Vuosi sitten 29.3.2013 oli pitkäperjantai. Flikka alkoi olemaan erittäin turpeassa kunnossa, ja merkkejä tulevasta synnytyksestä alkoi jo olemaan ilmassa. Kun mitään ei kuitenkaan puoleen päivään mennessä ollut tapahtunut, niin emäntä päätti lähteä Vekun kanssa päästelemään vähän höyryjä kestohangille (joista tänä vuonna ei ole edes voinut unelmoida). Olimme jo suuntaamassa Vekun kanssa autolle siinä kahden aikaan, kun puhelin soi. Vesku soitteli kotoa, ja kyseli varovasti, että olenko milloin tulossa kotiin. Oli kuulemma vähän liian monta liikuvaa osaa (lue: pojat ja synnyttävä koira), kun ensimmäinen pentu oli jo syntynyt. Ei muuta ku nopeasti autolle ja kotia kohti.

Voi sitä ilon ja onnen määrää, joka aina vaan kasvoi, kun uusi pentu syntyi. Jokaisen pennun kohdalla oma jännitysmomenttinsa oli se, kun selvitimme sukupuolen. Ennakkovarauksia kun oli uroksista tehty enemmän kuin tarpeeksi ja nartuista vain yksi. Mutta näinhän siinä tuppaa useimmiten käymään, että sukupuolijakauma menee sitten aivan toisella tapaa kuin olisi ”tarve”.

Loppujen lopuksi pentulaatikossa tuhisi 7 pientä ajurin alkua, 2 urosta ja 5 narttua. Mutta niin kuin monesti koirien synnytyksien kanssa, niin mekin jouduimme luopumaan yhdestä pennusta. Tämän pieni narttu syntyi kuolleena eläinlääkärin antamien lääkkeiden avustuksella seuraavan vuorokauden puolella klo 3.30. Luultavimmin sen istukka oli ironnut ennen aikojaan, jonka takia väsynyt emä ei jaksanut sitä heikkojen supistusten takia ponnistaa ulos.

Mutta nyt nämä meidän ykköspennut ovat 1-vuotiaita junioreita, joista meidän tietojemme mukaan on kehkeytymässä hienoja jäniksen juoksuttajia. Eli perimmäinen tässä pentueessa tuntuisi täyttyvän. Innolla jäämme odottamaan ensi kautta ja tämän pentueen edesottamuksia.

Onnea Lillemor, Milla, Siru, Viivi, Xena, Mosku ja Vili!