Niin sitä ollaan jo lokakuun puolessa välissä, ja talvi tekee tuloaan. Nyt kun illat hämärtyvät jo seitsemän aikoihin, niin metsästäminen ja metsässä käyminen painottuvat viikonlopuille yhä enemmän ainakin beagletyttöjen kanssa. Viime sunnuntaina Flikka ja Viivi pääsivät Kolinan perukoille jäniksiä kyydittämään. Maastossa tuntuikin olevan hyvin jäniksiä, jotka osasivat todella taidokkaasti käyttää omia polkujaan. Ajot eivät siis sujuvuudellaan päätä huimanneet, mutta pääsipä tytöt näyttämään, että kuinka paljon lähtee pienestä koirasta ääntä ja vauhtia.

Alla olevasta kuvasta näkyy Flikan kulkema reitti, josta huomaa tosiaankin se, että jänikset eivät pahemmin uusille reiteille lähteneet. Punaisen osuus viivasta (= ajoa) voisi olla enemmän, mutta eipä ne mettähommat aina mene kuin elokuvissa. Matkamittariin tästä päivästä Flikalle tuli hieman reilut 30 kilometriä. Se on monta askelta niinkin lyhkäsillä jaloilla… 🙂

Flikan sunnuntain reitti

Vekun ja Sanin kanssa ollaan käyty pellolla/metsässä aina kun vain kerkiää. Yleensä matkassa on vain toinen koirista, kun Sanille ei viitsi tartuttaa Vekun pahoja tapoja… Vekun toimintaan on tullut mukavasti vauhtia lisää, kun herralle saatiin kuukausi sitten ensimmäinen fasaani ammuttua. Peräänmenoon se ei kuitenkaan vaikuttanut. Viime perjantain iltapäivälenkillä Vekku oli yhteensä 6 kertaa lintutilanteessa, joista neljässä oli seisonta, kahdessa törmäys, ja jokaisessa peräänmeno.

Sanin kanssa onkin sitten ihan erinlaista lähtiä maastoon. Pellolla neidin liikeeseen on tullut todella paljon lisää vauhtia, ja laajuutta. Välillä pitää siis neitiä muistuttaa, että ei lähde liian kauaksi kirmailemaan. Ja vaikka Sani olisi täydessä vauhdissa, ja nokan edestä lähtisi lintuja (oli ne sitten pikkulintuja taikka riistalintuja), niin ainakin tähän asti vauhti on pysähtynyt. Viime lauantaina lähdettiin pikaiselle iltalenkille pellolle, joka on monena edellisenä kertana ollut riistalinnuista vapaa. Mutta tällä kertaa n. 15 yksilön peltopyyparvi olikin parkkeerannut meidän vakiopellolle, jonka keskelle Sani päräytti (vähintäänkin) 110 lasissa. Pyitä pörähti lentoon joka puolelta münsterityttöä, joka katseli vaan niiden perään. Taispa nämä uudet tuttavuudet tulla Sanillekin yllätyksenä, jonka takia peräänmeno ei tullut edes mieleen. 😉

Sunnuntaina Vekku ja Sani pääsi yhtäaikaa pellolle. Haussa oli kuitenkin vain yksi koira kerrallaan. Tämän reissun pääasiallisena tarkoituksena oli totuttaa neiti Mäyräsaloa remmissä kulkemiseen takajoukoissa. Tämähän on myös tärkeä taito kokeita ajatellen. Hetken aikaa Vekku ja Sani saivat kuitenkin olla yhdessä irti, jotta emäntä kerkesi nappaamaan mamman monstereista kuvan.

Mamman monsterit