Aihearkisto: Viivi

Olennaisen äärellä

Viime viikonloppuna pääsi jokainen koiruus toteuttamaan itseään siellä missä he ovat parhaimmillaan, eli metsään. Edellinen viikonloppu olikin mennyt varsin harvinaisissa merkeissä, kun kennelin isäntäväki ilman lapsia lähti turistiksi ja kannustusjoukoiksi Tuulihaan Attinalle Helsinki Winner ja Voittaja -näyttelyihin. Koirissa olikin siis energiaa enemmän kuin tarpeeksi.

Lauantaina Flikka pääsi Norjan reissusta lähtien kestäneen tauon päätteeksi metsään. Vauhtia ei siis mammasta puuttunut, ja se tuottikin kaksi hyvää ajoa ilman turhia yöjäljelle loikumisia Matkamittarissa oli päivän pääteeksi reilut 40 kilometriä, ja se kyllä näkyikin sitten kotona tuhisevana möykkynä sohvan nurkassa. Molemmat Flikan ajettavista tekivät poikkeuksellista lenkkiä, ja aluksi näyttikin siltä, että nyt se viimeinenkin järjen hiven on Flikan pasta kadonnut. Mutta mitäpä se valkoinen jänis tummaa maata vasten ei tekisi, jotta kadottaisi koiruuden kintereiltään.

flikka_ajo_20141213

Flikan toisen ajon reitti lauantaina.

Sunnuntaina oli sitten Viivin ja münstereiden vuoro lähteä metsään. Viivin haku ei ole yrityksistä huolimatta lähtenyt aukenemaan. Mutta kun neiti jäljen löytää, niin sitähän ei nuon vaan metsästä pois saakkaan. Ja erityismaininnan Viivi ansaitsee siitä, että kuinka hyvin se saa jäniksen liikkeelle. Vauhti tahtoo aina vaan ajossa ja hukalla korvata järjen, ja kun jänis ensimmäisen tempun tekee, niin putoaa Viivi matkasta. Pientä parannusta paluuperien selvittämiseen kuitenkin on tullut, ja sunnuntaina ajo kesti enemmän kuin  5 minuuttia. 🙂

viivi_ajo_20141214

Viivin sunnuntain ajokäppyrää

Sani ja Vekku olivat Vaasan münsterikavereitten kanssa pellolla päästelemässä höyryjä. Sani ja Meiko pääsivät ensiksi harjoittelemaan hakua ja noutoa. Hakuharjoittelun pääteeksi koirat saivat hetken aikaa keskenään leikkiä, ja vauhdin hurmassa todella pienellä hakemattomalla alueella juoksivat keskelle peltopyyparvea. Meikon ohjaajalla oli onneksi pilli hyvällä hollilla, joten sai puhallettua junioreille pysähtymiskäskyn. Ei kummallakaan kyllä ollut aikomustakaan mennä perään, mutta ei siitä pilliin viheltämisestä haittaakaan ollut. Siihen päälle vielä parit onnistuneet noutotreenit, niin junioreitten treenipäivä oli taputeltu. Loppupäivä olikin sitten Vekun, Minikin ja Moccan aikaa. Lintukosketuksia ei hyvästä hausta huolimatta tullut. Mutta se ei haitannut, kun ilma oli mitä loistavin tähän harrastukseen. 🙂

IMG_4607

Jäniksille kyytiä… tai sitten ei

Niin se vaan jänisjahtikausikin polkaistiin käyntiin maanantaina. Sen myötä ajavillekin koirille on alkanut kilometrejä tulemaan mittariin lisää. Maltillisesti tosin ollaan neitejä käytetty metsällä, jotta koirat ei ”palaisi loppuun” heti alkukaudesta. Ja onpa nuo säätkin taas harmillisesti ollut muutamaa astetta liian lämpöisiä pidempien metsäpäivien tekoon.

Viivillä tätä ”loppuun palamisen” vaaraa ei ole toki ollut, koska haku on… suoraan sanottuna turhankin varovaista. Jos neiti sattuu menemään yli 50 metrin päähän isännästä taikka emännästä, niin sitä on tultava hippulat vinkuen takaisin tarkistamaan, jotta eihän ne ole vaan karannut, ja vieläpä samaa reittiä. Oli toissa päivänä kieltämättä hieman onnen kantamoistakin mukana, kun sieltä reilun 50 metrin päästä lähti jäniksen poikanen, jota Viivi kyyditti huikeat (!) 3 minuuttia. Pieni jänis ei ole helppo ajettava aikuiselle koirallekaan, niin tällaiselle ajurin uran alussa olevalle se on vallan mahdoton tehtävä. Pikkuisen jäniksen toimintamallia kun kuvaa se, että sitä ei ole. Tästä pienen pienestä ajopyrähdyksestä oli kuitenkin se hyöty, että Viivin haku hieman aukeni. No, pellolla se ravasi rusakon hajujen perässä, mutta parempi sekin kuin maata kahden metrin päässä isännästä taikka emännästä ruohoa syöden. 🙂

Flikan metsäpäivinä on kilometrejä kyllä kertynyt, mutta varsinaiset ajominuutit on jäänyt vähiin. Kyllähän sinne UltraPointin mobiilisovelluksen kartalle on punaista viivaa piirtynyt, mutta pätkittäin ja haun aikana. Ei ole siis koira karvoistaan kesän aikana päässyt, ja vanhat tavat yöjäljelle ”loikumiselle” on pysynyt. Mutta sitkeästi Flikka-mamma pysyttelee työmaallaan ja koittaa sen jäniksen saada liikenteeseen hinnalla millä hyvänsä. Eiköhän niitä ajominuutteja ala kertymään, kun jänisten tämän vuoden kuviot tulee koiralle selville. 🙂

Tuleva viikonloppu meneekin sitten münsterimäisissä merkeissä eli vuosittain järjestettävän Münsteripäivien parissa. Tämä tarkoittaa siis beagletytöille lepopäiviä.

Loman alkutohinoita

Kaksi viikkoa on keretty lomaa jo viettää, ja senpä takia kuulumisten päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Paljon mainitsemisen arvoista on kerennyt tapahtumaan, joista tässä (toivottavasti) tärkeimmät…

Loma alkoi siis Sanin pentuetapaamisella perjantaina 8.8, joka oli tuttuun tapaan Vehniällä Vakkerin Timon ohajuksessa. Tapaamisen tarkoituksena olikin siis katsastaa, että miten edellisellä kerralla saadut ”laiskanläksyt” on oikeen opittu, ja kuinka pitkälle tällä kertaa pennut kyyhkyjen perässä kirmaa (jos nyt ylipäätään lähtevät perään). Omaksi iloiseksi yllätykseksi sain huomata, että vaikka häiriöitä paikalla oli, niin Sani malttoi pitää korvansa auki, ja tulla luokse silloin kun pitikin. Noudon kanssa aluksi meinasi vähän takuta, kun noudettavana oli kohmeinen varis. Mutta kun variksen siivet niputettiin kiinni, niin sieltä se varis joka kerta tämän jälkeen tuli istuen luovutettuna emännälle. Ja pisteenä i:n päälle päivän päätteeksi Sani malttoi pysähtyä, vaikka kyyhkyjä laitetiin neidin nokan edestä lentoon. Hymyssä suin taittui siis kotimatka, kun kerrankin tunsi kouluttaneensa koiraansa tähän asti oikein. 🙂

Seuraavan päivän (lauantai 9.8.) agendassa olikin matka kohti pääkaupunkiseutua ja Maailman Voittaja -näyttelyä Vekun kanssa. Münstereiden arvostelu oli merkitty alkavaksi sunnuntaina klo 9.00, joten viisainta oli suunnata lähelle ”pelipaikkaa” jo edellisenä päivänä. Menomatkaan saimme sisällytettyä vierailun Flikan tyttären Millan luona Espoossa. Vastassa meitä olikin iloisesti häntää heiluttava kompaktin kokoinen beagletyttö, joka beaglemäiseen tapaan rakasti rapsutuksia. Ei voi kuin sanoa, että ihana koira aivan huipulla luonteella!

Sunnuntaina hyvissä ajoin suuntasimme Espoon majapaikasta kohti Messukeskusta, jotta välttäisimme mahdolliset Maailman Voittajasta aiheutuvat ruuhkat. Olihan kokonaisuudessa näihin karkeloihin ilmoitettu yhteensä yli 21 000 koiraa! Pikkumünstereitä oli ilmoitettu yhteensä 30, joka on hieno määrä. Enemmänkin olisi voinut olla, jos näyttelypäivä ei olisi osunut juuri kyyhkymetsästyksen aloituksen kanssa samalle päivälle. Tuomarina toimi saksalainen Horst Kliebenstein, joka antoi Vekulle laatuarvosteluksi EH:n ja sijoittaen sen luokkansa neljänneksi. Tämän reissun jälkeen mielessä jo pidemmän aikaa pyörinyt Vekun näyttelyuran ”telakoiminen” on enemmän kuin varmaa. Nyt keskitytyään metsästykseen ja kokeisiin. Jos vaikka niin hassusti kävisi, että Vekun ”jarruvika” korjaantuisi, ja herralle saataisiin koetulos. 😉

Pentuetapaamisen ja MV-keikan jälkeen oltiin enemmän kuin onnellisia, että loma todellakin alkoi. Sen verta rankkoja tuollaiset reissut on sekä koirille että ihmisille, jotta lepoa niiden jälkeen tarvitsee. Viikko hurahtikin siis elpyessä ja valmistellessa tulevaa häkin laajennusta, sekä valmistautuessa lauantaina 16.8. pidettävään Mustasaaren ryhmänäyttelyyn. jonne Viivi oli ilmoitettu. Näissä karkeloissa myös Lilli tekisi ensiesiintymisensä näyttelyissä.

Mustasaaren ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 10 beagleä, joista kolme (Viivi, Lilli ja Astalan Xena) esitettiin narttujen junnuluokassa. Tuomari Sakari Poti tuumasi Lillistä näin: ”Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Hieman kevyttyyppinen. Kevyt, oikealinjainen pää. Tiivis runko. Hyvät kulmaukset. Raajaluusto kehittyy vielä. Hyvä karva. Pysty häntä. Tyypikäs liike. Miellyttävä pirteä luonne” Näiden sanojen myötä laatuarvosteluksi tuli EH.

Viivistä Poti sanoi näin: ”Keskikokoinen. Erinomaiset mittasuhteet. Hieman kevyt kaunispiirteinen pää. Erinomainen runko- ja raajarakenne. Pysty häntä. Pitkä karkea karva. Kevyt kimmoisa liike. Miellyttävä luonne.”Ja kappas kehveliä laatuarvosteluksi tuli ERI. Ennalta asetetut tavoitteet ylittyivät siis jo tässä vaiheessa roimasti. Sitten kun junnujen kilpailuluokassa Viivi tuli ensimmäiseksi saaden SA:n, ja Lilli kolmanneksi, niin johan oli hymy herkässä. Paras narttu kehässä Viivi sijoittui oikeutetusti toiselle sijalle Astalan Pepperin jälkeen saaden varasertin, josta osattiin olla enemmän kuin tyytyväisiä.

IMG_4743_3

Viivin hymyilevä poseeraus

Sunnuntaina suuntana olikin sitten jo Lestijärvi, ja pidempi rupeama mökkimaisemissa. Keskiviikkona olisi sitten se meidän hartaasti odottama sorsastuksen aloitus. Tämä aloitus osottautuikin tänä vuonna varsin runsaslintuiseksi. Lintuja lensi ensimmäisen tunnin aikana niin paljon ja isoissa parvissa, jotta ei oikein tiennyt mitä lintua olisi ampunut. Sehän meni sitten roiskimiseksi, joka ei näkynyt muuta kuin mustelmina olkapäässä. Onneksi tiputuksiakin tuli, ja näin Vekku pääsi tekemään pari vesinoutoa, joista toinen jää kyllä ikuisesti mieleen.

Vekku näki hyvin, kun isäntä sai tiputettua tavin. Jotta lintu ei menisi hukkaan laittoi emäntä koiran tekemään työtään. Reippaalla veteenmenolla koira lähti hakemaan lintua n. 30 metrin päästä. Juuri ennen kuin Vekku pääsi tavin luokse se päätti sukeltaa. Siinäpä koira sitten ihmetteli, jotta mihin se oikein katosi. Sen verta se oli kuitenkin siipeensä saanut, jotta sukellus ei kestänyt kuin pari sekuntia, ja se nousi heti koiran selän takaa pintaan. Pilliin lyhyt vihellys, jotta Vekku tajusi kääntää rintamasuuntaansa, ja samassa kun Vekku tavin näki, se sukelsi uudestaan. Kolmannen tavin sukelluksen jälkeen Vekku tajusi, mitä oikein tapahtuu ja sen myötä alkoi laittamaan päätään pinnan alle. Olisikohan ollut tavin viides sukellus, niin Vekku sai sen kiinni veden alta. Meidän veteen vain pakon edestä ennen mennyt münsteripoika oppi sukeltamaan tuosta vaan! Kyllä lämmin riista tekee koiralle vaan ihmeitä. 😉

Mökkiviikon aikana käytettiin myös muita koiria paitsi Flikkaa, joka ”kärsi” juoksusta, metsässä hakemassa tuntumaa tulevaan kauteen. Vekun hakuun on tullut aivan uutta draivia, jota on mukava seurata. Ja onpa jopa pari onnistunutta riistatyötä pysähtymisineen päivineenkin nähnyt päivänvalon. Mutta hankalahan se on metässä pyyn perään mennä, joka katoaa näkyvistä hyvin äkkiä…. Sanin metsäreissuissa on näkynyt pentumainen hömpötys, joissa kuitenkin korvat pysyy auki. Viivi avasi äänen myös tälle kautta, mutta hakuun tarvitaan lisää itsevarmuutta ja sitä myötä laajuutta, jotta jänikset ihan oikeasti alkavat löytymään. Mutta eiköhän tämä korjaannu, kun neiti saa lisää metsässä vietettyjä tunteja.

Flikan kausi korkattiin eilen, ja tarkoitus oli vain hieman antaa koiralle liikuntaa. No se hieman muuttui reiluksi 15 metsässä juostuksi kilometriksi ja reilun tunnin ajoksi… Mutta minkäs sille voi, jos tykkää ajaa. 😉

Heinäkuun alun puuhailuja

Heinäkuuhan on totutusti lomakuukausi, mutta meidän perheessä se menee vielä töiden merkeissä. Helteistäkin on viimeinkin päästy nauttimaan (ja kärsimään), joten pitkät lenkit ovat olleet nyt hetken tauolla, koska sopiva lämpötila sellaisille olisi keskellä yötä. Vekkua ja Sania onkin sitten käytetty uimassa senkin edestä, vaikka vesi ei olekaan Vekun lempielementti ja Sania se hieman vielä jännittää.

Viivin kanssa käytiin pyörähtämässä Seinäjoella Match Show’ssa 6.7.2014, josta kotiin tuomisina oli pienten pentujen sinisten 2. sija. Alkusähellyksen jälkeen lopputulos oli siis enemmän kuin hyvä. Virallisetkin näyttelyt on Viivin kanssa mietinnässä, mutta ilmoittautuminen on vielä tekemättä…

Heinäkuun traditioksi taitaa muodostua münsteriviikonloppu Minnan ja Jonaksen mökillä Västerhankmossa. Tällä kertaa mukaan lähti vain Sani tutustumaan naapuripitäjän ”kolleihin” Meikoon, Minikiin ja Moccaan.

Kennelliiton ”tuomio” Viivin hännästä

Tasan neljä viikkoa on kulunut siitä, että kävimme kuvauttamassa Viivin lonkat ja hännän. Lonkkalausunnothan tulevat nopeasti sähköisen tiedonsiirron ansiosta, mutta häntäkuvat laitettiin postin kuljetettavaksi Kennelliittoon, joten samanlaista ripeyttä ei ollut odotettavissa. Viime viikolla oli kuitenkin jo pakko soittaa, ja kysellä kuvien perään, jotta onko ne tulleet edes perille, kun ei alkanut mitään niistä kuulumaan. Luurin toisessa päässä oli lausunnot antava eläinlääkäri, joka tuumasi katsoneen kuvat juuri sinä päivänä. Edellisellä viikolla oli kuulemma kuvat jo ollut työlistalla, mutta niiden katsominen oli kaatunut tekniisiin vaikeuksiin. Mitään ennakkoa tulevan todistuksen sisällöstä hän ei antanut, kun kaikestahan pitää luonnollisesti maksaa… Seuraavana päivänä Omakoira-palveluun tupsahti maksu (25 e), joka saman tien maksettiin, mutta itse todistus tuli perinteisen postin kuljettamana tänään perille.

No, entäs se ”tuomio”? Siinäpä se nyt kuvallisesti alla on…

kennelliiton_paatos_viivi

Ja sama kirjoitettuna: ”Rtg-kuvat hännänpäästä kahdesta suunnasta. 4 viimeistä nikamaa ovat yhteenkasvaneet mutta nikamanvartalot ovat suoria.” Eli tämän lausunnon (ja meidän tulkinnan mukaan) Viivillä ei ole häntämutkaa! Jei! Eihän tätä päätöstä tahdo uskoa todeksi, kun oli valmistellut itsensä siihen, että häntämutkaksi se kuitenkin ”tuomitaan”.

Viivin kanssa päästään siis vielä näyttelykehään havittelemaan tulosta yli 15 kuukauden ikäisenä, ja sitä myötä jahtaamaan käyttövalion arvoa… Mutta ensiksi Viivin pitäisi kuitenkin oppia kunnolla hakemaan, ajamaan, selvittelemään hukkia… Matka on siis pitkä KVA titteliin, ja hädin tuskin vielä edes alkanut.

”Siskokset”

Reilun viikon on Sani meidän taloudessa asustellut, ja tänä aikana on tapahtunut myös unikaverin muutos emännästä Viiviin. Viivi ja Sani tuleekin hyvin toimeen, ja leikeissä alkaa olemaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Alla yksi kuvasarja neitien leikeistä, joissa Sani pääsi kokeilemaan myös ”siipiään”.

Viivin lonkka- ja häntäkuvaus

Tänään koitti se päivä, että Viivin kanssa suunnattiin kohti naapuripitäjän yksityistä eläinlääkäriasemaa lonkka- ja häntäkuvauksiin. Monta monituista hetkeä on Vaasan näyttelyn jälkeen tullut mietittyä, että mikä mahtaisi olla hännän lopullinen diagnoosi. Sitä on yrittänyt valmistaa itseään siihen, että Viivistä ei välttämättä ole jalostuskoiraksi, ja suunnitelmia tulee tehdä uusiksi monella saralla.

Viivin kanssa on erittäin mukava mennä paikkoihin, joissa on muita eläimiä ja ihmisiä, sen rauhallisen ja ystävällisen luonteen vuoksi. Sillä ei ole älytön kiire päästä tervehtimään jokaista vastaantulijaa, vaikka tervehdittyä ne kaikki kuitenkin tulee. Se ei myöskään turhaan vikise, inise taikka hauku, vaan seurailee tapahtumia mielenkiinnolla. Eläinlääkäri oli jo tuttu edelliseltä käyntikerralta, joka oli mukava yllätys, koska olin tykännyt kyseisen eläinlääkärin toimintatavoista.

Punnituksen (jonka tulos oli 10,6 kg) ja sydämen kuuntelun jälkeen oli aika laittaa neidille rauhoittavaa. Se on aina yhtä hupaisan näköistä, kun rauhoittava alkaa vaikuttaa, ja koira väkisellä yrittää pitää itsensä tässä maailmassa. Mutta niin oli tälläkin kertaa pienen beaglen pakko luovuttaa, ja laittaa maate silmät päässä pyörien.

Itse kuvauksessahan ei montaa minuuttia mennyt, jonka jälkeen eläinlääkärin kanssa yhdessä ihmeteltiin kuvia. Ensimmäisenä tarkasteltiin hännästä otettuja kuvia. Näissä kuvissa näkyy, että Viivin hännän 4 viimeistä nikamaa ovat luutuneet yhteen. Eläinlääkäri ei suoranaisesti ollut häntämutkan kannalla, mutta kyllähän sen maallikkokin näkee, että ei häntä normaali ole. Häntäkuvat lähti siis Kennellittoon lausuntopyynnön kera. Jäädään siis odottelemaan, että mikä ”tuomio” sieltä tulee…

viivi_hanta

Hännästä otetut kuvat ylhäältä ja vasemmalta

Sitten oli aika tutkailla lonkkakuvaa, jossa oli myöskin huomauttamista. Kuten kuvasta näkyy, niin reisiluun pää ei ole kauniin pyöreä eikä se ole tiiviisti lonkkamaljaa vasten. Löysyyttä oli siis havaittavissa. Eläinlääkärin arvio Viivin lonkista on C/C. Vertailun vuoksi kannattaa googlettaa lonkkakuvia, joissa näkyy terveet (A/A) lonkat. Lonkkakuva lähti siis Kennelliittoon, josta tulee virallinen lausunto (ts. näkyy jalostustietokannassa).

viivi_lonkat

Lonkkakuva

Fiilikset näiden eläinlääkärin tekemien arvioiden jälkeen eivät olleet mitenkään korkealla. Totta kai se tuntuu pahalta, että se oma koira ei olekaan fyysisesti ”ykköslaatua”, vaikka sellaista on pyrkinyt jalostamaan, ja jolla kasvatustyötä on ajateltu jatkettavan. Samaan aikaan, kun katsoi maassa makaavaa lääkehuuruissa torkkuvaa Viiviä, niin sitä ajatteli, jotta eipä sillä ole mitään väliä, jos vain koira pystyy tekemään sitä mihin se on luotukin – ajamaan jänistä. Ja toisaalta näihin lonkkakuviin tulee kuitenkin suhtautua vielä varauksella, koska Viivi on vasta 1-vuotias, joka osaltaan saattaa vaikuttaa esim. lonkkien löysyyteen.

Mutta jäädään nyt rauhassa odottelemaan, mitä Kennelliitosta oikein sanotaan…

viivi_tokkurassa

Lääkehuuruinen Viivi kuvauksen jälkeen

Vaasa KV + Kaataja-kisa

Viime viikonlopun toimintasuunnitelmassa oli lauantaina ja sunnuntaina Vaasan kansainvälinen koiranäyttely, johon Vekku ja Viivi oli ilmoitettu, sekä isännällä lauantaina SJML Cupin Kaataja-kisa Espoossa.

Lauantaina isännän aamu alkoikin jo varsin aikaisin, kun Kauhajoella hänen piti olla jo puoli kuuden aikaan. Eipä se emännänkään aamu mitenkään myöhään alkanut, kun kuudelta oli kello jo soimassa, jotta aamulla kerkeää aamupalan syödä, pakata tarvittavat kamat näyttelyä varten + lapsille, sekä suorittaa lasten sijoittamisen päiväksi mummolaan.

Münstereitten tuomarina toimi näyttelyssä Aila Lehmussaari, kenestä aikaisempaa kokemusta ei ollut. Ensivaikutelma hänestä oli… no, hieman tiukkapipoinen. Siitä huolimatta Vekun kanssa kehään mentiin reippaalla ja rennolla mielellä. Arvioinnin erittäin mielenkiintoiseksi teki se, että mukana oli tuomariharjoittelija, joka myöskin tutkiskeli Vekkua. Lopullinen arvostelut kuullosti sitten tältä: ”Oikeat mittasuhteet. Oikeat pään linjat, hyvät korvat. Hyvä ylälinja. Kaunis häntä. Kovin kevyt rintakehä, saisi ulottua kyynärpäihin. Sopiva raajaluuston voimakkuus. Kyynärpäät työntyvät ulos. Polvikulma ok. Liikkuu hyvin. Hyvä karva. Luonne ok.” Tällä arvostelulla irtosi EH, ja avoimen luokan voitto (kun näyttelyyn ei oltu ilmoitettu muita pikkumünstereitä kuin Vekku).

Vaikka lauantaina ei Vaasan näyttelystä mainetta ja mammonaa tullut, niin isännällä oli sihti kohdillaan Kaataja-kisassa. Kauden ensimmäinen kisa, ja hopealle sijoittuminen ei todellakaan ole häpeä. Kokonaisuudessa kisan tulokset löytyy täältä. Tästä on siis hyvä jatkaa seuraavaan koitokseen Jussi Cupiin, joka pidetään Kauhajoella 3.5.2014.

Kasvattimme Xena oli lähtenyt lauantaina isäntäväkensä kanssa harjoittelemaan Match Show’hun kehäkäyttäytymistä ja esiintymistä. Lopputulos oli huikea oman luokan (pienet koirat) punaisten voitto ja BIS 2! Onnittelut vielä Xenalle, händlerille ja taustajoukoille.

zena_match_show_bis2

Xena ja huikea määrä palkintoja

Sunnuntaina oli sitten ajavien koirien vuoro sipsutella kehässä. Karkeloihin oli ilmoitettu mukaan myös suomenajokoira Tuulihaan Attina, joka metsästää sitä viimeistään SERTiä. Suomenajokoirien ja beaglejen tuomarina toimi Aila Lehmussaari. Attinan omistajia oltiin jo keritty informoimaan tuomarin tiukasta linjasta ennen näyttelyä, mutta kukaan ei varmaan olisi uskonut, että se viimeinen SERTi jää saamatta tuomarin silmiin liian leveästä kallosta.

Beaglejä oli tähän näyttelyyn ilmoitettu 15 kappaletta, josta 4 oli junnunarttujen luokassa. Paikalle kuitenkin ilmaantui vain 3. Hieman pelko takamuksessa näyttelyyn lähdettiin, kun Viivi oli juuri aloittanut ensimmäisen juoksunsa. Sitä kun ei koskaan tiedä, että mitä neiti voi päähänsä saada. Kauniisti neiti kuitenkin esiintyi, ja tällä kertaa olisi saattanut jopa tulla se luokkavoitto, kun kaksi edellistä kanssakisaaja olivat saanet laatuarvosteluksi H:n. Mutta tuomaripa takertui Viivin häntään, jota hän väänsi ja käänsi, mietti ja tuumaili, kyseli mahdollisista tapaturmista, ja taas mietti. Arvostelun hän saneli näin: ”Mittasuhteiltaan oikea, kevyt narttu, jolla oikealinjainen kevyt pää. Hyvä ylälinja. Tiivis runko. Kokonaisuuteen sopiva raajaluusto ja kulmaukset. Liikkuu keveästi. Hyvä karva. Hännässä aivan päässä nikamat liittyneet tiiviisti yhteen ja siinä lievä mutka.” Ja kerta tuomari Viivin hännästä omasta mielestään häntämutkan löyti, niin laatuarvosteluksi tuli HYLätty.

Tiedossamme on ollut, että Viivin häntä ei ole aivan ykköslaatua, mutta häntämutkaksi me emme ole sitä kategorisoineet. Ja kun kerta kahdelta tuomarilta, jotka hännän ovat kuitenkin tutkineet, on EH saatu, niin asian aateltiin olevan ok. Mutta kerran tällainen arvio Viivin hännän tilasta nyt saatiin, niin haluamme tietää, että mitä siellä oikein on. Aika röntgeniin on siis varattu, jossa kuvataan häntä kokonaisuudessaan sekä lonkat. Tämän jälkeen olemme siis viisaampia monen asian suhteen…

Match Show

Palmusunnuntain ratoksi Viivi pääsi harjoittelemaan (taas) kehäkäyttäytymistä PAWS-BERRA Areenalle Match Show’n merkeissä. Oletettavissa oli, että lähestyvä Vaasan kansainvälinen koiranäyttely saattaisi nostaa osallistujamäärää, kun onhan tällainen leikkimielinen näyttely mitä parhain paikka harjoitella tulevia oikeita näyttelyitä varten. Viiviä ei enää iän puolesta voinut pentuluokkaan ilmoittaa, joten luokaksi tuli pienet koirat. Kilpasiskoja ja -veljiä oli loppujen lopuksi 25.

Ensimmäisen kierroksen pariesiintymisessä Viivin parina oli karkeakarvainen mäyräkoira, joka taisi olla ensimmäisiä kertoja kyseisessä tilanteessa. Tämä oli tietenkin siis meidän etu, koska Viivi esiintyi yllättävän itsevarmasti ja rauhallisesti, ja sen ansiosta saatiinkin siis punainen nauha. Punaisten loppukehässä tuomari jakoi porukkaa vähän pienempiin ryhmiin, joita hän sitten arvosteli ryhmänä ja yksilöinä. Tämän jälkeen tuomari kätteli ne koirakot, joiden suoritukset ei riittäneet tämän pidemmälle. Ja yllätyksekseni tuomari vain käveli meidän ohitse!

Lopulta kehässä oli kuusi osallistujaa, ja tässä vaiheessa Viivin mielenkiinto koko touhuun oli jo erittäin lähellä nollaa. Emännän makupalat eivät enää kiinnostaneet, koska niitä ei saanut heti. Viivi siis päätti etsiä makupaloja maasta, joten jokainen pieni nyppylä areenan tekonurmesta piti varulta tarkistaa, josko se olisi jotain syötävää. Liikkuminenkin rupesi Viiviä tympäsemään, ja sitten kun vielä näyttelytalutin sattui menemään Viivin mielestä väärään asentoon, niin jarruthan siinä meni päälle. Kaikista neidin kommervenkeistä huolimatta tuomari sijoitti meidät neljänsiksi, joka oli erittäin iloinen yllätys! Osallistumismaksu saatiin siis takaisin palkintopussina, joka sisälsi makupaloja, puruluun, pienen lelun, suojasukan sekä vyötärölle kiinnitettävän vetoketjullisen makupalapussin.

Nyt on siis Viivin ”viimeistelytreeni” Vaasan näyttelyä varten tehty. Emännän täytyy nyt vain muistaa, että Viivi osaa olla neitimäinen ja herkkä, kun se sille päälle sattuu. Ja vireyden ylläpitäminen on myös avainasemassa tämän tytön kanssa. Vaikka kyllä Viivi kehuja sai eräältä naiselta, jonka mielestä Viivi näytti nauttivan esiintymisestä. No, mutta kyllähän beagle nyt esiintymisestä nauttii, jos siitä saa makupaloja ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

Oma kamera jäi kotiin, koska yksin koiran kanssa ollessa matkassa, on hieman haastavaa ottaa kuvia. Mutta onneksi siellä useampi ihminen hääräsi kameran kanssa, ja muutama otos Viivistä (ja emännästä) löytyy täältä.

 

Pyöräilykauden avaus

Kerran talvi päättyi ennen kuin se kerkesi kunnolla edes alkaakaan, niin siitä on ollut se hyvä puoli, että loska-aika jäi tänä vuonna totaalisesti välistä. Näin ollen myös pikkutiet ovat olleet jo hyvässä kunnossa yllättävän aikaisin, joka on tietenkin mahdollistanut koirien pyöräilykauden aloituksen. Ei meillä vieläkään ole mitään sirkuskoiria, jotta ei ne sillä pyörällä itse aja…

Vekun kanssa pienillä hiekkateillä voi pyöräillä niin, että herra juoksee vapaasti pyörän vieressä, ja pariin otteeseen on herran kanssa jo keritty pyöräilemään. Flikan ja Viivin tottelevaisuus ei ihan ole samalla tasolla, joten neidit on flexin ”nokassa”. Vaikka beagle ei koollaan päätä huimaa, niin voimaa siinä on kuin pienessä pitäjässä. Varsinkin silloin, kun tien yli päättää juosta fasaani taikka rusakko. Tämän takia ostoslistalla on hetken ollut jo pyörään kiinnitettävä juoksutin, joka omalla ”tekniikallaan” vaimentaa nykäykset ja mahdollistaa molempien käsien käytön ohjaukseen.

Eilen sitten springeri tuli postin tuomana, ja tottahan toki sitä pitää heti päästä kokeilemaan. Asennuksen jälkeen pienenä pettymyksenä tuli kuitenkin se, että polkiessa springerin tanko osui jalkaan, vaikka sitä miten väänsi ja käänsi. Loppujen lopuksi nippusidevirityksen jälkeen ongelmaa ei enää ollut, mutta springerin ”pitää koira turvallisen matkan päässä polkimista” -ajatus ei enää toteutunut. Tästä huolimatta Viivi pääsi testaamaan laitetta, joka oli myös sen ensimmäinen kerta pyörälenkillä.

springer

Springeri (kuva: petenkoiratarvike.com)

Pieni pelko takamuksessa liikkeelle lähdettiin, notta kuinkahan tässä oikein käy… Alun (1,5 sekunnin) kulmien alta luimistelun jälkeen Viivi hoksasi, että nyt saa juosta sydämensä kyllyydestä. Ja sitähän se sitten tekikin. Ensimmäiselle pyörälenkille mittaa tuli n. 5 kilometriä, joista Viivi juoksi (täysillä) jarrutteluista huolimatta n. 4,3 kilometriä. Neiti silmin nähden nautti siitä, että sai päästellä sata lasissa. Mutta pyörän selässä istuvan kuntoa tällaiset lenkit ei kyllä kohota sitten ollenkaan, kun koira tekee suurimman työn. Kylmä vaan tuli, kun joutui istuskelemaan… No, ehkä sitten ensi kerralla (tai kesän lopussa) Viivin vauhti tasoittuu.

Kolmen koiran kanssa harrastetaan vuoropäivinä mitä milloinkin, ja tänään oli Vekun vuoro lähteä tokoilemaan kanakoirajaoston treeneihin. Vekku treenasi tänään ainoana münsterinä karkkariporukassa, ja hienosti ne meni. Alla olevassa kuvassa on meneillään viimeinen harjoitus, jossa osallistujat laitettiin maahan makaamaan, ja paikallaan piti pysyä kunnes toisin käsketään. Monenlaista häiriötä oli ympärillä (tahallista ja tahatonta), mutta jokainen koiruus malttoi paikallaan pysyä.

tokoilua

Vekku, Zulu, Kingi, Jekku, Ami ja Ola