Veskun kisakausi starttasi tänä vuonna Espoon Oittaalla pidetyssä Kaataja-kisassa 23.4.2016. Kotiintuomisina Veskulla oli oman luokkansa voitto sekä kokonaiskisan voitto, jossa luokkiensa parhaat kisasivat keskenään. Kokonaisuudessaan Kaataja-kisan tulokset löytyy täältä.
Valokuvia kisasta lyötyy alla olevista linkeistä:
Tänä vuonna Vaasan kansainväliseen koiranäyttelyyn tuli ilmoitettua vain Sani tavoittelemaan viimeistä sertiään. Sanin kanssa münstereitä oli edustamassa naapuripitäjän siskokset Trini ja Meiko. Tuomarina münstereille toimi Riitta Niemelä, jolta saatiikin mukavan kattava arvostelu.
”Erinomainen tyyppi ja koko. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Aavistuksen jyrkkä otsapenger. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta ja runko. Hieman pitkä lanneosa. Sopiva luuston vahvuus. Hyvät käpälät. Erinomainen tiivis kunto. Vaivaton, sujuva liikunta. Kaunis turkki. Miellyttävä käytös.”
Tämän hienon arvostelun tuloksena Sanille saatiin AVO ERI1 SA PN1 SERT CACIB. Näyttelyn tavoite, tai no paremminkin haave, oli siis saavutettu. ROP-kehässä ei ollut kuin voitettavaa, kun vastakkain ”kisasivat” kaverukset Meiko ja Sani. Meiko pokkasi ROPin ja Sanista tulin näin ollen VSP.
ROP Meiko ja VSP Sani, keskellä tuomari Riitta Niemelä
Sanin sertitili on siis täynnä, joten pakottavaa tarvetta näyttelyihin ei enää ole. Mutta eiköhän me neidin kanssa jossakin käydä vielä kuitenkin pyörähtelemässä…
Viime viikolla edettiin jännittäviä aikoja Flikan juoksun, ja astutusajankohdan suhteen. Edellisestä kerrasta jotain oppineena tiesimme, että mitään kiirettä progesteronitesteihin ei ole ennen kuin juoksun alusta on kulunut sen pari viikkoa.
Maanantaina Vesku suuntasikin Flikan kanssa Nurmoon Takalan eläinklinikalle, joka on lähin paikka, josta testin tuloksen saa samana päivänä. Maanantaina progesteroniarvo oli vielä normaalissa, joten se tiesi uusintakäyntiä keskiviikolle. Keskiviikkona arvo oli hieman noussut maanantaista, mutta ei ollut vielä lähelläkään LH-piikin arvoja. Eli ei muuta kuin perjantaina uudestaan… Perjantaina progesteroniarvo oli yli 7 nmol/l (LH-piikin viitearvo 6-9 nmol/l). Tämä tarkoitti siis sitä, että Flikka isännän kuskaamana lähtisi sulhon luokse Pohjois-Karjalaan lauantaina.
Itse astutukset olivat tapahtuneet nopeasti. Lauantaina kun Vesku ja Flikka olivat päässeet perille olivat isännät aatelleet, että annetaan koirien nyt hetki jalotella yhdessä ulkotarhassa. Samalla näkisi, että olisiko se aika pian otollinen. Näköjään hetki oli ollut Flikan mielestä heti oikea, ja ensimmäinen astutus oli tapahtunut. Siinäpä oli sitten isännät saaneet värjötellä ulkosalla reilut puoli tuntia varmistellen, että kaikki sujuu hyvin. 🙂 Toinen astutus tapahtui sunnuntaina ongelmitta.
Nyt siis toivotaan, että reissu oli tuloksekas ja kesäkuun alkupuoliskolla tulevat jänisajurit näkisivät päivänvalon.
Flikan juoksu alkoi viimeinkin menneellä viikolla. Eipä sitä peräpäätä ole kuin koko maaliskuu tuijoteltu, että koska tiputtaminen alkaa. 🙂 Nyt oli aika tehdä päätös siitä, että muuttuuko meidän alkuperäinen suunnitelma uroksesta vai pysytäänkö siinä. Ja kyllähän se nyt niin on, että suunnitelma pysyy samana. Flikka tullaan siis astuttamaan viikolla 14 Huuhkajan Niilolla, jos edellisestä astutuksesta saadut tiedot ja ajat pitävät tässsä tapauksessa paikkansa.
Lisätietoja pentueesta kertoo mielellään Vesa (050-3782179 / vesa.peltoniem@netikka.fi). Tulevan pentueen sukutauluun pääset tutustumaan tästä.
Paljon on kerennyt tapahtua viime kirjoituksen ja tämän päivän välissä. Koitetaan nyt siis hieman kootusti saada loppukauden, ja sen jälkeiset tapahtumat yhteen kirjoitukseen kerättyä.
Kasvattien edesottamuksista täytyy ensimmäisenä mainita pienen ja pippurisen possumestarin, eli Xenan, pitkään kokeeseen osallistuminen 6.2. kotimaisemissaan. Jänis sai Xenan edessä kyytiä BEAJ 1 -tulokseen oikeuttavien ajominuuttien ja ominaisuuspisteiden verran. Kokonaispisteitä kokeesta kertyi 63,67. Onnittelut Xenalle omistajineen!
Vaikka kokeisiin osallistuminen antaa tietoa koirista ja niiden ominaisuuksista, niin tärkeintä on, että koirien kanssa metsästetään. Olikin siis enemmän kuin mukava saada ykköspentujen omistajilta viestiä onnistuneista metsäpäivistä. Kiitos siis kaikille omistajille, että pidätte pentusista hyvää huolta, ja suotte heille mahdollisuuden tehdä sitä mihin ne on luotu!
Omien koirien osalta loppukausi keskittyi pitkälti Viivin kanssa metsässä käymiseen. Ja kyllähän nyt sellaisen koiran kanssa on kiva käydä metsällä, joka viimeinkin on alkanut hakemaan. Hakeva koira myös yleensä niitä jäniksiäkin löytää ajettavaksi, joten taitoa ajamiseenkin on tullut roimasti lisää. Isäntä alkoi jo väläytellä kokeisiin osallistumisen mahdollisuudesta. Jos Viivin taidot on vielä syksylläkin samalla tasolla ja haku aina vaan maittaa, niin silloin voi jo vakavasti harkita kokeisiin osallistumista.
Nyt kun metsästys on pakollisella vajaan puolen vuoden mittaisella tauolla, keskitytään johonkin ihan muuhun. Sanille on tiedossa ainakin patsastelua Vaasan kansainvälisessä koiranäyttelyssä huhtikuun, ja eiköhän se Viivikin pääse kesän aikana johonkin näyttelyyn. Koerintamalla Sanin kanssa myös valmistaudutaan ensi syksyn koetteluihin käymällä jossain sopivassa välissä vesityökokeissa. Jännittävimpiä aikoja kuitenkin eletään Flikan kanssa, joka aloitti juoksunsa eilen. Saapa nähdä, että viliseekö meidän markilla pieniä beaglejä kesällä…
Viime kirjoitukset meidän koirien edesottamuksista ovat keskittyneet Saniin ja sen kokeisiin. Onhan niistä toki ollut kiva kirjoitella, kun menestystäkin on tullut. Mutta eivät meidän muut koirat eli Flikka, Vekku ja Viivi ole täysin laakereillaan maannut.
Flikka on tasaisesti koko kauden käynyt metsässä kerran viikossa. Haku on ollut beaglejen mittapuulla laajaa ja ajot sujuvia. Jos ei vanha koira uusia temppuja opi, niin ei se myöskään vanhoista tavoistaan eroon pääse. Joten yöjäljelle loikuminen on ja pysyy. Äitikoiran seuraavaa juoksua tässä kuitenkin odotellaan, jotta toivottavasti päästään toteuttamaan pentuesuunnitelmaa, joka saattaa vielä muuttua…
Vekun kanssa fasaanitouhuja ei olla mahdottomasti syksyn aikana harrastettu. Tähän toki syynä on ollut se, että fasaaneja ei ole väljemmiltä alueilta oikeastaan löytynyt. Metsässä onkin sitten käyty katselemassa vähän toisenlaista riistaa, ja Vekku onkin osoittanut erinomaista kykyä löytää jänisten makuupaikat, jotka sitten myös seisotaan. Ja kun jänis sitten liikkeelle tuupataan käskystä, niin ajohaukkua kuuluu niin kauan kuin jänis vaan Vekun näköpiirissä pysyy. Tämä tarkoittaa ajomatkana 100-300 metriä. Ei Vekusta siis ajokoiraksi kuitenkaan ole. 🙂
Viivi on yllättänyt lumikelien myötä isännän positiivisesti. Se pitkään kadoksissa ollut haku on alkanut löytymään ja onpa niitä ajojakin sen myötä kertynyt melkein joka reissulta. Ajojen pituuksilla ei kyllä pääse pröystäilemään, kun vauhtia jäniksen temppujen selvittelyssä on aivan liikaa. Tämä siis johtaa esim. siihen, että pahimmassa tapauksessa paluuperän selvittelyssä palataan aina sinne asti mistä ajo on lähtenyt. Sitten kun se sivupomppu löytyy on jänikselle annettu jo niin paljon etumatkaa, joka varsinkin viime aikojen kuivissa pakkaskeleissä aiheuttaa jäljen katoamisen. Vaikka se jälki olisikin neidiltä kadonnut, niin sitkeästi siellä työmaalla on pysytty. Välillä jopa liiankin sitkeästi… 😉
Kautta on onneksi vielä reilu kuukausi jäljellä, ja kaikkien koirien kanssa metsässä käydään niin paljon kuin vain mahdollista. Katsotaan kuinka sitten juoksut sekoittaa loppukautta…
Sanin kanssa on tämän syksyn aikana tullut osallistuttua moniin kokeisiin. Edellisestä Ylivieskan kokeesta jäi hieman ristiriitaiset fiilikset, että mitenkä se Sanin avanssin laita oikeen on. Senpä takia oman seuran kokeisiin osallistuminen noin viikko ennen joulua ei ollut mitenkään itsestäänselvyys. Mutta eipä noita KAER-kokeita joka viikko omalla kylällä ole eikä niihin pääseminenkään aina käy tuosta vaan, niin eihän siinä auttanut kuin osallistua.
Keli koepäivänä oli joulukuulle poikkeuksellisen lämmin. Ilman lämpötila huiteli parin asteeen verran plussan puolella, maa oli vähän pakkasella, aurinko paistoi ja tuuli oli sopiva KAER-kokeisiin. Siihen vielä kun saa hyvän koeryhmän ympärilleen, niin johan päivän saldo oli jo tuossa vaiheessa plussan puolella.
Koemaastosta, joka oli pieni peltojen ympäröivän nevan ympäristö, ja sieltä löytyvästä riistasta (ts. fasaaneista) oli tiedossa, että ne olisivat erittäin juoksevaa sorttia. Siinä saisi siis jokainen koeryhmän koira näyttää parasta osaamistaan. Koeryhmä koostui neljästä koirakosta, joista Sani oli ainut nuortenluokan edustaja.
Sani oli kokeen aikana 3 hakuerää irti, joista jokaisessa oli riistakosketus. Juoksevat linnut jallittivat nuorta koiraa varsinkin toisen erän aikana sen minkä kerkesivät, joten siitä erästä ei jäänyt eräkertomukseen kuin maininta tuloksettomasta seisonnasta. Muuten Sani todellakin näytti parhainta osaamistaan, vaikka vastus ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tällä kertaa myös nouto meni niin kuin pitikin. Kokeen lopputulokseksi tuli NUO1 85 pisteellä! Ja voin todeta, että kyllä muuten tuntui hyvältä kuulla tuo tulos. 🙂
Seuraavan kerran Sanin kanssa startataan kokeessa ensi syksynä AVO-luokassa, jos (ja toivottavasti kun) koira on vielä lapasessa.
Tässä syksyn aikana on Sanin kanssa jo useampaan otteeseen osallistuttu kokeisiin sillä koiran ominaisuudet ovat olleet sitä luokkaa, että tulos olisi mahdollinen, jos vain sitä tarvittavaa tuuria olisi matkassa. Ylivieskassa 7.11. järjestetyissä kokeissa Sani oli viidennen kerran starttiviivalla, ja tällä kertaa koepäivä saatiin viettää Sanin kasvattajaisän Janin ja Saaga-siskon kanssa.
Sani kerkesi hakemaan kokeessa kahden erän verran. Ensimmäisessä erässä Sani esitti tyylilleen ominaista vauhdikasta hakua, mutta lintuja ei tässä erässä eteen tullut. Toisessa erässä huomasi, että edellisenä hakuvuorossa olleen koiran tekemä riistätyö ja siitä johtunut ampuminen nostatti Sanin vireystilaa. Toisessa erässä näki siis, että Sanilla oli jo hieman haun aikana ”puukko hampaissa”. Hyvällä kuviolla ja vauhdilla luovien Sani sai lopulta ison ojan varteen seisonnan. Emäntä ei heti ollut tilanteen tasalla, koska ei nähnyt Sanin seisontaa. Tuomari ja opas kuitenkin huomasivat seisonnan, ja emäntäkin tajusi tilanteen, kun kaksikko pyyhkäisi ripeällä askelluksella ohitse.
Sanin seisonnalle päästiin, ja siinä vaiheessa alkoi jännitys nousta hieman pintaan, että kuinkahan tässä käy. Pelkona ei ole ollut, että Sani menisi perään vaan se, että kuinka hyvin avanssi otetaan. Ensimmäisestä avanssikäskystä Sani lähti tekemään tuttua kuviota eli ei menekään suoraan eteenpäin, vaan lähtee jommalle kummalle sivulle. Useamman komennon ja hetken edestakaisin sahaamisen jälkeen Sani menee kuin meneekin linnulle, ja saa sen lentoon. Ja samassa kun lintu siivittää on jo neidin pylly maassa (ennen kuin emäntä edes ehtii puhaltaa pilliin). Kun tuomarin suusta kuuluu sana ”kytketään”, niin siinä vaiheessa pieni riemunkiljahdus pääsee emännän suusta. Vielä kun tuomari tuumaa, että nyt on aika jäädä odottamaan kylmän linnun noutoa, niin se on jo selvää että jokin tulos tulee. 🙂
Kylmän linnun nouto meni melkein rutiinilla. Tällä kertaa yhden pisteen verran miinusta tuli siitä, että tarttuminen lintuun ei tapahtunut heti. Mikähän siinä oikein on, että kokeissa ei voi tehdä normi noutosuoritusta, vaan aina pitää jotain vähän säätää? Mutta kaikkien säätöjen ja sahaamisten jälkeen koepäivän saldoksi tuli Sanin (ja emännän!) ensimmäinen koetulos NUO2 62 pisteellä.´Tästä on hyvä jatkaa, vaikka avanssin kanssa joudutaankin töitä vähän tekemään. 🙂
Sanin ”arvostelu” Ylivieskan kokeessa
Toinen isompi lähes ”kotinäyttely” on Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely, jonka paikaksi näyttelykalenterissa on vakiintunut lokakuun loppu. Tänä vuonna näyttely pidettiin 24.-25.10. Oman koiran näyttelyyn ilmoittamista puolsi se, että metsäkanalintujen pyyntiaika olisi ohi kaikilla niillä metsästysalueilla jonne luvat on. Hieman kieltämättä Junkkarin jälkeen harmitti, että Sani oli kyseisiin karkeloihin tullut ilmoitettua, kun ulkomuotokatselmuksessa oli kuitenkin moitittu pehmeää selkää. Mutta mentävähän oli, kun kerran ilmoittautumismaksu oli maksettu.
Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 4 münsteriä (2 urosta ja 2 narttua) ja ne arvosteli puolalainen tuomari Jan Ryk. Uroksissa ”kirkkaimmat” ruusukkeet nappasi Vekun veli Kalliovuorten Arttu. Ja vaikka omat odotukset eivät olleet näyttelyyn lähtiessä järin korkealla, mutta niin vain Sani liiteli pitkin kehää saaden kolmannen (mutta hieman turhan) SERTin ja ensimmäisen CACIBin. ROP-kehässä se ”parempi” eli VSP-ruusuke kouraan, ja matka kotia pystyi alkamaan palkintojen noudon jälkeen.
Tässäpä vielä kirjoitettuna tuomarin arvostelu Sanista: ”A little long in proportions. Excellent head. Strong neck. Good chest. Very good topline and angulations. Typical movement.” Ja sama suomeksi: ”Hieman pitkä mittasuhteiltaan. Erinomainen pää. Vahva kaula. Hyvä rintakehä. Erittäin hyvä ylälinja ja kulmaukset. Tyypillinen liike.” ERI, SA, NUK1, PN1, SERT, CACIB ja VSP.
Ensi kerran Sania nähdään sitten kun ikää on tullut mittariin se 2 vuotta. Sitä ennen koitetaan saadaa edes jonkinmoinen tulos KAER-kokeesta nuorten luokasta. Mutta ku se ei ole niin helppoa, kun tarttis sitä tuuriakin…
Tämän vuoden Junkkarista (eli mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmuksesta 9-24 kk:n ikäisille koirille) on jo kohta kuukausi aikaa. Kiirettä on mukamaste ollut, kun ei ole pientä raporttia saanut siitä kirjoitettua. Raportista toki menee kopiot rakennekatselmuskaavakkeesta ja kaer-pöytäkirjasta kera kuvien.
