan ensimmäinen, jota ei kyllä esiintymisestä huomannut, koska se meni niin sujuvasti. Kotiläksyt näyttelyihin valmistautumisesta oli tehty siis paremmin kuin hyvin.

Ja tässä Xenan arvostelu, jolla irtosi myös erittäin hyvä. ”Mittasuhteiltaan erinomainen. Kevyt pää, kuiva kaula, hyvä selkä. Riittävä raajaluusto, niukahko polvikulma. Raajat oikea-asentoiset, hyvät käpälät. Erinomainen karvapeite, hyvä häntä. Joustava liike, miellyttävä luonne.”

xena_pose

Xenan pönötys

Emme voineet olla kuin tyytyväisiä näihin arviointeihin, koska kyllähän kilpasiskoissa ja -veljissä niin kovatasoisia koiria oli, jotta tämä oli meille enemmän kuin osasimme edes odottaa. Kyllähän näissä meidän mettäläisissä on vissi ero näyttelypuolen koiriin, jotka ovat joka suhteessa suurempia. Ja se ei välttämättä rodun kannalta ole hyvä juttu. Harmi, että tuomari ei mitannut lainkaan koiria, koska muutamasta koirasta jäi sellainen mielikuva, että ne voisivat olla beaglen ihannekorkeuden (33-40 cm) yläpuolella.

Kokonaisuutena koko viikonloppu oli todella mukava. Mutta kyllähän tällaisissa tapahtumissa tuppaa univelkaa tulemaan, joten sunnuntai-iltana oma sänky oli taivaallisen mahtava paikka.

IMG_3863_2

Ja tässäpä vielä Viivin poseeraus kotona kuvattuna.

 

Helmikuun kuulumisia

Vastaa

Paljon on kerennyt tapahtua tässä viimeisen parin kuukauden aikana. Metsästyskausi saatiin päätökseen mukavasti loman merkeissä, joten koirat saivat vielä jahdata täysillä viimeiset päivät. Keleissä ei ollut muuten mitään vikaa, mutta musta maa sai jänikset pysymään viimeiseen asti paikallaan, joten ajoja ei pahemmin kuultu. Näin ollen myös haave Viivin ensimmäisestä kaadosta jäi myös haaveeksi.

IMG_3459

Lepäilyä metsäpäivän jälkeen

IMG_3460

Ei tullut kaatoa, ei…

Viivin näyttelyura saatiin kuitenkin korkattua. Ensimmäisen kerran Viivi pyörähteli kehässä Maalahdessa Match Show’ssa 2.2. Näistä karkeloista ensimmäisessä pariesiintymisessä Viivi pokkasi punaisen nauhan, mutta punaisten yhteiskehässä ei sijoitusta tullut. No, olihan pentuluokassa yhteensä 40 osallistujaa, joista n. 20 sai punaisen nauhan, ja neljä niistä sijoitetaan, joten ei mikään ihmekkään. Vekku osallistui myös elämänsä ensimmäistä kertaa ”mätsäreihin”, ja oli isojen koirien luokassa SIN2.

Virallisten näyttelyiden ensiesiintyminen tapahtui Laihialla 22.2. Beaglejä oli ilmoitettu kokonaista kolme kappaletta, ja kaikki olivat narttuja, joista kaksi junnuluokassa (Viivi ja Ruka-Ahon Helmi). Hieman meinasi emännän vattassa olla perhosia sen suhteen, että kuinka meidän villivarsa malttaa esiintyä. Viimeisimmät harjoitukset kun eivät olleet menneet aivan nappiin. Mutta Viivipä yllätti emännän täysin hienolla esiintymisellään. Kaupan päälle saatiin Pukkilan Tapanin hyvä (ja totuudenmukainen) arvostelu: ”Koko 36 cm. Mittasuhteiltaan oikea. Hieman lyhyt linjainen pää, jonka kuono-osa saisi olla syvempi. Tiivis ylärunko, hyvä häntä. Hieman kevyt raajaluusto, hyvät käpälät. Hyvät takakulmaukset, edestä voisi kulmautua voimakkaammin. Suorat liikkeet. Hyvä karva ja luonne.” JUN EH, JUK2

Seuraava koira-aiheinen tapahtuma on 15.-16.3. Ähtärissä, jossa pidetään Beaglejärjestön vuosikokous ja päänäyttely, johon Viivi on ilmoitettu. Menestystä tuskin tulee, mutta ollaanpahan taas yhtä kokemusta rikkaampana. Ja samoille mestoille on tulossa myös Xena isäntäväkensä kanssa. Mielenkiinnolla siis odotetaan, mitä Palojärven Matti sisaruksista tuumaa…

Ykköspentuja vierailemassa

Vastaa

Viime viikonloppuna saimme Xenan isäntänsä kanssa koko viikonlopuksi meidän vieraaksi. Vaikka olimme kesällä Xenan (tuttavallisemmin Possun) nähneet, niin innolla odotimme, että millainen nuori beaglen alku Valkeakosken kulmilla oikein majailee.

Xena osottautui huhujen vastaisesti yllättävän rauhalliseksi, rapsutuksia rakastavaksi, mutta määrätietoiseksi tytöksi. Ensimmäinen juoksu oli siis karsinut pentumaisuutta pois, joka ei isännän mukaan ollut lainkaan huono juttu. Xenan olemuksessa oli myös paljon emän eli Flikan piirteitä, niin käytöksessä kuin ulkonäössä. Mutta siitä huolimatta se oli ihan itsensä näköinen.

Xena

Lauantaina ja sunnuntaina isännät koirineen suuntasi Rajavuoren maastoon jänisajojen toivossa. Lauantaina ajot jäivät haaveeksi, kun aamulla metsään lähdettäessä alkoi satamaan lunta, joka peitti tukasti paikallaan pysyvien jänöjen yöjäljet. Sunnuntaina oli onnea ja koiria enemmän matkassa. Senpä takia päästiin kuulemaan ajoja, jossa yhdessä Flikka ja Viivi yhteistuumin antoivat jänikselle kyytiä.

Sunnuntaina metsäpäivän jälkeen tuli Lilli perheineen moikkaamaan siskoja ja mammaa. Ja kyllä riitti pienessä tuvassa vilinää, kun neljä beagleä tepsutteli menemään tutustuen toisiina. Siinä sitten yhteistuumin vertailtiin, että kuinka samanlaisia, mutta kuitenkin niin erinlaisia siskokset ovat keskenään ja emään verrattuna.

Kasvattajana erityisesti mieltämme lämmitti pentujen ihanat luonteet. Xenan ja Lillin omistajat kehuivat myös kovasti tyttöjen tervepäisyyttä, ja avoimuutta uusia tilanteita kohtaan. Mutta tästä voi myös kiitosta antaa omistajille, jotka ovat nähneet aikaa ja vaivaa koiriensa eteen, jotta ne saisivat oikeanlaisia kokemuksia oikeaan aikaan. Rakenteellisesti siskokset, ja varsinkin Viivi ja Lilli, kehittyvät vielä pitkän aikaa. Mutta vastahan heille tuli 8 kuukautta mittariin täyteen…

Viivi edessä, Xena takana ja Lilli oikealla

Siskotreffit

Vastaa

Yksi Flikan pennuista, Lilli, asustelee Mustasaaressa Antin ja Niinan hyvässä hoidossa. Vihdoinkin saimme aikaiseksi käydä heillä kylässä, ja katsomassa millainen neitokainen ja tuleva jänisten kauhu siellä oikein kasvaa ja kehittyy. Myös Viivi lähti matkaan mukaan harjoittelemaan samalla autossa yksin matkustamista. Se kun ei ole Viivin mielestä ollut erityisen kivaa.

Vastassa meitä oli intoa ja energiaa täynnä oleva Lilli, josta on kehittymässä nätti ja hieno beagle. Vaikka Viivi on välillä tuntunut mahdottomalta energiapakkaukselta, niin Lillissä sitä ylipursuavaa energiaa oli kaksinkertaisesti. Kuulemma myös itsenäisyyttä ja rohkeutta neidistä löytyy. Nämä ominaisuudet kun laitetaan yhteen nippuun, niin ne lupaa hyvää metsästystä ajatellen.

Muutamia onnistuneita otoksia siskoksista saatiin napattua, vaikka tehtävä meinasi olla mahdoton. Sen verta liikkuvaisia otuksia nämä tytöt yhdessä olivat. Kuvat Lillin ja Viivin ”vauhti-ajoista” löytyy täältä.

Tulevan viikonloppuna matkaamme Ylivieskaan, jossa ohjelmassa on kansainvälinen koiranäyttely Vekun kanssa, Johannan ja Tonin toisen pentueen (Tuulihaan B-pentue) ihastelemista sekä kaikkea muuta ei niin koiriin liittyvää.