Muorikoira on poissa

Reilu kuukausi sitten jouduimme sanomaan hyvästit muorikoiralle eli Flikalle.

Koko kesän Flikan ruokahalussa oli aina ajoittain ollut huomattavissa muutosta. Ruoka ei siis joka päivä maistunut entiseen malliinsa. Mutta kun tilanne normalisoitui aina seuraavana päivänä, niin tästä ei sen suurempaa murhetta kannettu.

Metsästyskauden alkaessa oli kuitenkin aika kiikuttaa muoria eläinlääkäriin pahalle haisevan hengityksen, äänen katoamisen ja tämän ajoittaisen ruokahaluttomuuden takia. Eläinlääkäri teki Flikalle kliinisen tutkimuksen, jonka perusteella ei mitään hälyttävää löytynyt. Epäiltiin siis äänihuulien tulehdusta, jota lähdettiin hoitamaan antibiootti- ja kipulääkekuurilla.

Lääkekuurien päättymisen jälkeen meni muutama päivä, kun Flikan kunto romahti. Muorikoira lakkasi syömästä kokonaan, ja liikkuminenkin näytti tuottavan kipua. Ei muuta kuin soittelemaan eläinlääkärille aikaa, jota ei siihen hätään tuntunut saavan mistään. Oli siis turvauduttava päivystävään eläinlääkäriin, joka hänkin kerkesi ottamaan potilaan vastaan illalla puoli yhdeksältä.

Flikalta otetussa virtsanäytteessä oli proteiinit ns. tapissa, joka viittasi selvästi tulehdukseen joko virtsateissä taikka munuaisissa. Röntgenkuvissa ei mitään muuta poikkeavaa näkynyt, paitsi erittäin tyhjä vatsalaukku ja suolisto. Päivystävällä eläinlääkärillä ei ollut itsellään mahdollisuutta tutkia verinäytteitä, joten ne meidän tuli itse viedä laboratorioon tutkittavaksi. Tämä siis meni seuraavaan päivään.

Flikan verinäytteiden tulokset kertoivat omaa karua totuuttaan. Jokainen veren neljästä munuaisarvosta oli yli viitearvojen ja kolme näistä erittäin reilusti.
Alla Flikan arvot ja suluissa viitearvot.

Veren ureatyyppi (BUN) – 60.4 mmol/L (2.5-8.9)
Kalsium (CA) –  3.05 mmol/L (2.15-2.95)
Fosfori (PHOS) – 5.92 mmol/L (0.94-2.13)
Kreatiniini (CRE) – 553 umol/L (27-124)

Tämä kertoi siis sen, että munuaisten toimintakyvystä oli jäljellä enää n. 25 %. Oli siis aika antaa Flikan lähteä paremmille metsästysmaille, joka oli meille ainoa, mutta niin pirun raskas päätös.

Kiitos Flikka, kun opetit meille millainen beagle on parhaimmillaan metsästys- ja perhekoirana. Ikävä on suunnaton, mutta onneksi meillä on muistot.

Flikka viimeistä kertaa kotisoffalla <3

Tipulin Pisku teki beaglehistoriaa

Tipulin Pisku osallistui 10 muun beaglen kanssa ensimmäisiin kauriinajon Ruotsin mestaruuskisoihin 10.12.2018. Tiukan kisapäivän aikana Pisku ajoi kolmannen ykköstuloksen, joka oikeuttaa anomaan Piskulle Ruotsin käyttövalion arvoa. Päivän tapahtumien ja ajojen yhteispisteet nostivat myös Piskun päivän päätteeksi korkeimmalle pallille. Näin ollen Piskusta tuli ensimmäinen Ruotsin mestari tässä lajissa. 🙂

Kasvattaja kiittää ja onnittelee Piskua taustajoukkoineen!

Kisan lopputulokset

Pisku n. 7 viikon ikäisenä

Tipulin kennelin ensimmäinen KVA kasvatti!

Niin vain tuli sekin päivä, että meidän kasvattamistamme koirista yksi on saavuttanut Suomen käyttövalion arvon. Ykköspentueen sisupussi Xena osallistui 29.9.2018 Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskilpailuun kotimaastoissa Valkeakoskella. Kotiin tuomisina oli piirinmestaruus BEAJ1 (60,42 p.) tuloksella, joka oikeutti anomaan Xenalle käyttövalion arvoa, joka nyt jo näkyy jalostustietojärjestelmässä.

Paljon onnea Xenalle kotijoukkoineen ja nöyrä kiitos kasvattajilta, että olette vieneet koiraa kokeisiin! Tämä oli ensimmäinen Tipulin kasvatin KVA arvo, mutta toivottavasti ei viimeinen. 😉

Xena 6-viikkoisena

Kesä 2018

Niinpä se on taas kesä kohta käytetty, ja syksyn kiireet metsästyksen ja koirien parissa alkaa painamaan päälle. Onhan sitä taas odotettukin viimeiset puoli vuotta, että koirat saa päästää metsään vapaana juoksemaan. 🙂 Mutta ei se kesä ole mennyt pelkästään syksyä odotellessa…

R-pentueen tapaamiset
Sanin ja Meikon lapsoset eli R-pennut kokoontuivat kasvattajan kutsumana kahteen otteeseen Vehniälle Vakkerin Timon oppiin (Tmi Erä-Vahti). Ensimmäisellä tapaamisella kesäkuun puolessa välissä saatiin paikalle peräti 9 pentua kymmenestä, ja toisella kerralla heinäkuun lopussa paikalle pääsi 6 pentua omistajineen. Kasvattajan rooli näissä tapaamisissa on ollut omien kokemusten kertominen, pentujen kuulumisten kyseleminen ja kahvitarjottavan tuominen. Jokainen pentu on osoittautunut sosiaaliseksi ja erittäin oppivaiseksi kaveriksi, ja sellaisiahan münsterin tuleekin olla.

Niin kiinnitkö kukaan huomiota pentuun? 😉

Kira tuli taloon
Kesäkuun lopussa meidän lauman jatkoksi saapui suomenajokoiranarttu Taikavuoren Kira. Isännän pitkäaikainen toive omasta ”pitkäjalkaisesta” lähti toteutukseen, kun tieto siitä, että omalle kylälle tulisi ajokoiranpentuja toukokuussa mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Pennun hankintaa puolsi myös se, että olimme löytäneet Pössölle erinomaisen uuden kodin, jossa se pääsisi toteuttamaan itseään lenkki- ja kaverikoirana. Kiralle meidän talon tapoja on opettanut Sani. Näiden kaverusten menoa onkin ollut kiva seurata, koska heidän kemiansa tuntuisi passaavan yhteen paremmin kuin hyvin.

Kira opettelemassa lepäämisen saloja Västerhankmossa

Vesilahti RN, 11.8.2018
Näyttelykäynnit on meidän koirien osalta ollut tänä kesänä lähes nollissa, jos ei lasketa emännän kehätoimitsija keikkoja. Flikan ilmoittaminen johonkin näyttelyyn veteraaniluokkaan on ollut mielessä jo viime kesästä lähtien, kun ikää muorille tuli tarpeeksi kyseiseen luokkaan pääsemiseksi. Ajatus on kuitenkin saanut rauhassa muhia, kunnes viimein tuli sopiva näyttely, jonka yhteyteen saatiin sovittua vielä kyläilyä hyvien ystävien luokse.

Vesilahden näyttelyyn lähdettiin siis pitämään Flikan kanssa hauskaa kehässä, ja ehkä jättämään myös lopullisesti hyvästit näyttelykehille. Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 9 beagleä, joista 6 urosta ja 3 narttua. Narttujen junioriluokassa esiintyi mallikkaasti Flikan lastenlapsi Athene, jonka laatuarvosteluksi tuli JUN ERI1 SA. Nuorten luokassa esitetty narttu sai EH:n ja tässä vaiheessa luultiin jo, että Athene sen sertin veisi. Mutta niin vain muorikoira asteli ryhdikkäästi kehään ja esiintyi energisesti, ja pokkasi laatuarvostelusta VET ERI1 SA. Tässä vaiheessa päivän saavutukset oli Flikan osalta mennyt totaalisesti yli odotusten, ja kun PN-kehässä Flikka pyydettiin Athenen edelle oli handlerin ilme varmaan näkemisen arvoinen. Meidän muorikoira, joka ei välttämättä ole kaikkien beagleihannetta vastaava pokkasi ensimmäisen sertinsä! :O ROP-kehässä tuomarin sanoin voittokulku päättyi, mutta sillä ei enää mitään väliä siinä vaiheessa ollut.

Ja tässäpä Sakari Potin sanelema Flikan arvostelu:
”Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Ikäisekseen tiiviissä kunnossa. Oikealinjainen pää. Erinomainen runko- ja raajarakenne. Hyvä karva, pysty häntä. Tyypikäs like. Terhakka luonne.”
VET ERI1 SA PN1 SERT VSP ROP-VET

Flikan poseeraus Vesilahdella ryhmäkehiä odotellessa

 

Ihana, kamala luovutus

Kohta kaksi viikkoa sitten lähti viimeinenkin pennuista kohti uutta kotiaan. Luovutus on kasvattajille ristiriitaisten tunteiden aikaa. Päällimmäinen tunne on helpotus, kun olette saaneet pidettyä ne pienet koiranalut hengissä siihen asti kunnes ne on luovutettu eteenpäin uusille omistajilleen. Helpotuksen lomassa olette äärettömän iloisia ja onnellisia nähdessänne tulevat omistajat, jotka ovat vähintäänkin yhtä iloisia uuden perheenjäsenensä kanssa. Ovathan monet heistä odottaneet tätä hetkeä jo useamman kuukauden, jopa vuoden. Siinä vaiheessa, kun auton takavalot ovat kadonneet näkyvistä, iskee päälle hetkellisesti haikeus. Haikeus siitä, että et saa juuri sitä kyseisetä pentua päivittäin paijata, pitää sylissä ja jutella höpöjä.

Rakan ja Ruutun paijaamista (Kuva: Tapio Mäki)

Onneksi yhteydenpito on nykypäivänä helppoa, ja pennunomistajien kesken perustettu WhatsApp -ryhmä onkin tuonut pentujen lähdön jälkeen helpotusta ikävään. Sinne tulleita kuvia ja videoita on ollut kiva poikien kanssa katsoa, joille pentujen lähtö oli aika kova paikka. Seuraavan kerran pentujen kanssa tavataan kesäkuussa Vehniällä pentuetapaamisen merkeissä. On kyllä mielenkiintoista nähdä kuinka pennut ovat kehittyneet, ja mitä kaikkea he ovat tähän mennessä jo oppineet.

Esittelyssä R-pennut

Pentujen nimien keksiminen on aina oma ”haastava” hommansa, kun jotenkin sen rekisterinimenkin haluaisi pennulle sopivan. Aika hyvissä ajoin oli selvillä, että pentujen nimet tulee alkamaan r-kirjaimella. Looginen jatkumo siis edelliseen P-pentueeseen, kun välistä jättää vaan kirjaimen q välistä. 😉 Ja kerran hyvissä ajoin nimien alkukirjain oli selvillä sai tulevat pennun omistajat itsekin nimiä ehdottaa. Ja kaikki ehdotukset menivät mukisematta läpi.

Mutta alla kuvat pennuista syntymäjärjestyksessä nimien kera. Ja jos nimet ei sukupuolta paljasta, niin Rymy ja Riesa ovat pentueen urokset.

Ja se täytyy vielä mainita, että kaikille pennuille on nyt tiedossa metsästävä ja rakastava koti.

Sanin pennut kasvaa ja kehittyy

Kylläpä on mennyt kolme ja puoli viikkoa sitten nopeaa. Pennut ovat kasvaneet niin kuin pentujen kuuluukin näiden viikkojen aikana. Näin suuren katraan kanssa on toki selvää, että joukossa on mörssäreitä, keskikastilaisia ja tirppanoita. Kuitenkin jokainen pentu on ollut syntymästään lähtien elinvoimainen, ja pienimmätkin ovat olleet sisukkaita eivätkä ole luovuttaneet taistelussa nisistä. Kasvattajan huoleksi ensimmäisen kolmen viikon aikana onkin jäänyt pentulaatikon puhtaana pitäminen, Sanin ruuassa ja juomassa pitäminen, sekä katsominen, jotta pienimmätkin ovat päässeet elintärkeän emänmaidon makuun.

Pitkäperjantain aamuna kuului alakerrasta pentujen poikkeuksellisen kovaa ääntelyä. Yllätys olikin suuri, kun kaikki pennut olivat kammenneet itsensä pentulaatikosta ulos, ja 10 pientä münsteripentua vipelsi pitkin olohuonetta. Tämä tarkoitti siis sitä, että pentulaatikko sai väistyä pentuaitauksen tieltä.

Pentuaitaus

Viime viikolla pentujen elämässä oli muitakin muutoksia ja tapahtumia kuin elintilojen muutos. Ensimmäinen matokuuri on annettu, kynnet on leikattu ja kiinteän ruuan syöttäminen on aloitettu (joka tuntuu maistuvan kaikille pennuille yhtä hyvin kuin emällekin). Sanin läsnäolo pentujen seurassa on vähenemään päin, ja ihan ymmärrettävistä syistä, kun pienet naskalihampaat ovat jo puhjenneet. Tästä ne kasvattajan rankimmat viikot alkaakin… 😉

Epäsuhtaisen sukupuolijakauman ja pentuja varanneiden elämänmuutosten vuoksi pari narttupentua on vielä vailla rakastavaa ja metsästävää kotia. On hienoa huomata, että pentua ei oteta hetken mielijohteesta itselle, vaan päätöstä mietitään koko koiran eliniän loppuun asti. Mutta hieman kyllä ärsyttää kasvattajana, että kun pentua kysellään ja nimi laitetaan sinne varauslistalle, ei missään vaiheessa ilmoiteta siitä, että elämäntilanne on muuttunut taikka se pentu on jo löytynyt. Nykyaikana, kun luulisi tuon informaation kulkevan eri viestinten kautta suhteellisen helposti. Onneksi ei kuitenkaan tämän suuremmista murheista ole tällä kertaa kyse. 🙂

Koko katras nukkumassa täysillä vatsoilla.

Münsteripennut ovat syntyneet

Sanin ja Meikon pennut syntyivät 8.3. Pentueeseen syntyi 10 pentua, joista 2 on urosta ja 8 narttua. Kyllähän siinä kätilökin oli ihmeissään, kun vielä kahdeksannen pennun jälkeen oli merkit ilmassa, että lisää pentuja oli tulossa. Kaikki sujui isosta pentumäärästä huolimatta hyvin, ja Sani on osoittautunut hienoksi ja huolehtivaiseksi emäksi. Nyt täytyy vaan toivoa, että pentujen kasvuaika sujuu yhtä hienosti kuin astutus, odotusaika ja synnytys.

Onnellinen emo pentujensa kanssa

Loppiaisen touhuja

Pikkuusen paremmat beaglekisat
Lähes perinteiseksi muodostuneet Pikkuusen paremmat beaglekisat järjestettiin neljännen kerran Ilmajoella 6.1.2018. Kasvateistamme Xena osallistui toistamiseen kisaan. Tiukkaakin tiukemmassa voittajakolmikon kisassa Xena sijoittui toiseksi ajaen hienon BEAJ-1 tuloksen pistein 82,79. Kokeen kokonaistulokset löytyvät täältä.

Kuvassa vasemmalta: Xena ja Ville Laurell, Hautapakan Camon Sinttu ja Taneli Santala sekä Mehtokummun Airo ja Toni Asunmaa

Sanin astutus
Sani aloitti juoksunsa 4 päivää odotettua aiemmin joulun välipäivinä. Reissua miehelään oli siis tiedossa loppiaisviikonloppuna. Sanin ja Meikon ensimmäinen tapaaminen perjantaina 5.1. meni leikkiessä, mutta loppiaisena meininki olikin jo erilainen. Sani on astutettu onnistuneesti 6.1. ja 8.1. Nyt jäämme siis jännityksellä odottamaan oliko reissut tuloksekkaita.

Meiko <3 Sani

Alkusyksyn kuulumisia

Kappas kehveliä, kun ollaan jo lokakuun puolella menossa, ja sivuille ei ole tullut kirjoiteltua kuulumisia. Syy tähän on toki ne perinteiset syyskiireet. Metsässä ollaan oltu niin paljon kuin vain työnteolta on kerinnyt, ja jäljelle jääneellä vapaa-ajalla ei ole ollut vain innostusta istua koneen äärelle, ja alkaa naputtelemaan tekstiä. Mutta koitetaan nyt vähän summata, mitä on alkusyksyn aikana tapahtunut.

Sorsastuksen aloituksessa oltiin siis Lestijärvellä, ja mukaan pääsi molemmat münsterit. Aloituspäivänä keli oli turhankin tuulinen, joka osaltaan vaikutti lintujen kulkureitteihin. Meidän passisaaren kohdalla ei siis ruuhkaa ollut, mutta saalista saatiin viiden heinäsorsan verran. Noutavan ja etsivän koiran tärkeys tuli tälläkin sorsastusreissulla todistettua. Tuulesta johtuen kaikki tiputetut taikka haavakoksi jääneet linnut ajautuivat rannalle taikka liitelivät myötäisessä metsän puolelle. Näitä lähdettiin sitten Vekun avulla etsimään alkutohinan laannuttua, ja niin vain jokainen lintu löytyi. Jopa sekin lintu, jonka luultiin liidelleen osuman saatuaan pitkälle metsän puolelle.

Metsässä pitkäkorvien ja siivekkäiden perässä
Sorsia ei ole sitten aloituspäivien jälkeen tullut metsästettyä, vaan aikaa on vietetty metsässä jänisajojen ja hyvien lintupaikkojen löytymisen toivossa. Metsässä on tullutkin vietettyä nyt paljon aikaa, koska myöhäinen kevät ja viileä kesä on myöhästyttänyt peltojen puintia. Pelloille ei ole ollut oikeastaan asiaa vasta kuin tässä viimeisen kahden viikon aikana. Mutta metsässä onkin ollut mukavaa talsia, koska joka kerta jonkinlaista ajettavaa/seisottavaa on löytynyt.

Flikan kanssa kautta on aloiteltu hiljokselleen lihaskuntoa kasvatellen. Viime syksyn ja talven rankaongelmat näyttäisi olevan taaksen jäänyttä elämää. Tästä iso kiitos kuuluu Tmi Terveystassun Jaana-Kaisa Timoselle, ja hänen Flikalle tekemilleen käsittelyille! Muori menee nykyään niin lennokkaasti ja jouhevasti, että eihän sitä uskoisi samaksi koiraksi, joka viime syksynä mettäreissujen päätteeksi oli kankea kuin rautakanki. (Flikkaa on viime aikoina tullut kutsuttua muoriksi, kun veteraani-ikä 8 v. ylittyi toukokuussa, ja kesän aikana Flikasta tuli mummo, kun Xena sai pentueen.)

Pössön kanssa opetellaan, että mitä muuta siellä metsässä voi tehdä kuin juoksennella pitkin metsäteitä, kannella risuja, heitellä käpyjä ja kiskoa koivuntaimia maasta irti. Joka päivä tämän pienen pöljän beagle olemus saa omistajat hymyilemään, koska leikkisyyttä tästä kaverista ei todellakaan puutu. Mutta kaiken tuon leikkimisen lomassa on jäniskin saanut pieniä pätkiä kyytiä. Ja ehkäpä se leikkiminenkin unohtuu pidemmiksi ajoiksi kunhan vain nenäpunkkikuuri kunnolla tehoaa. Havaittavissa on ollut siis, että ei ihan täysin ole pojan hajuaisti ollut kunnossa, jonka vuoksi koko laumalle haettiin Interceptor-kuurit.

Sanin ja Vekun kanssa on yritetty saada hyviä tilanteita aikaiseksi metsälinnuilla. Eihän niitä lintuja näillä leveysasteilla (niin kun ei kuuleman mukaan muuallakaan) ole ollut, että ei sekaan mahtuis. Mutta joka kerta on jotakin tökötettävää löytynyt, ja Sani on osoittanut olevansa varsin etevä kurppien ja pyiden seisojana. Onpas emäntä päässyt jopa yhden kurpankin Sanille tiputtamaan. Eihän sillä nyt perhettä ruokittu, mutta hienoa tunne, kun pääset viimeinkin puskissa rämpimisen jälkeen koiran palkitsemaan hyvästä työstä tiputuksella.

Sanin kanssa kokeissa
Kokeissa on tänä syksynä Sanin kanssa käyty 2 kertaa. Ensimmäinen oli Münsterikerhon mestaruuskoe 2.9. Laihialla, joka puintitilanteen vuoksi pidettiin metsäkokeena. Tuurit ja linnut eivät osuneet Sanin kohdalle, joten tulokseksi AVO0 (34 p). Ensimmäistä kertaa Münsterikerhon historiassa jäi mestaruus jakamatta, koska yksikään koira ei tulosta kokeesta saanut. Sani on siis teknisesti vieläkin hallitseva mestari.

Viime sunnuntaina 1.10. oltiin taas ”omilla mailla” kokeessa, ja tällä kertaa pellolla. Linnut olivat tiukassa, ja Sanin kohdalle osui yksi lintu, josta saatiin tehtyä riistatyö. Varovainen avanssi ja viimeisen erän tulokseton seisonta vaikuttivat loppupisteisiin, että tulokseksi tuli AVO2 (61 p). Koepäivän paras kokemus oli, kun Sani ensimmäisen hakuerän aikana tulee metsäsaarekkeesta rusakon kanssa perävilkkasta kohti minua ja tuomaria, ja pysähtyy käskystä. Meinaspa siinä rusakkokin pysähtyä, kun emännän karjaisu ”paikka” kajahti ilmoille. 😉