Viime lauantaille oli meidän perheellä suunnitelmia kerrakseen. Isäntä suuntasi EPJM:n jäsentenväliseen kisaan Kauhajoelle ja emäntä suuntasi Sanin kanssa pentuetapaamiseen Vehniälle. Pojat eivät jääneet heitteille, vaan ihanat naapurit ottivat viikarit päiväksi hoitoonsa, kun vanhemmat olivat harrastamassa.
Pentuetapaaminen oli siis Mäyräsalon S-pentueen ensimmäinen tapaaminen, ja päivän kouluttajana toimi münsteriväelle erittäin tuttu Timo Vakkeri. Kotiläksyksi oli kaikille annettu pentua hakiessa, että pennun tulee tunnistaa oma nimensä, osata tulla luokse sekä istua käskystä (ja mielellään myös pillin vihellyksestä), niin ja noutaa ensimmäisessä pentuetapaamisessa. Ei siis mikään mahdoton kotitehtävä, varsinkin kun Mäyräsalon kennelin isäntä oli jo tehnyt ainakin luoksetulon kanssa erittäin hyvän pohjatyön.
Siitä huolimatta meidän kompastuskiveksi oli muodostunut nouto… Aluksi taisteltiin sen kanssa, että mitä esinettä/asiaa alettisiin käyttämään noutoesineenä, kun mieluista kannettavaa ei oikein ollut. Kun tällaiset mieluiset asiat löytyi (eli isännän käyttämä sukka ja Nikon käyttämä vaippa), niin niillä alettiin noutoa muotoilemaan. Ennen pentuetapaamista oltiin siinä tilanteessa, että Sani välillä nouti ja välillä ei, ja luovutukset tapahtui emännän eteen ”sylkäisemällä”. Ei hyvä… Pentuetapaaminen tulikin siis meidän koulutushaasteeseen nähden erittäin hyvään aikaan.
Pentuetapaaminen koostui kolmesta osiosta, joissa jokainen pentu pääsi vuorollaan näyttämään taitonsa. Ja jos ongelmia ilmeni, niin niihin sai henkilökohtaisia vinkkejä. Ensiksi katsottiin, että kuinka pentu tunnisti oman nimensä ja kuunteli ohjaajaa häiriön alaisena. Tämä tapahtui yksinkertaisesti niin, että pennun annettiin vapaana tutkia ympäristöä ja siellä olevia ihmisiä, josta välillä sitten pentu kutsuttiin luokse. Suurimman häiriön pennuille aiheutti pentujen emä Kafka, joka omalla läsnäolollaan sai monien korvat kuuroutumaan. Tässä osiossa Sani pääsi loistamaan hyvällä kuuntelutaidollaan, ja suoraviivaisella luoksetulolla. Vakkeri oli aivan ällikällä lyöty Sanin tottelevaisuudesta, ja niin olin kyllä minäkin.
Palkitsemista nopeasta luoksetulosta (Kuva: Katja Yliniitty)
Toinen osio koostui noudosta, jonka jo siis etukäteen tiesin olevan huonolla mallilla… Ja samaa vikaa näytti olevan monella muullakin. Ainut pentu, joka moitteettomasti nouti ja luovutti istuen (!) oli Saaga. Noudon kangertelu tuskin johtui siitä, että eikö kaikki olisi sitä harjoitellut, mutta olipa tainnut useimmilla loppua eväät (taikka sinni) ongelmien vastaan tullessa kesken. Taisipa myös uusi tuttavuus räkättirastas noudettavana olla myös osasyy noutojen epäonnistumiseen. Sanin ongelma ei ollut lintuun tarttuminen, vaan tosiaankin sen luovuttaminen. Mutta jälleen kerran syy löytyi ”hihnan toisesta päästä”. Emännällä on turhan kiire ottaa noudettava pois suusta, ja sitten kun tätä on palkittu, niin eipä se pieni koira turhaan noudettavaa suussa pidä, jotta saa herkkuja. Ja toinen syy oli se, että Sanille ei ollut oikeasti opetettu mitä käsky ”nouda” tarkoittaa…
Päivän päätteeksi jokainen pentu pääsi tutustumaan kyyhkyihin, joita sopivasti laitettiin niiden nokan edestä lentoon. Yksikään pentu ei lähtenyt holtittomasti perään, mutta muutama saatteli hieman. Sani katseli ensimmäisen kyyhkyn lähtöä rauhallisesti, mutta sen kadotessa näköpiiristä täytyi tarkistaa, jotta mihin suuntaan se oikein meni, mutta tuli kutsusta takaisin lähtöpisteeseen. Seuraavien kyyhkyjen kanssa neiti laitettiin eka istumaan, ja sitten vasta kyyhky päästettin lentoon. Molemmilla kerroilla Sanin olemus selvästi valpastui, mutta pylly pysyi tiukasti maassa kiinni. Toivoa vaan voi, että vuoden päästä tilanne olisi samanlainen…
Kokonaisuutena pentuetapaaminen oli hieno tapahtuma, jossa oli mukavaa päästä näkemään Sanin sisaruksia (joista yhteensä 7 oli paikalla), ja niiden omistajia. Suurimmalle osalle kyseessä oli ensimmäinen seisoja, joten heille päivän aikana saattoi tulla infoa enemmän kuin pystyi sisäistämään. Kyllähän päivä tarjosi toiskertalaisellekin uusia vinkkejä koulutukseen, ja hyvää muistutusta jo opituista (mutta ei sisäistetyistä?) asioista. Noudon opettamiseen saadut vinkit on otettu jo käyttöön, ja yhden illan 10 minuutin harjoittelun jälkeen meillä on istuen luovuttava suloinen Sani. Toivottavasti taito pysyy hanskassa seuraavaan pentuetapaamiseen asti, jota on kaavailtu elokuun alkupuolelle.
Pentuetapaamisen osallistujakoirat vasemmalta oikealle: Sani, Sony, Sirina, Severi, Saaga, äiree Kafka, Siru ja Siro (Kuva: Katja Yliniitty)