Aihearkisto: Metsästys

Alkusyksyn kuulumisia

Kappas kehveliä, kun ollaan jo lokakuun puolella menossa, ja sivuille ei ole tullut kirjoiteltua kuulumisia. Syy tähän on toki ne perinteiset syyskiireet. Metsässä ollaan oltu niin paljon kuin vain työnteolta on kerinnyt, ja jäljelle jääneellä vapaa-ajalla ei ole ollut vain innostusta istua koneen äärelle, ja alkaa naputtelemaan tekstiä. Mutta koitetaan nyt vähän summata, mitä on alkusyksyn aikana tapahtunut.

Sorsastuksen aloituksessa oltiin siis Lestijärvellä, ja mukaan pääsi molemmat münsterit. Aloituspäivänä keli oli turhankin tuulinen, joka osaltaan vaikutti lintujen kulkureitteihin. Meidän passisaaren kohdalla ei siis ruuhkaa ollut, mutta saalista saatiin viiden heinäsorsan verran. Noutavan ja etsivän koiran tärkeys tuli tälläkin sorsastusreissulla todistettua. Tuulesta johtuen kaikki tiputetut taikka haavakoksi jääneet linnut ajautuivat rannalle taikka liitelivät myötäisessä metsän puolelle. Näitä lähdettiin sitten Vekun avulla etsimään alkutohinan laannuttua, ja niin vain jokainen lintu löytyi. Jopa sekin lintu, jonka luultiin liidelleen osuman saatuaan pitkälle metsän puolelle.

Metsässä pitkäkorvien ja siivekkäiden perässä
Sorsia ei ole sitten aloituspäivien jälkeen tullut metsästettyä, vaan aikaa on vietetty metsässä jänisajojen ja hyvien lintupaikkojen löytymisen toivossa. Metsässä on tullutkin vietettyä nyt paljon aikaa, koska myöhäinen kevät ja viileä kesä on myöhästyttänyt peltojen puintia. Pelloille ei ole ollut oikeastaan asiaa vasta kuin tässä viimeisen kahden viikon aikana. Mutta metsässä onkin ollut mukavaa talsia, koska joka kerta jonkinlaista ajettavaa/seisottavaa on löytynyt.

Flikan kanssa kautta on aloiteltu hiljokselleen lihaskuntoa kasvatellen. Viime syksyn ja talven rankaongelmat näyttäisi olevan taaksen jäänyttä elämää. Tästä iso kiitos kuuluu Tmi Terveystassun Jaana-Kaisa Timoselle, ja hänen Flikalle tekemilleen käsittelyille! Muori menee nykyään niin lennokkaasti ja jouhevasti, että eihän sitä uskoisi samaksi koiraksi, joka viime syksynä mettäreissujen päätteeksi oli kankea kuin rautakanki. (Flikkaa on viime aikoina tullut kutsuttua muoriksi, kun veteraani-ikä 8 v. ylittyi toukokuussa, ja kesän aikana Flikasta tuli mummo, kun Xena sai pentueen.)

Pössön kanssa opetellaan, että mitä muuta siellä metsässä voi tehdä kuin juoksennella pitkin metsäteitä, kannella risuja, heitellä käpyjä ja kiskoa koivuntaimia maasta irti. Joka päivä tämän pienen pöljän beagle olemus saa omistajat hymyilemään, koska leikkisyyttä tästä kaverista ei todellakaan puutu. Mutta kaiken tuon leikkimisen lomassa on jäniskin saanut pieniä pätkiä kyytiä. Ja ehkäpä se leikkiminenkin unohtuu pidemmiksi ajoiksi kunhan vain nenäpunkkikuuri kunnolla tehoaa. Havaittavissa on ollut siis, että ei ihan täysin ole pojan hajuaisti ollut kunnossa, jonka vuoksi koko laumalle haettiin Interceptor-kuurit.

Sanin ja Vekun kanssa on yritetty saada hyviä tilanteita aikaiseksi metsälinnuilla. Eihän niitä lintuja näillä leveysasteilla (niin kun ei kuuleman mukaan muuallakaan) ole ollut, että ei sekaan mahtuis. Mutta joka kerta on jotakin tökötettävää löytynyt, ja Sani on osoittanut olevansa varsin etevä kurppien ja pyiden seisojana. Onpas emäntä päässyt jopa yhden kurpankin Sanille tiputtamaan. Eihän sillä nyt perhettä ruokittu, mutta hienoa tunne, kun pääset viimeinkin puskissa rämpimisen jälkeen koiran palkitsemaan hyvästä työstä tiputuksella.

Sanin kanssa kokeissa
Kokeissa on tänä syksynä Sanin kanssa käyty 2 kertaa. Ensimmäinen oli Münsterikerhon mestaruuskoe 2.9. Laihialla, joka puintitilanteen vuoksi pidettiin metsäkokeena. Tuurit ja linnut eivät osuneet Sanin kohdalle, joten tulokseksi AVO0 (34 p). Ensimmäistä kertaa Münsterikerhon historiassa jäi mestaruus jakamatta, koska yksikään koira ei tulosta kokeesta saanut. Sani on siis teknisesti vieläkin hallitseva mestari.

Viime sunnuntaina 1.10. oltiin taas ”omilla mailla” kokeessa, ja tällä kertaa pellolla. Linnut olivat tiukassa, ja Sanin kohdalle osui yksi lintu, josta saatiin tehtyä riistatyö. Varovainen avanssi ja viimeisen erän tulokseton seisonta vaikuttivat loppupisteisiin, että tulokseksi tuli AVO2 (61 p). Koepäivän paras kokemus oli, kun Sani ensimmäisen hakuerän aikana tulee metsäsaarekkeesta rusakon kanssa perävilkkasta kohti minua ja tuomaria, ja pysähtyy käskystä. Meinaspa siinä rusakkokin pysähtyä, kun emännän karjaisu ”paikka” kajahti ilmoille. 😉

Metsästyskauden 2016 aloitus

Kyllä huomaa, että metsästyskausi on käynnistynyt, kun kotona ei jouda pahemmin tietokoneen ääreen istahtamaan. Paljon on viimeisen 2,5 viikon aikana kerennyt tapahtumaan, joista koitan nyt vähän kertoa.

Perinteisesti meidän jahtikausi polkaistiin kunnolla käyntiin sorsastuksella Lestijärven maisemissa. Sani sai tänä vuonna lähteä kartuttamaan kokemuksiaan kunnon metsästyskoirana aloitukseen. Jos kesä on muuten ollut sateinen, niin elokuun 20. päivä on yleensä erittäin aurinkoinen ja lämmin. Tänä vuonna ei suurta poikkeusta tullut, jos ei yhtä pientä vesikuuroa oteta huomioon ja kauempana jyrissyttä ukkosta. Päivän kokonaissaaliiksi tuli 7 lintua, joista Sani sai noutaa 4 kappaletta.

Viivi pääsi ensimmäisenä koittamaan onneaan beagleistä metsään elokuun 21. päivä. Suureksi pettymykseksi saimme huomata, että ei se haku vieläkään tunnu neidille maittavan. Ensimmäinen metsäkerta meni siis neidillä itseään lenkitellessä pitkin teitä reilun kuuden kilometrin verran.

Flikan vuoro koitti sitten seuraavana päivän iltana. Koko päivän oli sadellut vettä enemmän taikka vähemmän, ja kun sade vihdoin ja viimein lakkasi, pakkasi isäntä äitikoiran tutkapannalla varustettuna autoon. Ajatuksenä isännällä oli ollut, että Flikka pääsisi vähän jaloittelemaan metsään, ja sitä myötä kohottamaan pentujen myötä kadonnutta kuntoaan. Ei ollut äitikoira kerennyt olla kuin 2 minuuttia irti, niin johan oli ajo raikannut. Tunnin ajon jälkeen oli tarkoitus saada Flikka metästä pois, mutta jänis päättikin juoksuttaa äitikoiraa seuraavat 3,5 tuntia. Tämän jälkeen mökille saapuikin erittäin väsynyt koiruus…

Elokuun 24. päivä alkoi meidän ensimmäinen matka münstereiden kanssa kohti Pohjois-Ruotsia ja länsinaapurin kanalintualoitusta. Kyseisestä reissusta oli ensimmäisen kerran heitetty ilmoille ajatuksia Mäyräsalon S-pentujen omistajien kesken Junkkarissa puolileikillään. Tuntuikin siis hieman uskomattomalta, että jo pitkään puheissa ollutta reissua oltiin oikeasti tekemässä. Yhdeksän ihmisen ja kymmenen münsterin voimin 3 päivän ajan Lannavaaran seudulla yritimme saada reput täyteen lintupaisteja. Onnistumisia ja saalistakin seurueeseen saatiin, vaikka niiden lintujen eteen piti hieman kävelläkin. Mutta mikäs niissä maisemissa oli kävellä hyvässä seurassa, kun ei tarttenu hirvikärpäsistäkään taikka hyttysistä murehtia. 🙂

Loppukauden kuulumisia

Paljon on kerennyt tapahtua viime kirjoituksen ja tämän päivän välissä. Koitetaan nyt siis hieman kootusti saada loppukauden, ja sen jälkeiset tapahtumat yhteen kirjoitukseen kerättyä.

Kasvattien edesottamuksista täytyy ensimmäisenä mainita pienen ja pippurisen possumestarin, eli Xenan, pitkään kokeeseen osallistuminen 6.2. kotimaisemissaan. Jänis sai Xenan edessä kyytiä BEAJ 1 -tulokseen oikeuttavien ajominuuttien ja ominaisuuspisteiden verran. Kokonaispisteitä kokeesta kertyi 63,67. Onnittelut Xenalle omistajineen!

Vaikka kokeisiin osallistuminen antaa tietoa koirista ja niiden ominaisuuksista, niin tärkeintä on, että koirien kanssa metsästetään. Olikin siis enemmän kuin mukava saada ykköspentujen omistajilta viestiä onnistuneista metsäpäivistä. Kiitos siis kaikille omistajille, että pidätte pentusista hyvää huolta, ja suotte heille mahdollisuuden tehdä sitä mihin ne on luotu!

Omien koirien osalta loppukausi keskittyi pitkälti Viivin kanssa metsässä käymiseen.  Ja kyllähän nyt sellaisen koiran kanssa on kiva käydä metsällä, joka viimeinkin on alkanut hakemaan. Hakeva koira myös yleensä niitä jäniksiäkin löytää ajettavaksi, joten taitoa ajamiseenkin on tullut roimasti lisää. Isäntä alkoi jo väläytellä kokeisiin osallistumisen mahdollisuudesta. Jos Viivin taidot on vielä syksylläkin samalla tasolla ja haku aina vaan maittaa, niin silloin voi jo vakavasti harkita kokeisiin osallistumista.

Nyt kun metsästys on pakollisella vajaan puolen vuoden mittaisella tauolla, keskitytään johonkin ihan muuhun. Sanille on tiedossa ainakin patsastelua Vaasan kansainvälisessä koiranäyttelyssä huhtikuun, ja eiköhän se Viivikin pääse kesän aikana johonkin näyttelyyn. Koerintamalla Sanin kanssa myös valmistaudutaan ensi syksyn koetteluihin käymällä jossain sopivassa välissä vesityökokeissa. Jännittävimpiä aikoja kuitenkin eletään Flikan kanssa, joka aloitti juoksunsa eilen. Saapa nähdä, että viliseekö meidän markilla pieniä beaglejä kesällä…

Mitä muille koirille kuuluu?

Viime kirjoitukset meidän koirien edesottamuksista ovat keskittyneet Saniin ja sen kokeisiin. Onhan niistä toki ollut kiva kirjoitella, kun menestystäkin on tullut. Mutta eivät meidän muut koirat eli Flikka, Vekku ja Viivi ole täysin laakereillaan maannut.

Flikka on tasaisesti koko kauden käynyt metsässä kerran viikossa. Haku on ollut beaglejen mittapuulla laajaa ja ajot sujuvia. Jos ei  vanha koira uusia temppuja opi, niin ei se myöskään vanhoista tavoistaan eroon pääse. Joten yöjäljelle loikuminen on ja pysyy. Äitikoiran seuraavaa juoksua tässä kuitenkin odotellaan, jotta toivottavasti päästään toteuttamaan pentuesuunnitelmaa, joka saattaa vielä muuttua…

Vekun kanssa fasaanitouhuja ei olla mahdottomasti syksyn aikana harrastettu. Tähän toki syynä on ollut se, että fasaaneja ei ole väljemmiltä alueilta oikeastaan löytynyt. Metsässä onkin sitten käyty katselemassa vähän toisenlaista riistaa, ja Vekku onkin osoittanut erinomaista kykyä löytää jänisten makuupaikat, jotka sitten myös seisotaan. Ja kun jänis sitten liikkeelle tuupataan käskystä, niin ajohaukkua kuuluu niin kauan kuin jänis vaan Vekun näköpiirissä pysyy. Tämä tarkoittaa ajomatkana 100-300 metriä. Ei Vekusta siis ajokoiraksi kuitenkaan ole. 🙂

Viivi on yllättänyt lumikelien myötä isännän positiivisesti. Se pitkään kadoksissa ollut haku on alkanut löytymään ja onpa niitä ajojakin sen myötä kertynyt melkein joka reissulta. Ajojen pituuksilla ei kyllä pääse pröystäilemään, kun vauhtia jäniksen temppujen selvittelyssä on aivan liikaa. Tämä siis johtaa esim. siihen, että pahimmassa tapauksessa paluuperän selvittelyssä palataan aina sinne asti mistä ajo on lähtenyt. Sitten kun se sivupomppu löytyy on jänikselle annettu jo niin paljon etumatkaa, joka varsinkin viime aikojen kuivissa pakkaskeleissä aiheuttaa jäljen katoamisen. Vaikka se jälki olisikin neidiltä kadonnut, niin sitkeästi siellä työmaalla on pysytty. Välillä jopa liiankin sitkeästi… 😉

Kautta on onneksi vielä reilu kuukausi jäljellä, ja kaikkien koirien kanssa metsässä käydään niin paljon kuin vain mahdollista. Katsotaan kuinka sitten juoksut sekoittaa loppukautta…

Alkukauden kuulumisia

Onhan tuosta jo hetki vierähtänyt, kun viimeksi on tänne meidän lauman kuulumisia kirjoitettu. Eihän sitä katos ole lomalla aikaa istua koneen ääreessä. 😉 Mutta koitetaanpa nyt jotenkin summata, mitä tässä on oikein tapahtunut viimeisen 2 kuukauden aikana…

Elokuun 1. päivänä Vesku osallistui Keskipisteen Jousimetsästäjien järjestämään kesän viimeiseen SJML Cup -osakilpailuun. Kisa käytiin erittäin märissä olosuhteissa, mutta kaikillehan se keli oli samanlainen. Vesku sijoittui kisassa kolmanneksi, joka tarkoitti sitä, että Cupin kokonaiskilpailun voitto suuntasi ensimmäistä kertaa meidän talouteen. Cupin kokonaiskilpailun tulokset löytyvät täältä.

Kesäloma meillä alkoi elokuun puolesta välistä, ja heti kärkeen lähdin kokeilemaan Sanin kanssa uudestaan vesityökoetta. Pahimmat juoksuhuurut oli neidin päästä jo karissut, eikä Vekkukaan reagoinut Sanin ”tuoksuihin” enää ollenkaan koetta edeltävänä iltana. Suhteellisen hyvillä mielin kokeeseen lähdettiin, ja eikä sieltä lainkaan huonolla mielellä kotiin tultu. Olihan kotiin tuomisina täydet pisteet NUO-luokan vesityöstä.

sani_vesityokoe2_arvostelu

Täydet pisteet! Jes!

Sorsastuksen aloituksessa oltiin perinteisesti Lestijärvellä. Vekku yllätti niin emännän kuin isännänkin positiivisesti rauhallisuudellaan passissa ja määrätietoisella työskentelyllään haavakoiden etsinnässä. Lintuja lenteli aloituksessa mukavasti, mutta turhan korkealla aurinkoisen kelin takia. Mutta kyllä sieltä muutama vaakku tuli alas asti, joten ilman sorsapaistia ei jääty tänäkään vuonna. Sani pääsi myös harjoittelemaan passissa oloa iltalennolle, mutta nuorelle koiralle sopivia noutoja ei tullut.

iltalento_keli

Sorsastuksen aloituksen iltalennolla keli oli turhankin komia.

Viimeisten vuosien tapaan koirien irtipitokauden alkaessa on kelit olleet turhankin lämpimät koirien juoksuttamiseen. Metsässä pitikin siis olla klo 21-08 välisenä aikana, jotta koirat jaksaisivat edes vähänkään juosta. Lämmin keli, lintujen vähyys kera nuoren koiran kokemattomuuden ja alkukauden puutteellisen kunnon takia Sanin ensimmäinen koestartti Münsteripäivien aikaan 5.-6.9. jäi ilman tulosta. Kokeisiin kuitenkin mennään ainakin Junkkarin tiimoilta, joka pidetään tulevana viikonloppuna Lapualla. Kenraaliharjoituksena kyseisiin karkeloihin käytiin viime viikonloppuna Virroilla Haaralan fasaanitilalla, jossa tarkoituksena oli saada Sanille pudotus. Ja sehän saatiin, vieläpä hienon riistatyön päätteeksi. 🙂

sani_ensimmainen_tiputus

Sanin ensimmäinen pudotus

Flikan ja Viivin kanssa on metsässä käyty tasaisen epätasaisesti, ja mukavan pituisia ajoja on päästy molemmilta kuulemaan. Flikan kanssa kokeet taitaa kuitenkin olla historiaa, koska yöjäljelle annetaan ääntä välillä turhankin vuolaasti. Viivillä sitten on ihan toiset ongelmat… Sitä yöjälkeä kun harvemmin löytyy vajaan 50 metrin päästä isännästä taikka emännästä. Kokeisiin siis haun täysin puuttuessa on siis turha startata.

Metsäkanalinnustusta aloituksen aikaan (11.-12.9.) päästiin tänä vuonna kokeilemaan Kuusamon maastoissa, kun Xenan isäntäväki kutsui meidät sinne. Samalla katseltiin löytyisikö porojen seasta jäniksiä beagleille ajettavaksi. Harmittavasti näistä päivistä ei saatu ihan kaikkea irti, kun päivällä lämpötila nousi +20 asteen tienoille, joka oli aivan liian kuuma koirille ja ihmisille. Jäniksiä löytyi, mutta sen seudun jänikset juoksivat mielummin asfalttitiellä kuin metsässä, joten pituutta ajoille ei kertynyt eikä saalistakaan saatu. Lintujakin jopa nähtiin, ja sattuipa niistä jokunen jopa Vekun nokan eteen. Mutta ne yksilöt saivat pitää henkensä syystä taikka toisesta…

Jahtikauden 2014-2015 päätös

Kohta on jo kuukausi vierähtänyt siitä, kun jahtikausi päättyi. Mihin se aika oikein livahtaa…?Vaikka sitä kovasti aina ajattelee, että sitten kun kausi on loppu, niin kerkiää tekemään sitä ja tätä… niin varmaan! Tätäkin kirjoitusta olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni, mutta sopivaa aikaa ei ole vain kirjoittamiselle (mukamaste) löytynyt.

No, mutta itse asiaan. Metsästyskauden viimeinen viikko olikin intensiiviviikko, kun sopivasti tuli otettua talviloma viikolle 9. Alkuviikko mentiin kotimaisemissa Laihialla ja münstereitten kanssa käytiin päivän keikka Virroilla. Viikon puolen välin jälkeen tehtiin siirtymä Lestijärvelle. Koko viikon suorituksia (varsinkin ajavilla koirilla) hallitsi vallitseva haasteellinen keli. Mitään huippusuorituksia ei siis nähty/kuultu. Mieleen jäi kuitenkin viimeisen metsästyspäivän ilta, kun istuskelimme autossa ja katselimme tutkasta ajon kulkua, jotta sattuisiko se missään vaiheessa tulemaan sen verta lähelle tietä, että olisi mahdollista saada Flikka ja Viivi ajolta pois. Ajettava kun tykkäsi tehdä pitkää lenkkiä, ja vieläpä sellaisella alueella, jonne ei aurattuja teitä ollut. Ja mitä pimeämpää alkoi tulla, niin sitä paremmin alkoi ajo tytöillä sujumaan. Loppujen lopuksi kahdeksan jälkeen illalla koirat saatiin metsästä 10 tunnin työskentelyn jälkeen pois. Oli muuten kaksi aika väsynyttä beagleä sen jälkeen sohvalla tuhisemassa…

20150228_232305

Väsyneet ajurit

Kaatoja yhdellekään koiralle ei siis saatu viimeisen viikon aikana, vaikka kuinka yritettiin. On se vaan hyvä että sitä sika-nautaa saa kaupasta, koska muuten meidän perhe näkisi nälkää. Nyt metsän elävät saavat olla rauhassa taas muutaman kuukauden, ja koirat saavat sillä aikaa kerätä voimia tulevaa kautta varten. Kovasti tässä odotellaan Flikan juoksuja alkavaksi, jotta suunnitelmissa olevaa kakkospentuetta päästäisiin toteuttamaan. Pentuesuunnitelmasta tuonnempana sitten lisää… 😉

 

Fasaanijahtia Virroilla

Viime lauantaina lähti auto, emäntä ja münsterit kyydissään, kohti Virtoja ja fasaanijahtia. Menossa mukana olivat myös münsterikaverit Meiko, Minik, Mocca, Trini ja Erri isäntineen ja emäntineen. Tarkoituksena oli vanhempien koirien kanssa saada muutama tipu tonttiin ja junnuille (= Sani, Meiko ja Trini) treeniä lähtevästä linnusta.

Päivä aloitettiin etsimällä maastoon aikaisemmin vietyjä lintuja. Vekku sai kunnian olla ensimmäisenä vuorossa. Hakualue oli hakkuuaukko, jossa lunta oli enemmän kuin tarpeeksi. Vekun hakuvauhti olikin siis rauhallista, mutta sitkeästi se jaksoi töitään tehdä, vaikka mahaa myöden menikin lumessa. Hyvät hajut maastossa auttoi Vekkua eteenpäin, ja lopulta Vekun nokkaan tuli sopivan pysäyttävä käry. Ampujille ilmoitusta, että nyt on seisonta, ja siitä sitten avanssia antamaan. Nostoluvan anto ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa, kun emännän jalka humpsahti kiven ja puunrungon väliin aivan haaruksia myöden. Sieltä sitä sitten koitettiin päästä pois, kun jalat oli jo maitohapoilla, ja niiden alla oli vain upottavaa lunta. Hetken rimpuilun jälkeen pattitilanteesta päästiin pois, ja uudestaan antamaan nostolupaa Vekulle. Taisipa olla vasta kolmannella kerralla, kun Vekku otti räväkän avanssin, josta lähti fasaanikukko lentoon. Ennen maastoon lähtöä oli sovittu, että Vekulle saa pudottaa vaikka se ei pysähtyisikään, mutta vain jos se nostaa luvasta. Pyöveli Saalastilla oli neuvot hyvin muistissa, ja sihti kohdallaan, ja niinpä tilanteessa tehtiin pudotus. Vekku nouti linnun moitteettomasti (vaikka menikin perään), ja luovutti istuen. Ja kyllä muutes emäntää hymyilytti. 😀

vekku_ja_fasu

Vekku, tyytyväinen emäntä ja saalis

Kun isommat koirat olivat saaneet kukainenkin lintutilanteen alleen, niin oli aika paneutua junnujen treenaamiseen. Jokaiselle koiralle laitettiin launcheriin fasaani, joka sitten laitettiin sopivan suojaiseen paikkaan. Vuorotellen pentuja koitettiin saada sopivasti launcheriin nähden tuulen alle, josko sieltä se seisonta tulisi. Jos se ensimmäinen seisonta näkisi päivän valon, niin sitten (toivottavasti) käskystä nosto, peppu maahan ja tipu alas. Jos ei, niin sitten lintu ilmaan, peppu maahan, laukaus ja nouto. Yksikään junnuista ei vielä seisonut, ja harjoituksen kulun pääsee näkee seuraavasta videosta – Münsteripennut fasaanilla!

Päivä Virroilla täytti odotukset täysin, vaikka iltapäivästä Vekun tilanteet kariutui jäljityksiin ja törmäämisiin. Mutta hyvillä mielin kotimatka sujui, kun tiesi että Sanin kanssa ollaan oikeilla raiteilla. Noutoa meidän tulee kuitenkin treenata enemmän linnuilla, koska siitä nouto-otteen saaminen tuotti Sanille vaikeuksia. Maanantaina lähdettiinkin sitten treeneihin, mutta treenien aihe oli näyttelyt. Sani kun on ilmoitettu ensimmäisiin missikisoihinsa Vaasan KV-näyttelyyn, jotka on perinteisesti huhtikuun puolessa välissä.

sani_nayttelytreenit

Sanin tyylinäyte näyttelytreeneissä seisomisesta

Vuoden alottajaistouhuja

Niin se aika vaan rientää, ja nyt ollaan jo kohta ensimmäinen kuukausi huristeltu vuotta 2015. Vuoden vaihtuminen otettiin koko perheen voimin vastaan Lestijärvellä. Tämä on ihan hyvä vaihtoehto koirienkin kannalta, kun kotosalla ilotulitteiden pauketta kuuluu jopa sallitun ajan ulkopuolellakin. Vekku on koirista se, joka eniten pauketta pelkää, vaikka ei kyllä metsällä paukkuarka todellakaan ole. Olihan meillä muutamat ilotulitteet poikia varten ostettuna, ja niitä katseltiin tyytyväisenä sisältä käsin, ja silloinkin Vekku oli liimautuneena tärisevänä emännän jalkaa vasten. Sani ei ilotulitteista ollut moksiskaan ja veti tyytyväisenä unta kuulaan ketarat oikosellaan.

Vuoden ensimmäiset jänisajot kuultiin beaglejen toimesta ”vasta” 2.1. Flikka ja Viivi lähtivät yhteistuumin metsään (no, otti ne isännänkin mukaan ;)), ja poikkeuksellisen pitkän yöjäljen selvittämisen jälkeen löytyi ajettava. Ajo kesti reilu puolisen tuntia kunnes jänis tuli isännän passipaikalle. Siitä saatiin siis Viiville ensimmäinen kaato ajoon. Kuvaa ajureista ja saaliista ei isäntä muistanut ottaa, ja jälkikäteenkään se ei onnistunut, kun jänis jätettiin Reisjärvelle mummun ja papan luokse, joka joskus purkkilihan muodossa (toivottavasti) palautuu Laihialle.

Viivi ajoi 4.1. vuoden aloittajaisiksi myös oman ajoennätyksensä yksin. Ajolle tuli UltraPointin haukkuajan mukaan 66 minuuttia pituutta. Tällä kertaa vastuksena oli jänis, joka ei suurta lenkkiä tehnytkään,  pyrki karkottamaan koiran kintereiltään palaten alueelle, joka oli isännän sanojen mukaan ”trampattu täyteen tolia”. Tämä alue on alla olevassa kuvassa merkattu vihreällä ympyrällä. Sitkeästi Viivi kuitenkin töitä teki, ja ensimmäisiä kertoja selvitteli jäniksen tekemiä temppuja. Tällä kertaa kun vauhti ei korvannut järkeä parin päivän aikana sataneen lumimäärään ansiosta.

viivi_ajo_04012015

Olennaisen äärellä

Viime viikonloppuna pääsi jokainen koiruus toteuttamaan itseään siellä missä he ovat parhaimmillaan, eli metsään. Edellinen viikonloppu olikin mennyt varsin harvinaisissa merkeissä, kun kennelin isäntäväki ilman lapsia lähti turistiksi ja kannustusjoukoiksi Tuulihaan Attinalle Helsinki Winner ja Voittaja -näyttelyihin. Koirissa olikin siis energiaa enemmän kuin tarpeeksi.

Lauantaina Flikka pääsi Norjan reissusta lähtien kestäneen tauon päätteeksi metsään. Vauhtia ei siis mammasta puuttunut, ja se tuottikin kaksi hyvää ajoa ilman turhia yöjäljelle loikumisia Matkamittarissa oli päivän pääteeksi reilut 40 kilometriä, ja se kyllä näkyikin sitten kotona tuhisevana möykkynä sohvan nurkassa. Molemmat Flikan ajettavista tekivät poikkeuksellista lenkkiä, ja aluksi näyttikin siltä, että nyt se viimeinenkin järjen hiven on Flikan pasta kadonnut. Mutta mitäpä se valkoinen jänis tummaa maata vasten ei tekisi, jotta kadottaisi koiruuden kintereiltään.

flikka_ajo_20141213

Flikan toisen ajon reitti lauantaina.

Sunnuntaina oli sitten Viivin ja münstereiden vuoro lähteä metsään. Viivin haku ei ole yrityksistä huolimatta lähtenyt aukenemaan. Mutta kun neiti jäljen löytää, niin sitähän ei nuon vaan metsästä pois saakkaan. Ja erityismaininnan Viivi ansaitsee siitä, että kuinka hyvin se saa jäniksen liikkeelle. Vauhti tahtoo aina vaan ajossa ja hukalla korvata järjen, ja kun jänis ensimmäisen tempun tekee, niin putoaa Viivi matkasta. Pientä parannusta paluuperien selvittämiseen kuitenkin on tullut, ja sunnuntaina ajo kesti enemmän kuin  5 minuuttia. 🙂

viivi_ajo_20141214

Viivin sunnuntain ajokäppyrää

Sani ja Vekku olivat Vaasan münsterikavereitten kanssa pellolla päästelemässä höyryjä. Sani ja Meiko pääsivät ensiksi harjoittelemaan hakua ja noutoa. Hakuharjoittelun pääteeksi koirat saivat hetken aikaa keskenään leikkiä, ja vauhdin hurmassa todella pienellä hakemattomalla alueella juoksivat keskelle peltopyyparvea. Meikon ohjaajalla oli onneksi pilli hyvällä hollilla, joten sai puhallettua junioreille pysähtymiskäskyn. Ei kummallakaan kyllä ollut aikomustakaan mennä perään, mutta ei siitä pilliin viheltämisestä haittaakaan ollut. Siihen päälle vielä parit onnistuneet noutotreenit, niin junioreitten treenipäivä oli taputeltu. Loppupäivä olikin sitten Vekun, Minikin ja Moccan aikaa. Lintukosketuksia ei hyvästä hausta huolimatta tullut. Mutta se ei haitannut, kun ilma oli mitä loistavin tähän harrastukseen. 🙂

IMG_4607

Vahingoilta ei aina välty

Viikko takaperin sunnuntaina päätin lähtiä Vekun kanssa tekemään pikaisen lenkin pellolla. Paikaksi kiireisen aikataulun vuoksi valikoitui lähimaasto, jossa on eräs autiotalo. Ajattelin, että käydään nyt äkkiä katsomassa myös se autiotalon piha, että josko sinne olisi eksynyt fasaaneja. Revittelemään, kun pääsisi vähän edempänä, jossa oli vielä vähän sänkipeltoa jäljellä.

Vekun irtilaskusta ei varmaan mennyt paria minuuttia pidempää, kun kovassa myötätuulessa se törmäsi fasaaniin. Siitä tietenkin hippulat vinkuen fasaanin perään, ja emäntä puhaltaa pilliin, vaikka mielessä pyöri ajatus, jotta eipä siitä taida apua olla. Eihän siinä auttanut kuin lähtiä katsomaan, että kuin pitkällä Vekku oli linnun perässä. Samassa Vekku astelikin korvat luimussa ja selkä köyryssä vastaan. Siinä tietenkin ihmetys oli suuri, että mitäs nyt oikein sattui. Ensimmäisenä ajattelin, että kerran jokaisella tassulle varasi, olisiko mahdollisesti joku lihas venähtänyt/revähtänyt. Ja pikaiset tutkimukset maastossa ei sen paremmin antanut osviittaa, että mihin koiraa koskisi. Eihän siinä auttanut kuin palata autolle (jonne ei onneksi ollut pitkä matka), ja lähtiä kotia.

Kotia kun päästiin, niin Vekku käveli omin jaloin sisälle ja laittoi maate. Sen olemuksesta näki, että johonkin sattui, mutta kun mitään ei näkynyt. Vesku ottikin Vekun vierelleen sohvalle, ja aloitti myös ”vikakohdan” etsimisen. Siinä vaiheessa, kun takajalkaa yritti Vekun maatessa nostaa ylös, pääsi sen suusta ulahdus. Oikeasta nivusesta paljastuikin sitten n. 5*5 cm oleva alue, josta oli iho repeytnyt pois. Eläinlääkärikeikka oli siis tiedossa.

Eläinlääkärille päästyämme Vekku heilutteli häntäänsä, ja omassa päässä kävi hetken verran ajatus, että tulikohan tässä liioiteltua haavan kokoa ja vakavuutta. Mutta kun eläinlääkäri haavan näki, niin hän tuumasi sen vaativan ompelua. Vekku siis rauhoitettiin ja nostettiin leikkauspöydälle. Siinä vaiheessa tapaturman todelliset vauriot tulivat vasta selville, kun huomattiin molemmissa nivusissa olevan haavat. Pienen haavan ompelu muuttuikin 2,5 tunnin käynniksi päivystävällä eläinlääkärillä.

Kotia kun päästiin, niin alkoi mietintä siitä, että mitä siellä autiotalon pihalla oikein tapahtui. Vahva epäillys piikkilangan tekosista oli olemassa haavojen ja naarmujen sekä muilta saatujen tietojen perusteella. Mutta eihän se asia selviäisi muuten kuin käymällä ”rikospaikalla”. Parin päivän päästä tapahtuneesta palasin autiotalon pihalle mukanani sivuleikkurit, jotta saisin kerättyä piikkilangan pois, vaikka se ei oliskaan syynä Vekun haavoihin. Hyvin äkkiä kävi kuitenkin selville, että piikkilankaan Vekku oli juossut. Olihan piikkilangoissa kiinni vielä Vekun karvaa ja nahkaa. 🙁

20141028_181042

Samalla kun poistin piikkilankaa mietin, että kuinka paljon Vekulla oli ollut tuuria matkassa. Piikkilankaa oli nimittäin sen verta runsaasti juuri siinä kohtaa, että vieläkin pahempaa jälkeä olisi voinut tulla. Myös se, että herran vehkeet eivät vaurioituneet eikä isoja verisuonia mennyt rikki kertoo siitä, että jonkin sortin suurempi suojeleva voima on ollut Vekulla matkassa. Mutta niinhän se on, että kun metsästyskoiran päästää tekemään työtään, niin koskaan ei voi tietää  milloin on se viimeinen kerta.

20141028_182711

Ja tämän verta lähti kyseiseltä ”rikospaikalta” piikkilankaa pois,