Viikonloppuna melkein koko perhe hyppäsi auton kyytiin, ja määränpäänä oli Ylivieska. Vain Väiski jäi kotiin vartioimaan kotia.

Lauantain ohjelmassa oli Ylivieskan kansainvälinen koiranäyttely, johon Vekku oli ilmoitettu. Paikalla oli Vekun lisäksi 3 muutakin münsteriä, joista yksi oli junioriluokan uros. Vekku sai siis jälleen kerran pyörähdelllä ja pönöttää kehässä yksinään, josta tuomari Eeva Anttinen totesi näin:

”Urosmainen. Mittasuhteet oikeat. Oikea ilmeinen ja linjava pää, jossa kuono saisi olla pidempi. Hyvä kaula. Korvat oikein hyvät. Hyvä ylälinja, hyvät kulmaukset ja raajaluusto. Riittävän pitkä, mutta matala rintakehä, joka tulisi ulottua eturaajojen väliin. Lihaksikas hyvä lantio. Kantaa häntää korkealla liikkeessä. Kyynärpäistä löysät avoimet liikkeet. Hyväasentoiset mutta kinnerahtaat liikkeet takaa. Oikean laatuinen, suora, sopivasti hapsukas karvapeite. Koko: 55,5 cm.”

Erinomaisten putki siis jatkui, mutta ruusukkeet jäi saamatta rintakehän mataluuden takia. Toisaalta, ne tarvittavat ruusukkeet on jo saavutettu Suomen kamaralta, joita näyttelypuolen valiontitteleihin tarvitaan. Ja ainahan se on ilo käydä sellaisella tuomarilla, jolta irtoaa pidemmän puoleinen arvostelu, ja joka kertoo minkä takia hän edellä mainittuun lopputulokseen päätyi.

Näyttelypäivän aikana pääsimme seuraamaan myös beaglejen ja suomenajokoirien kehän, kun kerrankin kaksipäiväisen näyttelyn samana päivänä oli ryhmät 6 ja 7. Suomenajokoirien kehässä riitti jännitettävää, kun Tuulihaan Attina oli tavoittelamassa toista sertiään. Harmittavasti juoksunsa edellisenä päivänä aloittanut hormoonihuuruinen Attina väisteli mittatikkua, joka varmaankin maksoi sen, että käyttöluokassa tuli kakkossija ja paras narttu -kisassa sijoitus oli epävirallinen viides, ja ruusukkeista käteen jäi VARASERTi. Arvostelu itsessään oli todella hyvä.

Näyttelyhulinaan oli myös tutustumassa Viivi. Kyllä siinä pienen neidin pää oli aluksi pyörällä, kun vastaan tuli ihan erinäköisiä ja -kokoisia koiria, mihin ollaan totuttu. Mutta rohkeasti Viivi kävi tutustamassa kerrostalon korkuisiin tanskandoggeihin ja bernhardilaisiin, vaikka hieman piti niskakarvoja kohottaa ne nähtyään. Loppujen lopuksi neiti veteli sikeitä kuin kokeneempikin näyttelykävijä.