Astutusreissu Hudiksvalliin

Muutama päivä vuodenvaihteen jälkeen ne sitten alkoi, nimittäin Siirin juoksut. Kyllähän niitä oli osattu odottaa tammikuun aikana alkavaksi, mutta siitä huolimatta ne jotenkin yllättivät ja saivat miettimään, että mitä kaikkea sitä on nyt unohtanut tehdä onnistuneen astutusreissun eteen. Ensi”paniikin” jälkeen luottamus siihen, että kaikki tarvittava oli tehty sai kuitenkin tunteissa vallan. Enään ei tarvinnut kuin odottaa, että milloin olisi se oikea hetki lähteä matkaan…

Siirin juoksuista on alusta lähtien pidetty kirjaa, että milloin meno alkaa laumassa mennä sellaiseksi, että olisi oikea aika astutukselle. Tästä huolimatta päätin kuitenkin käyttää Siirin läheisellä eläinlääkärillä progesteronitestissä 9 päivää juoksujen alkamisen jälkeen. No eihän ne progetasot ollut mihinkään noussut vielä siinä vaiheessa, ja uuden progesteronitestin ottaminen olisi järkevää vasta parin päivän päästä. Tässä vaiheessa ajattelin kuitenkin luottaa omiin muistiinpanoihin sekä ”perstuntumaan” ja lähteä matkaan 12 päivää juoksujen alkamisesta.

Sunnuntaiaamuna 14.1. klo 6.38 olinkin sitten Vaasan satamassa odottamassa pääsyä Aurora Botnian kyytiin, joka veisi meidät Uumajaan, josta olisi autolla vielä 350 km siirtymä etelään Hudiksvalliin. Matka Laihialta Hudiksvalliin sujui hyvin, ja määränpäässä meitä odotettiinkin jo malttamattomana.

Ennen kuin Siiri ja Fazer pääsivät tutustumaan toisiinsa, niin minä tein tuttavuutta Fazerin kanssa. Fazer oli sellainen kuin olin ennakkotietojen perusteella saanut käsityksenkin – ystävällinen ja rauhallinen. Ulkomuodoltaan se vastasi myös pitkälti sitä, mitä olin näyttelyarvosteluista lukenut. Ainut mikä yllätti oli Fazerin koko. Se ei ollutkaan niin iso kuin olin ajatellut. Ja isolla tarkoitan säkäkorkeutta, joka silmämääräisesti katsottuna oli  54 cm luokkaa.

Fazerin ja Siirin ensitreffit sujuivat oikein hyvin. Siiristä näki, että aika oli astutukselle oikea. Fazer toimi tilanteessa alkuun hieman varovaisesti. Varmaan edellinen astuttavaksi tullut narttu ja sen äkäinen käytös vaikuttivat Fazerin toimintaan. Mutta niin vain muutaman sivuyrityksen jälkeen sihti osui kohdalleen, ja mikä helpotus se olikaan. Ei ollut ainakaan tässä mielessä turha reissu.

Seuraavalle päivälle sovitut treffit sujuivat vielä paremmin. Fazer hoiti hommansa jälleen kerran herrasmiesmäisesti, mutta tällä kertaa hyvin päättäväisesti. Se oli jo edellisenä iltana huomannut, että tämä narttu tietää mitä haluaa eikä ole todellakaan antamassa hammasta. Näiden onnistuneiden treffien jälkeen olikin hyvä alkaa suunnittelemaan paluumatkaa kotiin.

Fazer mietteliäänä toisten treffien jälkeen

Astutuksista on siis nyt kulunut 3 viikkoa, ja vielä on aikaista sanoa, että oliko reissu tuloksekas. Tiineysultraa emme taida tälläkään kertaa käydä tekemässä, koska viimeistään parin viikon päästä alkaa tiineys näkymään Siirissä ulkoisesti. Pidetään siis hulluja (eli itseämme) jännityksessä hieman pidempään…

Pentuesuunnitelma keväälle 2024 etenee

Ristus mikä työmaa! Nämä sanat kuvaa erittäin hyvin sitä työmäärää, joka Siirille sopivan uroksen löytämiseksi tehtiin. Suurimman työn teki pienimünsterinseisojien jalostusneuvoja Heinosen Riitta, jolle haluankin esittää isoimmat kiitokset tekemästään työstä. Ilman Riittaa ei tässä vaiheessa oltaisi.

Pitkien etsintöjen jälkeen urokseksi valikoitui ruotsalainen J Münsterkullens Fazer. Tärkeimpinä tekijöinä Fazerin valinnassa oli vahva lonkkatausta, sukulinjat, joita ei Suomessa liiemmälti esiinny sekä hyvät yhteistyöominaisuudet.

Alla kuva Fazerista ja linkit Ruotsin kennelliiton tietokannan ja Ruotsin seisojakerhon tietoihin Fazerista.

J Münsterkullens Fazer

SKK Hunddata
SVK’s resultatdatabas

Nyt jäädään siis jännityksellä odottelemaan todennäköisesti tammikuussa 2024 alkavia juoksuja.

Pitkäperjantain pennut

Sanin ja Sisun pennut syntyivät odotetusti pitkäperjantaina 10.4. Olimme Sanin kanssa käyneet tiineysröntgenissä, jossa selvisi että odotettavissa olisi jälleen kerran suhteellisen iso pentue. Tarkkaa lukumäärää ei kuitenkaan eläinlääkäri pystynyt antamaan, mutta arvio pentujen määrästä oli 8+. Pentueen kokonaissaldo oli loppujen lopuksi yhteensä 11 pentua, joista 8 oli narttua ja 3 urosta, vaikka jo jossain välissä kerkesimme jo iloitsemaan yhdeksästä pennusta. Suuresta pentumäärästä huolimatta kaikki sujui synnytyksessä hyvin. Nyt ei auta kuin laittaa kaikki peukut ja pottuvarpaat pystyyn, että pentujen kasvu sujuu ilman suurempia ongelmia. Alku näyttää ainakin lupaavalta. 🙂

Syksy 2019

Marraskuu lähenee jo loppuaan ja metsästyskausi on lintujahtien osalta lähes ohi, mutta jänisjahtikausi on kuumimillaan (vaikka ulkona onkin kylmää, pimeää ja märkää). Omien koirien kanssa metsässä on käyty aina kun on ollut vain mahdollista. Vaikka muorikoira ei ole enää muonavahvuudessa, niin ulkoilutettavia metsässä on riittänyt. Kesällä kun meidän laumaamme liittyi Tipulin Poju.

Paluumuuttaja Poju
Poju lähti astutuspentuna reilu 3 vuotta sitten isänsä kaveriksi. Isän ja pojan yhteiselo muuttui Pojun kasvaessa riitaisammaksi eikä tappeluilta vältytty. Tilanne alkoi käymään niin koirille kuin omistajillekin erittäin stressaavaksi, jonka vuoksi päätös Pojun muuttamisesta syntyi. Meille tarjoutuikin mahdollisuus tarjota Pojulle kotia, ja päästä näkemään että kuinka yhteiselo meidän koirien kanssa lähtisi sujumaan. Tappeluilta ei ole meilläkään vältytty urosten kesken, mutta narttujen kanssa Poju tulee hyvin toimeen. 

Junkkari 2019
R-pennuilla oli nyt syksyllä edessään mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmus eli Junkkari. Junkkariin osallistui pennuista 7, joka erittäin hyvä määrä. Lauantaina oli münstereillä ulkomuotokatselmuspäivä. Alla tulokset ulkomuotokatselmuksesta, ja linkki ulkomuotokatselmuksen arvostelulomakkeeseen, joka täytettiin paikan päällä sähköisesti.

Ulkomuotokatselmuksessa ei pienimünsterinseisojille kovin montaa ERI+ arvostelua jaettu (uroksissa eikä) nartuissa. Risku ja Riana aka Lysti olivatkin siis kisaamassa kahden muun nartun kanssa parhaan nartun tittelistä. Lysti oli PN4 ja Risku pokkasi tässä kisassa ykkössijan. Rotunsa parhaan valinnassa uros päätti, että esiintymiset on tältä päivältä esiinnytty, joten Risku kruunattiin kasvattjan yllätykseksi rotunsa parhaaksi.

Risku ja ”junior handler”

Sunnuntaina oli vuorossa KAER-koe. Kokeista ei sen suurempia odotuksia ollut, koska pennut alkoivat vasta Junkkarin aikoihin heräilemään riistalle. Risku pääsi pellolle kasvattajamamman ohjastamana, koska Riskun isäntä oli joutunut jäämään kotosalle terveyssyistä. Koepäivä loppui Riskun kohdalla harmillisesti ensimmäisen erän jälkeen tehtyyn kylmänlinnun noutoon, jossa se säikähti laukausta. Märkä päivä pelloilla tuotti pentueeseen yhden NUO3 tuloksen, joka tuli Rymylle.

Kokonaisuutena Junkkari-viikonloppu oli mukava ja onnistunut. Ja eipä siitä olisi muuta voinut odottaakaan. kun sai viettää aikaa näiden ihanien pentujen ja heidän omistautuneiden omistajiensa kanssa.

Riekkoviikko Enontekiöllä
Ensimmäistä kertaa päätimme isännän kanssa lähteä viettämään lokakuussa lomaviikkoa Enontekiölle riekkojahdin merkeissä. Etukäteissuunnittelua ja sumplimistahan tällainen reissu vaatii, johon lähtee vain perheen vanhemmat ja osa koirista. Lapsille ja lopuille koirille piti siis löytyä hoitopaikat täksi ajaksi. Onneksi on mummat, paapat ja sisko perheineen, jotka huolehtivat lapsista ja koirista. 6 päivää saimme riekostaa hienoissa keleissä ja huippuseurassa. Saalistakin saatiin, joka takasi meille parit oikein maittavat riekkoillaliset. Sen verta mahtava reissu oli, että kyllä tässä on jo alettu suunnittelemaan ensi syksylle samanmoista reissua.

Tulevaa
Seuraavat askelmerkit koirien kanssa on Sanin suunniteltu astutus, joka todennäköisesti tapahtuu vuodenvaihteen tienoilla. Sanin sulhoksi valikoitui Tsekin maalta tuotu CVik z Romanova Chovu eli tuttavallisemmin Sisu. Elämme siis taas jännittäviä aikoja, että meneekö kaikki niin kuin Strömsöössä ja keväällä meidän taloudessa vipeltää pikkumünsterin pentuja.

Muorikoira on poissa

Reilu kuukausi sitten jouduimme sanomaan hyvästit muorikoiralle eli Flikalle.

Koko kesän Flikan ruokahalussa oli aina ajoittain ollut huomattavissa muutosta. Ruoka ei siis joka päivä maistunut entiseen malliinsa. Mutta kun tilanne normalisoitui aina seuraavana päivänä, niin tästä ei sen suurempaa murhetta kannettu.

Metsästyskauden alkaessa oli kuitenkin aika kiikuttaa muoria eläinlääkäriin pahalle haisevan hengityksen, äänen katoamisen ja tämän ajoittaisen ruokahaluttomuuden takia. Eläinlääkäri teki Flikalle kliinisen tutkimuksen, jonka perusteella ei mitään hälyttävää löytynyt. Epäiltiin siis äänihuulien tulehdusta, jota lähdettiin hoitamaan antibiootti- ja kipulääkekuurilla.

Lääkekuurien päättymisen jälkeen meni muutama päivä, kun Flikan kunto romahti. Muorikoira lakkasi syömästä kokonaan, ja liikkuminenkin näytti tuottavan kipua. Ei muuta kuin soittelemaan eläinlääkärille aikaa, jota ei siihen hätään tuntunut saavan mistään. Oli siis turvauduttava päivystävään eläinlääkäriin, joka hänkin kerkesi ottamaan potilaan vastaan illalla puoli yhdeksältä.

Flikalta otetussa virtsanäytteessä oli proteiinit ns. tapissa, joka viittasi selvästi tulehdukseen joko virtsateissä taikka munuaisissa. Röntgenkuvissa ei mitään muuta poikkeavaa näkynyt, paitsi erittäin tyhjä vatsalaukku ja suolisto. Päivystävällä eläinlääkärillä ei ollut itsellään mahdollisuutta tutkia verinäytteitä, joten ne meidän tuli itse viedä laboratorioon tutkittavaksi. Tämä siis meni seuraavaan päivään.

Flikan verinäytteiden tulokset kertoivat omaa karua totuuttaan. Jokainen veren neljästä munuaisarvosta oli yli viitearvojen ja kolme näistä erittäin reilusti.
Alla Flikan arvot ja suluissa viitearvot.

Veren ureatyyppi (BUN) – 60.4 mmol/L (2.5-8.9)
Kalsium (CA) –  3.05 mmol/L (2.15-2.95)
Fosfori (PHOS) – 5.92 mmol/L (0.94-2.13)
Kreatiniini (CRE) – 553 umol/L (27-124)

Tämä kertoi siis sen, että munuaisten toimintakyvystä oli jäljellä enää n. 25 %. Oli siis aika antaa Flikan lähteä paremmille metsästysmaille, joka oli meille ainoa, mutta niin pirun raskas päätös.

Kiitos Flikka, kun opetit meille millainen beagle on parhaimmillaan metsästys- ja perhekoirana. Ikävä on suunnaton, mutta onneksi meillä on muistot.

Flikka viimeistä kertaa kotisoffalla <3

Tipulin Pisku teki beaglehistoriaa

Tipulin Pisku osallistui 10 muun beaglen kanssa ensimmäisiin kauriinajon Ruotsin mestaruuskisoihin 10.12.2018. Tiukan kisapäivän aikana Pisku ajoi kolmannen ykköstuloksen, joka oikeuttaa anomaan Piskulle Ruotsin käyttövalion arvoa. Päivän tapahtumien ja ajojen yhteispisteet nostivat myös Piskun päivän päätteeksi korkeimmalle pallille. Näin ollen Piskusta tuli ensimmäinen Ruotsin mestari tässä lajissa. 🙂

Kasvattaja kiittää ja onnittelee Piskua taustajoukkoineen!

Kisan lopputulokset

Pisku n. 7 viikon ikäisenä

Tipulin kennelin ensimmäinen KVA kasvatti!

Niin vain tuli sekin päivä, että meidän kasvattamistamme koirista yksi on saavuttanut Suomen käyttövalion arvon. Ykköspentueen sisupussi Xena osallistui 29.9.2018 Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskilpailuun kotimaastoissa Valkeakoskella. Kotiin tuomisina oli piirinmestaruus BEAJ1 (60,42 p.) tuloksella, joka oikeutti anomaan Xenalle käyttövalion arvoa, joka nyt jo näkyy jalostustietojärjestelmässä.

Paljon onnea Xenalle kotijoukkoineen ja nöyrä kiitos kasvattajilta, että olette vieneet koiraa kokeisiin! Tämä oli ensimmäinen Tipulin kasvatin KVA arvo, mutta toivottavasti ei viimeinen. 😉

Xena 6-viikkoisena

Kesä 2018

Niinpä se on taas kesä kohta käytetty, ja syksyn kiireet metsästyksen ja koirien parissa alkaa painamaan päälle. Onhan sitä taas odotettukin viimeiset puoli vuotta, että koirat saa päästää metsään vapaana juoksemaan. 🙂 Mutta ei se kesä ole mennyt pelkästään syksyä odotellessa…

R-pentueen tapaamiset
Sanin ja Meikon lapsoset eli R-pennut kokoontuivat kasvattajan kutsumana kahteen otteeseen Vehniälle Vakkerin Timon oppiin (Tmi Erä-Vahti). Ensimmäisellä tapaamisella kesäkuun puolessa välissä saatiin paikalle peräti 9 pentua kymmenestä, ja toisella kerralla heinäkuun lopussa paikalle pääsi 6 pentua omistajineen. Kasvattajan rooli näissä tapaamisissa on ollut omien kokemusten kertominen, pentujen kuulumisten kyseleminen ja kahvitarjottavan tuominen. Jokainen pentu on osoittautunut sosiaaliseksi ja erittäin oppivaiseksi kaveriksi, ja sellaisiahan münsterin tuleekin olla.

Niin kiinnitkö kukaan huomiota pentuun? 😉

Kira tuli taloon
Kesäkuun lopussa meidän lauman jatkoksi saapui suomenajokoiranarttu Taikavuoren Kira. Isännän pitkäaikainen toive omasta ”pitkäjalkaisesta” lähti toteutukseen, kun tieto siitä, että omalle kylälle tulisi ajokoiranpentuja toukokuussa mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Pennun hankintaa puolsi myös se, että olimme löytäneet Pössölle erinomaisen uuden kodin, jossa se pääsisi toteuttamaan itseään lenkki- ja kaverikoirana. Kiralle meidän talon tapoja on opettanut Sani. Näiden kaverusten menoa onkin ollut kiva seurata, koska heidän kemiansa tuntuisi passaavan yhteen paremmin kuin hyvin.

Kira opettelemassa lepäämisen saloja Västerhankmossa

Vesilahti RN, 11.8.2018
Näyttelykäynnit on meidän koirien osalta ollut tänä kesänä lähes nollissa, jos ei lasketa emännän kehätoimitsija keikkoja. Flikan ilmoittaminen johonkin näyttelyyn veteraaniluokkaan on ollut mielessä jo viime kesästä lähtien, kun ikää muorille tuli tarpeeksi kyseiseen luokkaan pääsemiseksi. Ajatus on kuitenkin saanut rauhassa muhia, kunnes viimein tuli sopiva näyttely, jonka yhteyteen saatiin sovittua vielä kyläilyä hyvien ystävien luokse.

Vesilahden näyttelyyn lähdettiin siis pitämään Flikan kanssa hauskaa kehässä, ja ehkä jättämään myös lopullisesti hyvästit näyttelykehille. Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 9 beagleä, joista 6 urosta ja 3 narttua. Narttujen junioriluokassa esiintyi mallikkaasti Flikan lastenlapsi Athene, jonka laatuarvosteluksi tuli JUN ERI1 SA. Nuorten luokassa esitetty narttu sai EH:n ja tässä vaiheessa luultiin jo, että Athene sen sertin veisi. Mutta niin vain muorikoira asteli ryhdikkäästi kehään ja esiintyi energisesti, ja pokkasi laatuarvostelusta VET ERI1 SA. Tässä vaiheessa päivän saavutukset oli Flikan osalta mennyt totaalisesti yli odotusten, ja kun PN-kehässä Flikka pyydettiin Athenen edelle oli handlerin ilme varmaan näkemisen arvoinen. Meidän muorikoira, joka ei välttämättä ole kaikkien beagleihannetta vastaava pokkasi ensimmäisen sertinsä! :O ROP-kehässä tuomarin sanoin voittokulku päättyi, mutta sillä ei enää mitään väliä siinä vaiheessa ollut.

Ja tässäpä Sakari Potin sanelema Flikan arvostelu:
”Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Ikäisekseen tiiviissä kunnossa. Oikealinjainen pää. Erinomainen runko- ja raajarakenne. Hyvä karva, pysty häntä. Tyypikäs like. Terhakka luonne.”
VET ERI1 SA PN1 SERT VSP ROP-VET

Flikan poseeraus Vesilahdella ryhmäkehiä odotellessa

 

Esittelyssä R-pennut

Pentujen nimien keksiminen on aina oma ”haastava” hommansa, kun jotenkin sen rekisterinimenkin haluaisi pennulle sopivan. Aika hyvissä ajoin oli selvillä, että pentujen nimet tulee alkamaan r-kirjaimella. Looginen jatkumo siis edelliseen P-pentueeseen, kun välistä jättää vaan kirjaimen q välistä. 😉 Ja kerran hyvissä ajoin nimien alkukirjain oli selvillä sai tulevat pennun omistajat itsekin nimiä ehdottaa. Ja kaikki ehdotukset menivät mukisematta läpi.

Mutta alla kuvat pennuista syntymäjärjestyksessä nimien kera. Ja jos nimet ei sukupuolta paljasta, niin Rymy ja Riesa ovat pentueen urokset.

Ja se täytyy vielä mainita, että kaikille pennuille on nyt tiedossa metsästävä ja rakastava koti.

Sanin pennut kasvaa ja kehittyy

Kylläpä on mennyt kolme ja puoli viikkoa sitten nopeaa. Pennut ovat kasvaneet niin kuin pentujen kuuluukin näiden viikkojen aikana. Näin suuren katraan kanssa on toki selvää, että joukossa on mörssäreitä, keskikastilaisia ja tirppanoita. Kuitenkin jokainen pentu on ollut syntymästään lähtien elinvoimainen, ja pienimmätkin ovat olleet sisukkaita eivätkä ole luovuttaneet taistelussa nisistä. Kasvattajan huoleksi ensimmäisen kolmen viikon aikana onkin jäänyt pentulaatikon puhtaana pitäminen, Sanin ruuassa ja juomassa pitäminen, sekä katsominen, jotta pienimmätkin ovat päässeet elintärkeän emänmaidon makuun.

Pitkäperjantain aamuna kuului alakerrasta pentujen poikkeuksellisen kovaa ääntelyä. Yllätys olikin suuri, kun kaikki pennut olivat kammenneet itsensä pentulaatikosta ulos, ja 10 pientä münsteripentua vipelsi pitkin olohuonetta. Tämä tarkoitti siis sitä, että pentulaatikko sai väistyä pentuaitauksen tieltä.

Pentuaitaus

Viime viikolla pentujen elämässä oli muitakin muutoksia ja tapahtumia kuin elintilojen muutos. Ensimmäinen matokuuri on annettu, kynnet on leikattu ja kiinteän ruuan syöttäminen on aloitettu (joka tuntuu maistuvan kaikille pennuille yhtä hyvin kuin emällekin). Sanin läsnäolo pentujen seurassa on vähenemään päin, ja ihan ymmärrettävistä syistä, kun pienet naskalihampaat ovat jo puhjenneet. Tästä ne kasvattajan rankimmat viikot alkaakin… 😉

Epäsuhtaisen sukupuolijakauman ja pentuja varanneiden elämänmuutosten vuoksi pari narttupentua on vielä vailla rakastavaa ja metsästävää kotia. On hienoa huomata, että pentua ei oteta hetken mielijohteesta itselle, vaan päätöstä mietitään koko koiran eliniän loppuun asti. Mutta hieman kyllä ärsyttää kasvattajana, että kun pentua kysellään ja nimi laitetaan sinne varauslistalle, ei missään vaiheessa ilmoiteta siitä, että elämäntilanne on muuttunut taikka se pentu on jo löytynyt. Nykyaikana, kun luulisi tuon informaation kulkevan eri viestinten kautta suhteellisen helposti. Onneksi ei kuitenkaan tämän suuremmista murheista ole tällä kertaa kyse. 🙂

Koko katras nukkumassa täysillä vatsoilla.