Flikka

FI33631/09 – kasv. Sami Pylväs, Ylivieska
s. 30.5.2009 – k. 10.9.2019

Flikka

Flikka saapui perheeseemme heinäkuussa 2009 täyttämään isännän pitkäaikaisen toiveen omasta ajavasta koirasta. Heti ensimmäisenä syksynä varsin varhaisessa iässä neiti osoitti riistaintonsa. Ensimmäinen kaato Flikan omaan ajoon tapahtui sen ollessa puolen vuoden vanha. Ei siis huono alku ollenkaan.

Hyvän metsästysinnon, sekä kasvattajan ja ystävien kannustamana, Flikka starttasi ensimmäisen kerran marraskuussa 2010 ajokokeisiin. Sen verta mukavasti koe meni, jotta innostus ajokokeisiin ja tuomarointiin heräsi isännällä. Myös metsällä käynti muuttui enemmän ajominuutteja kuin kaatoja laskevaksi.

Luonteeltaan Flikka oli ystävällinen ja määrätietoinen. Ruoka, kuten beagleillä yleensäkin, oli neidin motivaattori ja suurin intohimo aina pitkäkorvien ajamisen jälkeen. Eikä se pahaksi pistänyt, vaikka pääsi sisälle sohvalle (tai parhaimmassa tapauksessa sängylle) loikoilemaan.

Flikan kohtaloksi koitui ärhäkkä munuaistulehdus, joka ei jättänyt meille muuta valinnan varaa kuin päästää Flikka paremmille metsästysmaille.

1 thought on “Flikka

  1. Päivitysilmoitus: Flikka & Vekku - Flikasta ja Vekusta kuvia

Kommentointi on suljettu.