Viime viikonloppuna saimme Xenan isäntänsä kanssa koko viikonlopuksi meidän vieraaksi. Vaikka olimme kesällä Xenan (tuttavallisemmin Possun) nähneet, niin innolla odotimme, että millainen nuori beaglen alku Valkeakosken kulmilla oikein majailee.

Xena osottautui huhujen vastaisesti yllättävän rauhalliseksi, rapsutuksia rakastavaksi, mutta määrätietoiseksi tytöksi. Ensimmäinen juoksu oli siis karsinut pentumaisuutta pois, joka ei isännän mukaan ollut lainkaan huono juttu. Xenan olemuksessa oli myös paljon emän eli Flikan piirteitä, niin käytöksessä kuin ulkonäössä. Mutta siitä huolimatta se oli ihan itsensä näköinen.

Xena

Lauantaina ja sunnuntaina isännät koirineen suuntasi Rajavuoren maastoon jänisajojen toivossa. Lauantaina ajot jäivät haaveeksi, kun aamulla metsään lähdettäessä alkoi satamaan lunta, joka peitti tukasti paikallaan pysyvien jänöjen yöjäljet. Sunnuntaina oli onnea ja koiria enemmän matkassa. Senpä takia päästiin kuulemaan ajoja, jossa yhdessä Flikka ja Viivi yhteistuumin antoivat jänikselle kyytiä.

Sunnuntaina metsäpäivän jälkeen tuli Lilli perheineen moikkaamaan siskoja ja mammaa. Ja kyllä riitti pienessä tuvassa vilinää, kun neljä beagleä tepsutteli menemään tutustuen toisiina. Siinä sitten yhteistuumin vertailtiin, että kuinka samanlaisia, mutta kuitenkin niin erinlaisia siskokset ovat keskenään ja emään verrattuna.

Kasvattajana erityisesti mieltämme lämmitti pentujen ihanat luonteet. Xenan ja Lillin omistajat kehuivat myös kovasti tyttöjen tervepäisyyttä, ja avoimuutta uusia tilanteita kohtaan. Mutta tästä voi myös kiitosta antaa omistajille, jotka ovat nähneet aikaa ja vaivaa koiriensa eteen, jotta ne saisivat oikeanlaisia kokemuksia oikeaan aikaan. Rakenteellisesti siskokset, ja varsinkin Viivi ja Lilli, kehittyvät vielä pitkän aikaa. Mutta vastahan heille tuli 8 kuukautta mittariin täyteen…

Viivi edessä, Xena takana ja Lilli oikealla