Niin se vaan joulu meni että vilahti… Koirathan tästä juhlasta eivät paljoa perusta, kun se tarkoittaa, että metsään ei pääse. Viikonloppu ennen joulua koitetiinkin sitten koirien kanssa olla metsällä mahdollisimman paljon.

Lauantaina Vekku ja Sani pääsivät metsästysseuran kanakoirajaoston yhteisjahtiin. Tätä jahtia varten oli maastoon tuotu uusia istukasfasaaneja muutamakymmentä. Harmittavasti nämä yksilöt eivät meinanneet lentoon lähteä edes potkimalla, joten liian monta jäi koirien suuhun. Vekulle päivän aikana saatiin yksi hyvä tilanne, johon koitettiin peräänmenosta huolimatta saada tiputusta. Harmittavasti Vekku nosti itse linnun sadasosan ennen kuin sille nostokäsky kerittiin antamaan. Ampuja ei siis ollut valmis (mikä jälkeen päin aateltuna oli vain hyvä juttu), joten lopputuloksena oli vain yksi hieman harvalatvaisempi kuusi.

Sanin pääasiallinen tehtävä oli päivän aikana olla seuraneitinä. Pari lyhyttä hakuerää neiti pääsi kuitenkin hakemaan, joista vauhtia ei puuttunut. Vekun riistatilanteen nähneenä haussa alkoi olemaan jo hetkittäin pyrkimystä riistalle. Mutta pääasiallisesti Sani juoksi vain juoksemisen ilosta. Päästiinpä Sanin seisontaa kokeilemaan myös kokeneemman koiran seisonnalla, mutta kuten münstereillä yleensäkin, niin eipä sitä seisontaa tässä iässä vielä ole. Mutta päästiinpä kuitenkin kokeilemaan noutoa lämpimällä fasaanilla (ei kuitenkaan tiputukseen), ja se meni vallan hienosti.

Viivi oli isännän ja poikien kanssa samaisena päivänä metällä, mutta siitä reissusta ei jäänyt lapsenlapsille kerrottavaa… Kotosalla tapahtuikin sitten jotain sellaista, joka on ollut jo aistittavissa pidemmän aikaa, nimittäin Viivin ja Sanin yhteenotto. Vammoja ei tullut kuin Viiville kahden hampaanreiän verta vasempaan etutassuun. Tästä kuitenkin seurasi se, että seuraavana päivänä Viivi oli kolmijalkainen. Aluksi haavoja putsattiin kotikonstein ja se näyttikin tehoavan, kunnes melkein viikko jo tapahtuneesta Viivi alkoi tassua taas aristamaan. Eipä siinä auttanut muu kuin mennä eläinlääkäriin (tapaninpäivänä) hakemaan antibioottikuuria ja tyhjentämään mahdollinen mätä.

Viivi onkin ollut siis tuosta tapahtumasta lähtien ”telakalla”. Flikan kanssa on pariin otteeseen oltu metsässä jäniksen kuvat silmissä, mutta syksyn vaikeudet näyttäisi aina vaan jatkuvan. Turhauttavaa on, kun hetkellisesti näytti jo siltä, että Flikka pelittäisi niin kuin ennenkin, ja sitten taas mamma painelee metsässä vailla päätä taikka häntää huutaen. Olisi kiva tietää, että onko omituisen käyttäytymisen syy fyysinen, mutta kun päälle päin ei vikaa tuntuisi olevan. Ainoastaan yhtäkkinen kova karvanlähtö viittaisi johonkin fyysiseen vaivaan… Toisaalta voihan sitä vikaa olla myös korvienkin välissä. 😉

Jouluna oli aikaa myös napsia hienossa säässä muutamia kuvia Sanista ja Vekusta. Tässäpä siis muutama kuva monstereista jouluaattona 2014.

Yritystä oli myös ottaa kuva pojista Flikan kanssa, mutta ihmislapset olivat sen verta yhteistyökyvyttömiä, jotta hyvät kuvat jäi saamatta. Onneksi kuitenkin yksi mukava otos Flikasta ja Nikosta jäi kameran muistikortille.

Flikka Nikon tyynynä

Uusi vuosikin tekee tuloaan, joten on aika toivottaa hyvää uutta vuotta ja menestystä joka rintamalla vuonna 2015! 🙂