Alkusyksyn kuulumisia

Kappas kehveliä, kun ollaan jo lokakuun puolella menossa, ja sivuille ei ole tullut kirjoiteltua kuulumisia. Syy tähän on toki ne perinteiset syyskiireet. Metsässä ollaan oltu niin paljon kuin vain työnteolta on kerinnyt, ja jäljelle jääneellä vapaa-ajalla ei ole ollut vain innostusta istua koneen äärelle, ja alkaa naputtelemaan tekstiä. Mutta koitetaan nyt vähän summata, mitä on alkusyksyn aikana tapahtunut.

Sorsastuksen aloituksessa oltiin siis Lestijärvellä, ja mukaan pääsi molemmat münsterit. Aloituspäivänä keli oli turhankin tuulinen, joka osaltaan vaikutti lintujen kulkureitteihin. Meidän passisaaren kohdalla ei siis ruuhkaa ollut, mutta saalista saatiin viiden heinäsorsan verran. Noutavan ja etsivän koiran tärkeys tuli tälläkin sorsastusreissulla todistettua. Tuulesta johtuen kaikki tiputetut taikka haavakoksi jääneet linnut ajautuivat rannalle taikka liitelivät myötäisessä metsän puolelle. Näitä lähdettiin sitten Vekun avulla etsimään alkutohinan laannuttua, ja niin vain jokainen lintu löytyi. Jopa sekin lintu, jonka luultiin liidelleen osuman saatuaan pitkälle metsän puolelle.

Metsässä pitkäkorvien ja siivekkäiden perässä
Sorsia ei ole sitten aloituspäivien jälkeen tullut metsästettyä, vaan aikaa on vietetty metsässä jänisajojen ja hyvien lintupaikkojen löytymisen toivossa. Metsässä on tullutkin vietettyä nyt paljon aikaa, koska myöhäinen kevät ja viileä kesä on myöhästyttänyt peltojen puintia. Pelloille ei ole ollut oikeastaan asiaa vasta kuin tässä viimeisen kahden viikon aikana. Mutta metsässä onkin ollut mukavaa talsia, koska joka kerta jonkinlaista ajettavaa/seisottavaa on löytynyt.

Flikan kanssa kautta on aloiteltu hiljokselleen lihaskuntoa kasvatellen. Viime syksyn ja talven rankaongelmat näyttäisi olevan taaksen jäänyttä elämää. Tästä iso kiitos kuuluu Tmi Terveystassun Jaana-Kaisa Timoselle, ja hänen Flikalle tekemilleen käsittelyille! Muori menee nykyään niin lennokkaasti ja jouhevasti, että eihän sitä uskoisi samaksi koiraksi, joka viime syksynä mettäreissujen päätteeksi oli kankea kuin rautakanki. (Flikkaa on viime aikoina tullut kutsuttua muoriksi, kun veteraani-ikä 8 v. ylittyi toukokuussa, ja kesän aikana Flikasta tuli mummo, kun Xena sai pentueen.)

Pössön kanssa opetellaan, että mitä muuta siellä metsässä voi tehdä kuin juoksennella pitkin metsäteitä, kannella risuja, heitellä käpyjä ja kiskoa koivuntaimia maasta irti. Joka päivä tämän pienen pöljän beagle olemus saa omistajat hymyilemään, koska leikkisyyttä tästä kaverista ei todellakaan puutu. Mutta kaiken tuon leikkimisen lomassa on jäniskin saanut pieniä pätkiä kyytiä. Ja ehkäpä se leikkiminenkin unohtuu pidemmiksi ajoiksi kunhan vain nenäpunkkikuuri kunnolla tehoaa. Havaittavissa on ollut siis, että ei ihan täysin ole pojan hajuaisti ollut kunnossa, jonka vuoksi koko laumalle haettiin Interceptor-kuurit.

Sanin ja Vekun kanssa on yritetty saada hyviä tilanteita aikaiseksi metsälinnuilla. Eihän niitä lintuja näillä leveysasteilla (niin kun ei kuuleman mukaan muuallakaan) ole ollut, että ei sekaan mahtuis. Mutta joka kerta on jotakin tökötettävää löytynyt, ja Sani on osoittanut olevansa varsin etevä kurppien ja pyiden seisojana. Onpas emäntä päässyt jopa yhden kurpankin Sanille tiputtamaan. Eihän sillä nyt perhettä ruokittu, mutta hienoa tunne, kun pääset viimeinkin puskissa rämpimisen jälkeen koiran palkitsemaan hyvästä työstä tiputuksella.

Sanin kanssa kokeissa
Kokeissa on tänä syksynä Sanin kanssa käyty 2 kertaa. Ensimmäinen oli Münsterikerhon mestaruuskoe 2.9. Laihialla, joka puintitilanteen vuoksi pidettiin metsäkokeena. Tuurit ja linnut eivät osuneet Sanin kohdalle, joten tulokseksi AVO0 (34 p). Ensimmäistä kertaa Münsterikerhon historiassa jäi mestaruus jakamatta, koska yksikään koira ei tulosta kokeesta saanut. Sani on siis teknisesti vieläkin hallitseva mestari.

Viime sunnuntaina 1.10. oltiin taas ”omilla mailla” kokeessa, ja tällä kertaa pellolla. Linnut olivat tiukassa, ja Sanin kohdalle osui yksi lintu, josta saatiin tehtyä riistatyö. Varovainen avanssi ja viimeisen erän tulokseton seisonta vaikuttivat loppupisteisiin, että tulokseksi tuli AVO2 (61 p). Koepäivän paras kokemus oli, kun Sani ensimmäisen hakuerän aikana tulee metsäsaarekkeesta rusakon kanssa perävilkkasta kohti minua ja tuomaria, ja pysähtyy käskystä. Meinaspa siinä rusakkokin pysähtyä, kun emännän karjaisu ”paikka” kajahti ilmoille. 😉