Reilu kuukausi sitten jouduimme sanomaan hyvästit muorikoiralle eli Flikalle.

Koko kesän Flikan ruokahalussa oli aina ajoittain ollut huomattavissa muutosta. Ruoka ei siis joka päivä maistunut entiseen malliinsa. Mutta kun tilanne normalisoitui aina seuraavana päivänä, niin tästä ei sen suurempaa murhetta kannettu.

Metsästyskauden alkaessa oli kuitenkin aika kiikuttaa muoria eläinlääkäriin pahalle haisevan hengityksen, äänen katoamisen ja tämän ajoittaisen ruokahaluttomuuden takia. Eläinlääkäri teki Flikalle kliinisen tutkimuksen, jonka perusteella ei mitään hälyttävää löytynyt. Epäiltiin siis äänihuulien tulehdusta, jota lähdettiin hoitamaan antibiootti- ja kipulääkekuurilla.

Lääkekuurien päättymisen jälkeen meni muutama päivä, kun Flikan kunto romahti. Muorikoira lakkasi syömästä kokonaan, ja liikkuminenkin näytti tuottavan kipua. Ei muuta kuin soittelemaan eläinlääkärille aikaa, jota ei siihen hätään tuntunut saavan mistään. Oli siis turvauduttava päivystävään eläinlääkäriin, joka hänkin kerkesi ottamaan potilaan vastaan illalla puoli yhdeksältä.

Flikalta otetussa virtsanäytteessä oli proteiinit ns. tapissa, joka viittasi selvästi tulehdukseen joko virtsateissä taikka munuaisissa. Röntgenkuvissa ei mitään muuta poikkeavaa näkynyt, paitsi erittäin tyhjä vatsalaukku ja suolisto. Päivystävällä eläinlääkärillä ei ollut itsellään mahdollisuutta tutkia verinäytteitä, joten ne meidän tuli itse viedä laboratorioon tutkittavaksi. Tämä siis meni seuraavaan päivään.

Flikan verinäytteiden tulokset kertoivat omaa karua totuuttaan. Jokainen veren neljästä munuaisarvosta oli yli viitearvojen ja kolme näistä erittäin reilusti.
Alla Flikan arvot ja suluissa viitearvot.

Veren ureatyyppi (BUN) – 60.4 mmol/L (2.5-8.9)
Kalsium (CA) –  3.05 mmol/L (2.15-2.95)
Fosfori (PHOS) – 5.92 mmol/L (0.94-2.13)
Kreatiniini (CRE) – 553 umol/L (27-124)

Tämä kertoi siis sen, että munuaisten toimintakyvystä oli jäljellä enää n. 25 %. Oli siis aika antaa Flikan lähteä paremmille metsästysmaille, joka oli meille ainoa, mutta niin pirun raskas päätös.

Kiitos Flikka, kun opetit meille millainen beagle on parhaimmillaan metsästys- ja perhekoirana. Ikävä on suunnaton, mutta onneksi meillä on muistot.

Flikka viimeistä kertaa kotisoffalla <3